Erityisten juhlien juhlakausi vain jatkuu. Saimme viettää kotonamme kastejuhlaa. Toisin kuin aina ennen, kastettava olikin tällä kertaa hiukan varttuneempi. Saimme kunnian järjestää juhlat ja päästä kummeiksi Penkkiurheilijan kanssa. Sankari oli ystävämme, johon tutustuimme reilu vuosi sitten. Suuri luottamuksenosoitus häneltä pyytää meitä kummeiksi!

Kastetilaisuus oli varsin lämminhenkinen, liikuttava ja leppoisakin tilaisuus, vaikka vieraina olikin runsaasti uppo-outoja ihmisiä. Nämä olivat kastettavan läheisiä ja heidän sukulaisiaan. Aikuiskasteen kaava on hiukan erilainen lapsikasteeseen verrattuna, mutta tuttuja elementtejä siitäkin löytyi.

Tein pääsiäiskakusta uudistetun version, jossa kakkupohja oli mehevämpi, eikä sitä siis tarvinnut kostuttaa niin runsaasti kuin pääsiäiseksi tekemääni. Lisäksi tein vain yhden täytteen, sitruunarahkalla maustetun. Kuorrutuksessa käytin valkosuklaan kanssa enemmän kermaa, koska pääsiäisversion päällinen oli liian kova ja sitä oli hankala leikata. Tällä kertaa päällinen olisi voinut olla hiukan jähmeämpi, jotta se ei olisi valunut reunoille. Kolmas kerta toden sanoo, otaksun.

Papin ruoka-aineallergian vuoksi päätin kokeilla maidotonta ja munatonta marenkia, joka onnistuikin oikein hyvin. Hämmästyttävää miten säilykekikherneiden liemestä voikin jalostua jotain näin marenkimaista. Nyt pitäisi vain keksiä mitä tehdä ylijääneistä kikherneistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti