Lomareissuja

Kesäkuun lopussa pakkasimme asuntovaunun ja lähdimme perinteiselle kesäkiertueelle. Vaunun jääkaappi oli reistaillut jo useamman kesän ajan, joten kun Penkkiurheilija käytti sen naapurikaupungissa huollossa (itsekin jaksoin olla muutaman tunnin reissussa mukana, mutta tulin sitten junalla omia aikojani takaisin kotiin) ja toi vaunun lopulta kotiin toimivan jääkaapin kera, oli mukava lähteä reissuun. Tosin haastetta vaunun täytölle toi se, että jouduimme pakkaamaan tavaroita neljää melko eriluonteista tapahtumaa varten. Kaikkia toki yhdisti se, että enimmäkseen tultaisiin olemaan ulkona ja vaunu olisi lähinnä tukikohta ja yöpymispaikka. Onneksi meillä on vaunussa perusvarustus valmiina, joten vaikkapa astioita tai hygieniatuotteita ei tarvitse kuljetella eestaas.  Koska Suomen kesä on arvaamaton, on syytä pakata varustautuen ihan kaikenmoiseen säähän: kylmyyteen, sateeseen ja jopa helteeseen. Mukaan otettiin myös liikuntakamppeita paria reissua varten.

Tämä postaus kertoo kuitenkin vain yhdestä reissusta, joka tehtiin Penkkiurheilijan siskojen ja näiden miesten kanssa. Tällä kokoonpanolla on vuosien saatossa tehty monta monituista yhteistä karavaanarikierrosta. Sillä erotuksella, että aiemmin mukana on aina ollut vaihteleva määrä jälkikasvua. Enimmillään 12 lasta ja viimeisinä vuosina enää muutama per vaunukunta. Meillä oli muinoin mukana lauma skeittaavia tyyppejä, joiden vuoksi suunnitelmiin kuului kierrellä ainakin osittain hyvien skeittiparkkien liepeillä. Tuohon aikaan niitä ei ollut ihan missä tahansa toisin kuin nykyään. Reissaaminen jäi moneksi vuodeksi sen jälkeen, kun hankimme mökin. Halusimme viettää kaiken liikenevän ajan mökillä ja samaan syssyyn nuorimmaisemme oli alkanut harrastaa pesäpalloa, jonka tiimoilta kuljimme joka kesä hänen leireillään. Nyt leiriajat ovat ohitse ja raaskimme käyttää tuon pesiksestä liikenevän viikon matkailuun. Lisäksi emme tänä kesänä tehneet mitään ulkomaanreissua, jonka olemme usein tehneet kesäloman alkajaisiksi. Tämän kiertueen teemana oli aikuisporukan eräliikunta.

Porukkamme kokoontui illalla Utajärvellä, josta jatkoimme yöksi matkaparkkiin Kajaaniin. Seuraavana päivänä kiertelimme Kajaanissa Penkkiurheilijan opiskelukaupungissa. Tutustuimme Kajaanin linnan raunioihin ja jo puolenkymmentä vuotta sitten lakkautettun OKL:n kampukseen.

Matka jatkui kohti Pohjois-Karjalaa. Sattumalta valitsimme leiriytymispaikaksemme Hyvärilän lomakeskuksen Nurmeksessa. Paikka osoittautui mitä mainioimmaksi. Leirintäalueen lisäksi käytimme päärakennuksen aamiaispalveluita ja söimmepä yhden päivällisenkin.  Lomakeskuksessa oli parhaillaan mm. musiikkileiri ja ajauduimmekin sitä myötä keskelle Nurmeksen Kesäakatemian konsertteja, joiden musiikillinen anti oli ajoittain, hmm, sanotaanko mielenkiintoinen. Hyvärilässä vuokrasimme kanootit ja meloimme pitkin Pielistä. Kävimme myös Bomban kylpylässä ja sen jälkeen syömässä Bomba-talossa. Tutustuimme karjalaiseen perinnerakentamiseen ja Bomba-talon historiaan. Penkkiurheilija osti pojantyttärelle tuliaiseksi ruokalapun, kun olimme kuvista ja videoista nähneet hänen aloittelevan kiinteiden syömistä sormiruokaillen. Hyvärilässä kävimme myös kuntosalilla ja elvytimme Penkkiurheilijan kanssa muinoin aloittamamme harrastuksen geokätköilyn. Tästä tulee myöhemmin ihan oma postauksensa, sen verran koukuttava juttu se on ollut. Nurmeksesta löytyi myös Saastamoisen vaateliike, josta moni seurueemme jäsen löysi ostettavaa. Ehdimme nähdä myös museoveturin käynnistelyä ja matkavalmisteluja. Melkoinen harrastus jollakin, nimittäin höyryveturin omistaminen!

Hyvärilän päärakennus, joka on toiminut viime vuosisadalla kunnalliskotina.

