maanantai 23. toukokuuta 2022

Vihdoin ilmalämpöpumppu!

Kuten taatusti lukuisat muutkin mökkiläiset, mekin olemme parin helteisen kesän kuumotuksissa pohtineet ilmalämpöpumppua viilentämään etenkin öitä. Viime kesänä päätimme sellaisen sitten tilata. Sekä koronan että ruuhkautuneiden tilausten vuoksi kuulimme jonon olevan syksylle saakka. Tämän toki olimme jo arvanneetkin, eikä meillä enää kiire ollutkaan. Olimmehan ansiokkaasti selvinneet pidemmistäkin hellejaksoista ja trooppisista öistä pienen tuulettimen avulla. Mökin olohuoneeseen paistaa iltapäiväaurinko, joka lämmittää sisätiloja. Asensimme sinne muutama kesä sitten pimentävän rullaverhon, jota on käytetty ainoastaan blokkaamaan liikoja säteitä. Se on auttanut jonkin verran, mutta ei ihan tarpeeksi.

Syksy kului hiukan toisenlaisten asioiden parissa, joten pumppuhomma vähän unohtuikin. Pumpputyypin asiakaspalvelu oli ollut hiukan heiveröistä (jälkeenpäin kuulimme, että mm. sähköposti oli temppuillut), joten jouduimme olemaan asian tiimoilta häneen yhteydessä useaan kertaan. Koska emme saaneet pumppua syyslomaan mennessä, päätimme suosiolla siirtää sen kevätpuolelle.

Kevättalvella saimme sitten sovittua asennuksen eräälle huhtikuun lopun lauantaille. Muutamaa päivää aiemmin asentaja soitti Penkkiurheilijalle, että voisivatkohan he tulla hommiin jo klo 7. Asentajan rouva oli hoksannut, että kyseessä oli vappuaatto ja illaksi oli menoja. Meillehän tuo sopi mainiosti, vaikka vähän kirpaisikin laittaa kello soimaan 6.30 vapaapäivän aamuna. Kaksi asentajaa saapui pari minuuttia vaille  seitsemän. Parin tunnin uurastuksen jälkeen pumppu jo hurisi seinässä lämmittämässä. Vaikkei se mikään mukava sisustuselementti olekaan, sille löytyi ihan kelpo paikka olohuoneen takaseinästä. Ulkoyksikkö on niinikään mökin takaseinässä, joten johtoja ei tarvinnut kuljetella pitkiä matkoja. Sähköjohdot vedettiin näppärästi mökin alta, joten niistäkään ei tullut visuaalista haittaa. Itsehän olisin naamioinut tuon ulkoyksikköhökötyksen jollakin kotelolla, mutta Penkkiurheilijan mukaan sitä ei tarvitse suojata. Eipä niin, tarkoitukseni olisikin ollut suojata lähinnä silmiä, joihin sattuu tuommoiset härvelit. Katsotaan, kuinka tilanne kehittyy...

IMG_3060

IMG_3061
                                             Helteet: tulkaa ihan milloin tahansa! Me olemme valmiina!

IMG_3069