Metsänomistajat

Marssimme viimeisellä lomaviikolla mökkipaikkakunnan metsänhoitoyhdistyksen toimistoon saadaksemme apua puiden kaatamiseen liittyvään ongelmaamme. Saimmekin apua. Kun tyyppi toimistolla oli ensin arvuutellut, että tontille ei varmaan voi mennä koneilla (no ei). Ja että osa puista taitaa olla haasteellisessa paikassa (no on). Ja tontilla on tietysti useita rakennuksia (onpa hyvinkin). Ja että tontilla kulkee sähkölinja (jo vain!) Näillä spekseillä siis mennään. Lupasi tyyppi kuitenkin tulla käymään tontilla ja antoi pari rullaa kuitunauhaa puiden merkitsemistä varten. Sekä kehotti istumaan ensin terassille katseet kohti ilta-aurinkoa valkoviinilasien äärellä. Tuota viimeistä kohtaa ei tosin oikein ymmärretty. Että eikö tosiaan voi kaataa puita ilman valkoviinilasillisia. Kun ei se ole ollut tapana :)

No joo, pointtihan oli tietysti se, että rauhassa katsellaan ja yhdessä mietitään mitkä puut kannattaa kaataa. Eipä tainnut arvata, että totta ihmeessä olin niitä puita jo tiiraillut parin kesän verran sillä silmällä. Ja merkinnytkin jo juuri samaisella kuitunauhalla (joka rulla löytyi kierrätyspisteen roskiksesta alkukesästä). Toisaalta ehkä arvasi, että Penkkiurheilija (puunhalaajasukua kun on) oli vähän hangoitellut vastaan koko kaatamisajatusta. Kun on niin hankalaa. Ja mahtaako maksaa paljon? Ja miltä se sitten näyttää? Entä jos kaduttaa, niin kestää se puiden kasvu niin kauan? Justiinsa joo. Nuoriso-osaston miespuolisten kaverit olivat muutamaan otteeseen yöpyneet mökillä riippumattoihin kiinnittyneinä. Ne petäjät kuuluivat poistettaviin. Toisaalta tontille jäisi vielä kymmenittäin honkia, puhumattakaan muista puista. Linnunpöntötkin voi siirtää muihin puihin, niihin jäljellejääviin.

Siispä merkkauspuuhiin! Toimistolla Penkkiurheilija arveli, että parikymmentä runkoa saattaisi tulla. Minä lisäsin summaa puolella. Tyyppi sanoi, että vaikka viisikymmentä, jos siltä tuntuu. Mutta kuinka ollakaan, päivän päätteeksi, kun kuitunauha alkoi olla lopuillaan, oltiin merkitty lähes 80 puuta. Yllättävän moni niistä oli tukkipuita ja vain pienempi osa kuitupuuta. Järjetön määrähän noista puista jää oksia tontille. Sopimuksen mukaan me hoidamme ne itse, koska metsurityö on niin kallista. Mutta jälleen kerran: muutos tulee olemaan niin järisyttävän hyvä, että sen eteen olen valmis näkemään vaivaa!

Puiden kaato tapahtuu talvella, hankien aikaan, jotta maastoon jää mahdollisimman vähän jälkiä. Ei niitä kuulemma jää lainkaan, sen verran kova pohja siellä on. Mutta niitä oksia tosiaan tulee jäämään valtava määrä. Niitä sitten poltellaan kevättalvella pihalla. Näen jo sieluni silmin, kuinka istun ensi kesänä alaterassin aurinkotuolissa uppoutuneena lukemaan jotain kiinnostavaa kirjaa lintujen laulaessa ja auringon helliessä kasvoja. Eihän sitä terassiakaan tosin ole vielä edes aloitettu, mutta kyllä Penkkiurheilija osaa!

Tuunausta

Kuten olen jo aiemmin maininnutkin, edelliset omistajat jättivät jonkin verran huonekaluja ja tavaraa mökille. Varsinaisia aarteita ei valitettavasti jäänyt, mutta kelpo kalusteita kuitenkin. Hyvänä esimerkkinä tämä retkipöytä, joka oli vähän rähjäisen näköinen ja vähällä joutua poistoon. Mutta sitten huomattiin, kuinka kätevä tällainen pieneen kokoon taittuva pöytä on ja päätettiin maalata se. Ensimmäisen kesän se oli vielä alkuperäiskunnossaan terassilla, mutta viime kesänä, kun heiluttiin valkoisen maalin ja siveltimien kanssa muutoinkin, maalattiin puinen kansi valkoiseksi Vinhalla ja putkijalat mustalla spraymaalilla. Melko pienellä vaivalla saatiin kiva pöytä käyttöön.

Kuvanoton jälkeen muuten terassin lattia on maalattu (näytti niin siivottomalta tuo seinän ja lattian raja...)

Aitan taakse ollaan koottu kaatopaikalle meneviä tavaroita, joista aika ajoin kootaan peräkärrykuorma. Viimeisintä kuormaa kasattaessa päätettiinkin jättää pikkuinen retkipöytä tuunattavaksi. Siitä tuli tuon isomman pöydän pikkuveli, kun käytettiin samoja maaleja.

Aitan kuistilla puolestaan oli kaksi kömpelöä puista tuolia. Purkutuomion saaneen mökin ympäristössä tuolit näyttivät aikansa eläneiltä. Mutta kerran istahdin toiseen tuoleista ja hämmästyin, kuinka mukavaa siinä olikin istua. Joten, pienen hiomisen, valttauksen ja maalaamisen jälkeen saatiin jälleen muutama "uusi" kaluste.

Eläimellistä menoa

Aika lailla luonnon keskellä mökillä elellään. Viime kesänä kirjasin mökkipäiväkirjaan näkö- ja kuulohavaintoja erilaisista eläimistä. Näiden kahden kesän aikana on nähty (ihan kansanomaisin nimityksin, luonnontieteestä viis): rantakäärme, vaskitsa, sammakko, sisilisko, lepakko, kuikka, heinäsorsa, kirjosieppo, käpytikka  mäyrä, suruvaippa, neitoperhonen, sudenkorento, vesimittari, hauki, ahven, särki, hevosjuotikas (luulin iilimadoksi, mutta selvisi, että ne ovat lähes hävinneet Suomesta eteläisintä saaristoa lukuunottamatta), kotilo, ampiainen, kärpänen, yöperhonen, muurahainen (tavallisia ja hevossellaisia), hämähäkki, sarvijaakko, sittisontiainen, leppäkerttu. Ja luonnollisestikin satoja tuhansia miljoonia hyttysiä!

Kuulohavaintoja on lisäksi hirvistä. Ainakin oletimme muutamia kertoja iltamyöhällä kuuluneen mylvinnän olleen hirvien ammumista. Poissaolojemme aikana mökin edustalle oli useamman kerran ilmestynyt muutaman sentin pituisia ulostepökäleitä, joiden jättäjästä ei ole aavistustakaan. Luultavasti joku pienehkö nisäkäs.