Heinäkuun treffit

Heinäkuun treffikortissa oli lupaus patikkaretkestä joko mökkimaisemissa tai Repoveden kansallispuistossa. Koska olimme suunnitelleet jokakesäistä karavaanarireissua tuttujen karavaanarikavereidemme (Penkkiurheilijan siskon ja miehensä Metsurin) kanssa, päätin siirtää treffit tuolla reissulla tapahtuvaan patikointiretkeen. Suuntasimme vaunuinemme ensin Oulujärvellä sijaitsevaan Manamansaloon, jossa leiriydyimme pariksi päiväksi. Siellä teimme pienen kävelylenkin osin järvenrantatöyräällä, osin metsässä etsien samalla muutaman kätkönkin.

                    

                   

Jatkoimme Oulujärven upeista maisemista matkaa Kainuuseen, Suomussalmella sijaitsevaan Hossan kansallispuistoon, joka on avattu muutama vuosi sitten. Se ulottuu osittain myös Kuusamon puolelle, jonne itse asiassa treffipäivänä suuntasimmekin. Kiersimme puolikkaan Julma Ölkyn kanjonijärveä ympäröivän lenkin ylittäen järven riippusiltaa pitkin. Mukana siis kulki kaiken aikaa toinenkin pariskunta eikä se menoa haitannut, päinvastoin!

Reitillä oli runsaasti kulkijoita, olihan lämmin heinäkuinen päivä eikä tällä lomakaudella juuri ollut asiaa ulkomaille, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Järven länsirannan reitti oli melko vaikeakulkuista. Aiempien, melko runsaidenkin sateiden liottama polku oli ajoittain liukas ja liejuinen, piti katsoa tarkasti jokainen askel, jottei nilkka olisi nuljahtanut. Näkymät järvelle olivat toisin paikoin ihan hienot, mutta eivät kuitenkaan sykähdyttäneet. Pohdimme tuossa vaiheessa jatkammeko riippusillan ylittämisen jälkeen pohjoiseen kiertäen koko järven vai suunnistammeko takaisin alkupisteeseemme. Evästauon jälkeen päädyimme yhteistuumin palaamaan jo takaisin. Järven itäpuoli osoittautuikin sekä miellyttävämmäksi kulkea että maisemiltaan mielenkiintoisemmaksi. Kallioseinämät olivat 40 metrin korkuiset ja toisin paikoin polku kulki melko lähellä reunaa tarjoten upeat näköalat.

Paluumatkalla takaisin leirintäalueelle poikkesimme Hossan poropuistossa porokeitolla. Odotukset keiton suhteen olivat melkoisen paljon suuremmat kuin mitä suissamme maistoimme, mutta kyllä nälkä silti lähti. Hinta-laatusuhde ei ollut meitä tyydyttävä, mutta sesonki on lyhyt ja jotenkinhan ihmisten on elanto saatava noillakin korkeuksilla.


Seuraavana päivänä ennen karavaanin liikkeellelähtöä vuokrasimme kanootit ja meloimme läheisellä järvellä. Edellisen päivän ruuhkaisen reitin vastapainona oli mukava nauttia luonnonrauhasta. Rantauduimme hiekkarannalle eväidensyöntiin ja katselimme ohi lipuvaa vesilintupoikuetta emmekä kuulleet mitään ihmisten aiheuttamia ääniä. Tuntui kuin olisimme olleet erämaassa, vaikka Hossan luontokeskukseen ja leirintäalueelle oli matkaa linnuntietä vain joitakin satoja metrejä. Seikkailumme jatkui vielä joidenkin päivien ajan, mutta siitä lisää omassa postauksessaan.

Äitienpäivälahja

Meidän perheessä ei ole viime vuosina vietetty äitienpäivää erityisen suureellisesti. Takavuosina lapset tekivät lahjoja ja kortteja koulussa ja päiväkodissa ja toivat niitä sitten äitienpäiväaamuna herättäen minut laululla, haleilla ja tuomisillaan. Sain käydä valmiiseen aamiaispöytään, joka oli vuosi vuodelta yhä enemmän lasten itsensä kattama. Kun lapset kasvoivat, traditiot muokkaantuivat pikkuhiljaa siihen suuntaan, että äitienpäivänä kaikki lapset eivät välttämättä olleet edes kotona ja sain onnitteluja viesteillä. Yhden äitienpäivän vietin oman äitini ja hänen äitinsä seurassa, kun yläasteen luokkakokous osui äitienpäiväviikonlopulle. Muutaman äitienpäivän olen viettänyt mökillä, kumpanakin ihan vaan kahdestaan Penkkiurheilijan kanssa. Ja koska en ole hänen äitinsä, emme ole päivää juhlineet. 

