Treffiboksin kuudes luukku aukesi paljastaen kauan haaveillun moottoripyöräreissun Saariston rengasreitille. Saunaremontin, paljun asentamisen ja muutaman muun askareen alkamista odotellessa päätimme lähteä matkaan säätiedotuksen lupaillessa melkoisia helteitä miltei koko Suomeen.
 |
Lähdimme liikenteeseen kotoa tiistaina aamupäivällä. Matka kulki Kehä kolmoselle ja siitä Kirkkonummelle, jossa pidimme ensimmäisen kartanluku- ja reitinsuunnittelutauon. Emme kiiruhtaneet suorinta tietä Paraisille, josta olimme varanneet ensimmäisen yöpaikkamme, vaan kiertelimme Länsi-Uudenmaan pikkuteitä pikkukuntien kautta.
Pysähdyimme Fagervikissä kahvilla ja jäätelöllä. Helteinen sää oli tukala aina pysähdyttäessä, mutta ajaessa kuumuus ei juurikaan tuntunut. Tammisaaressa pidimme hiukan pidemmän tauon, jolloin riisuimme kaikki prätkäkamat ja jonka aikana söimme hampurilaisen (Penkkiurheilija) ja mansikoita (minä). Paraisille päädyimme parahultaisesti siten, että pääsimme kirjautumaan suoraan hotellihuoneeseemme. Aikalailla samantien (vaatteet vaihdettuamme) lähdimme syömään hotellin viereiseen ravintolaan, jossa oli oikein maukkaat annokset. Harmi kyllä tulin kesken aterian huonovointiseksi ja erittäin poikkeuksellisesti jouduin jättämään ruuan sikseen. Lähdimme hotellille, jossa kömmin kylmän suihkun kautta sänkyyn. Torkuin koko illan ja nukkumaanmenoaikoihin olin jo taas kunnossa. Enpä tiedä mikä moisen aiheutti. Olin tosin syönyt melko vähän päivän aikana, mutta juomisesta olin kyllä huolehtinut eikä kuumuuskaan ollut missään vaiheessa sietämätöntä. Hotelli oli veikeästi jämähtänyt 90-luvulle, mutta tarjosi meille kuitenkin ihan kelpo yösijan. Huoneemme oli kovin lämmin, mutta kun hoksasimme avata ikkunan, lämpötila laski hiljalleen siedettäviin lukemiin yön pimetessä.
Toisen reissupäivän aamuna kello herätti meidät aamiaiselle. Koska koronarajoituksiin liittyvä ravintoloiden buffet-kielto oli kumottu vasta muutamaa päivää aiemmin, aamiaiset oli edelleen pakattu henkilökohtaisiksi annoksiksi. Hyvin täyttyi vatsa tuollakin annoksella. Matka jatkui jo ennen yhdeksää. Ajelimme Nauvoon (yhden lauttamatkan avulla), jossa piipahdimme nuorimman tyttäremme kummisedän omistamalle Tackorkin tilalle. Valitettavasti emme tavanneet omistajaa, mutta pidimme pienen tauon ja ostimme puodista hiukan tuliaisia seuraavaa kohdettamme varten.
Nauvosta matka jatkui Korppoon kautta Houtskariin, jossa vierailimme ystäviemme upealla huvilalla. Tästä vierailusta on puhuttu vuosikausia, mutta nyt vihdoin aikataulut sopivat yhteen ja pääsimme ihastelemaan tuota modernia saaristomökkiä. Meidät vietiin myös pienelle veneajelulle nauttimaan ulkosaariston maisemista ja Britakakusta. Kaiken kruunasi kylpeminen savusaunassa ja pulahdus mereen.
Seuraava yöpaikkamme oli Houtskarin Saaristokoulu, vanha kansanopisto, joka toimii nykyään kurssikeskuksena ja majoituspaikkana. Huoneemme oli pojkinternatetissa, jonka huoneet olivat edellisen yöpaikan tapaan vankasti ysäriä. Hyvin nukutti silti, vaikkei sisustus erityisemmin silmää hivellytkään.
Aamulla jonottelimme aamiaiselle, jota oli virallisesti tarjolla klo 8 alkaen, mutta respan tyypin mukaan mahdollisesti jo puoleltakin. Niinpä olimme jo tuolloin ovien takana odottelemassa. Hyvä niin, koska kun olimme syöneet, pakanneet vähäiset kamppeemme ja pukeutuneet ajotamineisiin, kello olikin jo niin paljon, että ensimmäistä lossia odotellessa käväisi jo mielessä ehditäänkö Houtskarista Iniöön kulkevalle lautalle ajoissa. Odotusaikaa seuraavalle alukselle olisi ollut kolme tuntia. Ehdimme kuin ehdimmekin. Tämä olikin muuten matkamme ainoa maksullinen yhteysalus. Iniön läpi ajettuamme saavuimme seuraavaan satamaan, jossa odottelimme lauttaa sen verran, että ehdimme riisua ajoasut ja käydä istuskelemassa kallioilla.
Kustavista ajoimme Askaisiin Louhisaaren kartanolle. Tuo alunperin jo 1400-luvulla rakennettu barokkilinna on asuttanut aikoinaan mm. Flemingin ja Mannerheimin sukuja. Marsalkka Mannerheim syntyi tuossa talossa vuonna 1867 (sivumennen sanoen tasan sata vuotta ennen Penkkiurheilijan syntymää). Museoon oli vapaa pääsy ja museokortilla olisi päässyt ilmaiseksi opastetulle kierrokselle linnan ylempiin kerroksiin. Tyydyimme kuitenkin kiertelemään alakerrassa ja sivurakennuksissa ja lähdimme syömään maukasta lounasta kartanon kahvilaan.
Matka jatkui Turkuun, jossa levähtelimme hetken siskoni perheen luona Aurajoen rannassa. Matkan viimeisin ja puuduttavin etappi oli kotimatka Turusta. Jalat puutuivat tuon tuosta ja matkustaminen alkoi olla jo hankalaa. Pysähdyimme Otalammella pitsalla ja kotona olimme iltamyöhään torstaina. Varsin onnistuneet treffit, kaikinpuolin. Hellesää oli ajoittain uuvuttaa, mutta toisaalta ajaessa ei ollut kuuma. Kypäräpuhelimet toimivat hyvin ja kommunikaatio pelasi kaikin tavoin. Tämän kokemuksen perusteella voi vallan mainiosti suunnitella uusia prätkäreissuja tuleville kesille.