Nurmeksen ortodoksinen kirkko, jossa kävimme konsertissa

Bomba-talo

Muutaman yön leiriytymisen jälkeen oli taas aika nostaa vaunun tallat ja suunnata kohti Kolin kansallismaisemia. Saavuimme Pielisen rannassa olevalle leirintäalueelle ja vaikka sää oli lähes kaikkialla muualla pilvistä ja sateista, meillä paistoi aurinko. Kävimme joka päivä patikoimassa eri pituisia reittejä Kolin kansallispuistossa. Jyrkkiä rinteitä kavutessa tuntui hetkittäin, ettei henki kulje ja jalat siirtyivät vain mekaanisesti eteen päin, mutta jokainen vaellus oli kuitenkin vaivan väärti - vaaran laelta aukesi toinen toistaan henkeäsalpaavampia näkymiä. Oikeastaan niitä on edes turha yrittää vangita kuvaan, mutta tässä kuitenkin joitakin muistoja.

Tähän mäntyyn en yrittänyt kiivetä, toisin kuin eräs YleX:n juontaja hiukan myöhemmin...

Niin mukava reissu! Välillä naurettiin ihan hervottomasti erinäisille tilanteille, joita tuon tuosta tupsahti eteen. On leppoisaa matkustaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa on tullut vuosien varrella matkusteltua samalla konseptilla useasti. Vaikka tätä reissua ei suunniteltukaan etukäteen erityisen tarkasti, se onnistui erinomaisesti. Oli myös hauska havaita, että kotimaassa on runsain mitoin mielenkiintoisia paikkoja, joihin on varta vasten lähdettävä ja joissa vasta paikanpäällä selviää jännittäviä asioita ja tapahtumia.

Loppuloman puuhia

Aika ajoin mökkipihaa pitää siistiä, vaikka siitä ei ole tarkoitus mitään hyvinhoidettua puutarhaa tehdäkään. Rannassa on pieni, joskin koko ajan laajeneva nurmikkoalue, joka oli neljä vuotta sitten ensimmäisenä kesänämme melko kitukasvuinen. Olemme lannoittaneet sitä levittämällä sinne tuhkaa ja leikkaamalla sitä. Kun pihasta on kaadettu puita, nurmikko on saanut enemmän valoa ja vahvistunut. Ei sitä silti tarvitse vielä kovinkaan usein leikata, parin viikon välein vain, sen verran paljon siinä on toistaiseksi vielä sammalta. Mökkitontista osa on silkkaa suota, vaikka osa onkin hiekkaharjua.

Rannasta on puiden kaadon lisäksi karsittu pajuja ja muuta pusikkoa. Ne ovat kuitenkin sinnikkäitä kasveja ja pyrkivät valtaamaan alaa vaivihkaa. Penkkiurheilija sahasi muutamia yllättävän isoiksi roihahtaneita pajuja samalla kun lyhensi kantoja, jotta nurmikon leikkaaminen olisi vaivattomampaa. Tuo alue alkoi kaivata muitakin toimenpiteitä, joten niinkuin usein käy työn edetessä, homma laajeni. Paikalla oli vanha kuivettunut kanto, jota kiskoessa Penkkiurheilija huomasi koko mättään heiluvan ja se irtosikin paikaltaan, kunhan ensin oli irroteltu lukuisia erivahvuisia juuria. Kun se oli irronnut, viereinenkin mätäs tuntui huteralta ja epäsiistiltä. Niinpä sekin sai lähteä. Sen alta paljastui yllättäen järveen kaatunut puu, joka oli niin painava, että sai jäädä paikalleen.

Kun rantatöyräs oli siistitty, siihen tuotiin isoja kiviä. Varastosta löytyi pala viiraa, joka levitettiin töyrään alle. Viiran päälle lapioitiin hiekkaa järvestä. Koska vesi on poikkeuksellisen matalalla, tuo ranta-alue on tällä hetkellä ihan kuivilla, mutta keväällä se on veden alla. Rantaan pitäisi nyt tuoda vähintäänkin muutama peräkärryllinen hiekkaa, jotta viira saataisiin peitettyä kokonaan sekä tältä "uudisalueelta" että laiturin vierestä, jossa pohja syvenee jyrkästi ja josta hiekka on valunut vuosien saatossa.

Helteiset päivät, jolloin ei jaksanut edes ajatella fyysistä ponnistelua, menivät menojaan ja rantaurakan loppuvaiheessa ilma oli kylmennyt niin, että vesi oli paljon ilmaa lämpimämpää. Työnjako meni meillä nimittäin niin, että minä työskentelin vedessä ja Penkkiurheilija maalla, koska hänestä tuntui niin inhottavalta, kun Crockseihin meni vettä ja hiekkaa. Minuakin se häiritsi ajoittain, mutta jälleen kerran työ imaisi mennessään niin, että pieniä epämukavuuksia ei juurikaan huomannut. Kiskoin vedestä kilotolkulla järviruokojen juuria ja haravoin pohjasta valtavan määrän havunneulasia ja puiden lehtiä, joita sinne oli vuosien varrella putoillut. Tuo alue on ollut aiemmin käyttämätöntä, mutta siihen saadaan ehkä pikkuiselle lapsenlapsellemme "uima-allas" muutoin niin nopeasti syvenevään rantaan. Ensi kesänä pikkuinen jo varmaan pulikoi vedessä.