Yksi ehdottomasti parhaista äitienpäivistäni oli kaksi vuotta sitten, jolloin olin lasten kanssa kotona Penkkiurheilijan viilettäessä jossain päin Baltiaa prätkäreissulla äijäporukassa. (Tuolla viimeksimainitulla asialla ei periaatteessa ollut mitään tekemistä sen kanssa, että juuri tuosta päivästä tuli niin hieno, mutta tulipahan nyt mainittua tuokin yksityiskohta). Sain nauttia runsaan lasten tekemän brunssin ja sen aikana kuulin, että minusta tulee mummi ❤️ Edellinenkin äitienpäivä oli mukava: tuolloin paikalla olivat kaikki kolme kotona asuvaa lastamme, mutta yht'äkkiä kaksi muualle muuttanutta lastakin sekä tuore miniäni tulivat kakun ja lahjojen kanssa yllättäen minut iloisesti.

Siskoni sai joululahjaksi sup-laudan ja innostuinpa siitä sitten toivomaan itsellenikin sellaista äitienpäivälahjaksi. Loppujen lopuksi tilasin laudan itse itselleni (Penkkiurheilija lupasi maksaa, vaikka aikalailla yhteiset rahat meillä kyllä on) tietäen, että koko perhe innostuu luultavasti puuhasta. Posti toi laudan sukkelasti. Hakiessani pakettia postin noutopisteestä nuorimies kysyi sitä ojentaessaan, että jaksattekohan TE kantaa tämän. Minua nauratti. Näytinkö hänen mielestään heiveröiseltä mummelilta? Nappasin laatikon kainalooni ja marssin autolle, ei se oikeasti ollut kovinkaan painava.

Mökillä pumppasimme laudan mukana olleella käsipumpulla. Ensin penkkiurheilija tuumasi pumpatessaan, että painetta mittaava mittari on rikki ja minä päätin reklamoida asiasta tuonnempana.  Ystävällisenä ja kohteliaana ihmisenä annoin Penkkiurheilijan kokeilla lautaa ensin, mutta se ei kannatellut kunnolla, vaikka Penkkiurheilija ei ole lähelläkään painorajaa, tai ainakaan ei ylittänyt sitä. Päätin siis pumpata lisää ilmaa ja kas kummaa, hetken pumpattuani mittarin viisari alkoikin liikkua - laudassa oli ollut ihan liian vähän ilmaa, jotta mittari olisi edes toiminut. Reklamointia ei siis tarvittu!

                        

                        

Ensimmäiset hetket laudan päällä eivät olleet erityisen nautinnollisia. Olimme katsoneet Youtubesta aloittelijoille suunnatun ohjevideon ja vaikka kunka tein juuri niinkuin ohjeissa käskettiin, huteralta tuntui. Sain kuitenkin kierrettyä pienen lenkin meidän omalla lahdella ja Penkkiurheilija sai kuvattua siitä videonpätkänkin. Kun laitoin sen someen, sain työkaveriltani viestin: "joko talviturkki on heitetty?". Johon minä vastasin, että ei ole heitetty, koska veden lämpötila on vielä reilusti alle 20 asteista. Myöhemmin asiasta jutellessamme hän kertoi arvelleensa minun pulahtaneen tahattomasti, koskapa useampi hänen tuttavistaan oli ensikokeilulla pudonnut laudalta. Vaikka meno tuntuikin kovin huteralta, en ollut ajatellutkaan putoamista, niin varma olin kyvyistäni. 

Kesän mittaan meloin laudalla useita kertoja ja kokeilipa sitä suurin osa perheen nuoriso-osastolaisistakin kavereineen. Hauskaa oli testata melomista polviseisonnassa, ei ollenkaan niin huteraa kuin seisaallaan meloen. Kaikenkaikkiaan sup-lauta oli siis erinomainen hankinta!