Penkkiurheilija pääsi vihdoin koronatauon jälkeen prätkäjenginsä kanssa perinteiselle kevätreissulle. He suuntasivat Baltiaan. Koska en päässyt moiselle äijäreissulle, järjestin itselleni upeaa, itsekasvattamaani reissuseuraa! Varattiin tyttärien kanssa yhden yön reissu Ahvenanmaalle. Matkustustauon jälkeen jopa laivamatkat tuntuvat nykyään eksoottisilta. Ja totta puhuen edellisestä laivareissusta on vierähtänyt enemmänkin kuin pandemian verran aikaa.
Koska nuorempi tyttäristä asustelee nykyään Turussa, aloitin matkan sieltä jo edellisenä päivänä. Kävimme ostamassa hänen työpaikaltaan karkkikaupasta reissukarkit, koska laivallahan ei tunnetusti ole karkkitarjontaa... Ajelimme satamaan omalla autolla, jonka jätimme kohtuullisen edulliseen parkkiin sataman parkkipaikalle. Olimme hyvissä ajoin liikenteessä ja kaikki olisikin ollut enemmän kuin hyvin ilman ylimääräistä jännitystä, joka johtui edellisen päivän havainnostani: minulla ei ollut mukana minkäänlaisia henkkareita. Laivaan pääsy edellytti henkilöllisyyden todistamista ja laivayhtiölle olisi kelvannut ajokorttikin. Koska en ole joutunut todistamaan ajo-oikeuttani kertaakaan koko 35-vuotisen ajourani aikana, olen vaivihkaa luopunut kuljettelemasta ajokorttia. Semminkin kun se ei kelpaa enää kaikkialla henkilöllisyystodistuksenakaan. Ja koska matkarutiinit olivat aivan hukassa piiiitkän tauon jälkeen, eipä juolahtanut mieleenkään ottaa mukaan passia, joka kyllä olisi ollut voimassa. No, tämä asia hiukan jännitti, mutta ajattelin selvitä tarvittaessa puhumalla. Niinhän siinä kävi, että lippuluukulla piti osoittaa henkilöllisyys. Tyttäret menivät reippaina ensin ja kun tulin minun vuoroni, totesin millä mallilla asiat ovat. Ystävällinen virkailija päästi minut laivaan. Ihmehän se olisi toisaalta ollutkin, jos tällainen pyylevä, keski-ikäinen, pilkuntarkasti sääntöjä noudattava täti-ihminen olisi jäänyt rannalle epäluotettavana tai riskaabelina henkilönä!
 |
|
Olimme varanneet laivalta seaside-hytin ja se olikin huippuratkaisu! Tällä kertaa emme olleet varanneet aamiaista, joten olimme ostaneet aamupalaeväitä. Niitä oli mukava syödä hytissä ja ehdimmepä nukkua kunnon päiväunetkin ennen Maarianhaminaan rantautumista. Vaikka olimme toivoneet kaunista toukokuun lopun kesäsäätä, jouduimme tyytymään vesisateeseen. Kävelimme noin kilometrin matkan satamasta hotellille. Se oli viihtyisä, melko vastikään remontoitu perhehotelli. Majoittautumisen jälkeen lähdimme etsimään ruokapaikkaa ja löysimmekin keskustasta mukavan italialaisen ravintolan, josta löytyi jokaiselle jotakin.
 |
|
Sateen lopulta tauottua kävimme pienellä kävelyretkellä katsellen kaupunkia lähietäisyydeltä: Stadshusbacken, Lilla holmen, Strandgatan... Hauska oli pohtia kuinka moni asia Maarianhaminassa on varsin tuttua ja perin samanlaista kuin missä tahansa muussa suomalaisessa pikkukaupungissa. Ja sitten taas, miten suuren osan tunnelmasta tuo kieli. Suomen kieltä ei juurikaan näkynyt, eikä paikoin kuulunutkaan. Hotellissa saimme kyllä palvelua suomeksikin.
Seuraavana aamuna lähdimme heti aamiaisen jälkeen pyöräilemään hotellin polkupyörillä hiukan kauemmas ydinkeskustasta. Poljimme Mariebadin kylpylän ohi kohti Nabbenia, jossa oli kauniita punaisia venevajoja. Paluumatkalla ajoimme pitkospuita pitkin rantakaislikon tuntumassa bongaillen samalla ruovikosta lintuja (joita emme tosin tunnistaneet). Piipahdimme merikorttelissa, jossa ihailimme paikallisia käsitöitä sisätiloissa sekä myös ulkona laivanrakennustyömaan äärellä.
Matkamme jatkui takaisin keskustan suuntaan, jossa suunnistimme reippaina museoihmisinä Ålands kulturhistoriska museumiin. Tässä kohtaa meillä oli jo hivenen kiire palauttamaan polkupyörät ja kirjautumaan ulos hotellista, joten harmiksemme jouduimme tutustumaan näyttelyyn puolijuoksua. Jätimme vielä hetkeksi matkatavaramme hotellin säilytykseen ja kävelimme museolaiva Pommernille. Sekin oli hyvin kiinnostava kohde.
Koska laivan lähtöön ei ollut enää kovin pitkä aika, jätimme merenkulkumuseon toiseen kertaan. Edellisestä käynnistäni Maarianhaminassa ehti vierähtää yli 30 (!!!!) vuotta. Seuraava kerta tulee taatusti nopeammin. Ensi kerralla voisi aloittaa kertaamalla nyt häthätää käydyt kohteet ja lisätä sitten vähän muutakin riippuen tulevan reissun pituudesta.
Aina ei tarvitse matkustaa kauas päästäkseen nauttimaan erilaisesta ja jopa eksoottisesta tunnelmasta. Upeiden maisemien lisäksi matkaseurakin oli mitä mainiointa! Hetkittäin unohdin ollenkaan olevani isoäiti ja vanha kääkkä, niin hersyvästi sain nauraa tyttärieni kanssa monenmonituisille jutuille. Olipa piristävä reissu, jonka jälkeen kuusi loppukevään työpäivää tuntuivat enää pikku palalta kakkua.
