sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Kataloniassa osa 2


Lomalla ehdimme nukkua tarpeeksi. Asuntomme oli rauhallisella kadulla ja heti kympin kilkatuksen jälkeen olisikin ollut mahdollista nukahtaa. Ihan niin varhain ei kuitenkaan kömmitty yöpuulle, vaan nukkumaanmeno venähti joka ilta puolenyön tienoille (niinkuin normi-iltoinakin tuppaa käymään), mutta herääminen oli lempeästi vasta kun silmät luontaisesti aukenivat. Majoituskohteemme oli pikkuinen kolmio, jonka kummatkin makuuhuoneet olivat lähestulkoon sänkyjen kokoiset. Olohuone/keittiö oli sekin pieni, mutta kompakti. Mahduimme ihan mainiosti, etenkin kun teinin lempipaikka oli pikkuinen parveke, jossa hän söi aamiaista ja jutteli iltaisin piiitkiä Facetime-puheluita kaverinsa kanssa.

IMG_6574

Emme olleet etukäteen juurikaan miettineet mitä haluamme kaupungissa tehdä. Vinkkasin Kuopukselle muutamasta sivustosta, jossa oli vinkkejä Barcelonan nähtävyksiin. Ei hän ollut niitä kuitenkaan etukäteen katsellut, joten suunnittelimme päiväohjelmia paikan päällä. Ensimmäinen kokonainen päivämme oli lämmin ja aurinkoinen. Niinpä suunnistimme rannalle, jonne todella oli vain muutama sata metriä. Koska matkustimme käsimatkatavaroiden kanssa, emme ottaneet kotoa aurinkovoidetta. Kävimme ostamassa niin pienen putelin, että sen sai viedä takaisin kotiinkin ja onnistuimme välttämään palamisen.

IMG-20171023-WA0003

IMG_6599

Kuopus löysi netistä illuusiomuseon, jonne suunnistettiin shoppailureissun jälkeen ensimmäisenä pilvisenä päivänä. Se oli hauska. Aivoja voi huijata niin helposti! Reippaiden apulaisten ansiosta La Sagrada Familiakin on taas piirun verran lähempänä valmistumistaan.

IMG_6656

IMG_6647


IMG_6672

Viimeisenä iltanamme alkoi sataa ja ukkostaa. Kävimme syömässä ihan asuntomme lähellä sijaitsevassa intialaisessa ravintolassa, josta löytyi jokaiselle jotakin. Sateen ropistessa kipitettiin takaisin "kotiin" odottelemaan illan kattilakonserttia, jota ei koskaan kuitenkaan tullutkaan. Ilmeisesti siis sen Barcan pelin vuoksi. Meilläkin sitä matsia katsottiin, tietenkin!

Lentomme kotiin lähti vasta neljän aikaan, mutta koska satoi, eikä matkalaukkujen kanssa (ilman sateenvarjoja) ollut kovin mukava liikkua kaupungilla, lähdimme jo hyvissä ajoin lentokentälle. Kotona olimme lennon myöhästymisen vuoksi vasta puolen yön tietämillä.

Reissu oli onnistunut. Tätä kirjoittaessani luen samalla Barcelonan uutisia: Katalonia on julistautunut itsenäiseksi ja kansa riemuitsi kaduilla. Saman tien Espanjan hallitus päätti ottaa käyttöön perustuslain artiklan 155, jonka avulla Katalonian itsehallintoon voidaan puuttua ja erotti Katalonian johdon. Saas nähdä mitä seuraavaksi?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti