Kotipuutarha oli kesän ajan melko lailla oman onnensa nojassa. Miniä tosin hoiti ansiokkaasti tomaattitarhaa ja hänellä oli pieni kasvimaakin viljeltävänä. Pojat leikkasivat nurmikon muutaman kerran kesän aikana. Pyörähtäessämme kotona silloin tällöin, yritin pikaisesti kitkeä pikkuisen kukkapenkkiä, leikata nurmikon (taisi Penkkiurheilijakin sen kerran tehdä) ja silmäillä tiluksia. Mutta kaiken kaikkiaan puutarha oli sangen huonolla hoidolla, ihan niinkuin se on ollut kaikki neljä aiempaakin mökkikesää. Ajatus omakotitalosta luopumisesta vahvistuu kesä kesältä.

Koska vietämme miltei koko kesäloman mökillä tai vaunureissuilla, kotipuutarhanhoidolle ei yksinkertaisesti jää aikaa. Niinpä olen pikkuhiljaa alkanut siirtää puutarhaa (lue pensaita ja perennoja) mökille. Meillä on mökillä alue, johon tyhjennämme kompostoidun käymäläjätteen jatkokompostoitumaan. Alue on nyt jo varsin multava ja mitä parhain istutusalusta monenmoisille kasveille. Siihen istutin nyt kuunliljoja, jotka kotipuutarhassa olivat jäämässä kasvavien pallotuijien varjoon. Lisäksi sieltä löytyi uusi kasvupaikka tarha-alpille ja pallohortensialle. Juhannusruusua, joka on hyvin ei-toivottu kasvi kotipihan kukkapenkissä, jossa se leviää juurivesojen avulla tehokkaasti, monistin ruusupensaiden lähettyville rantaan. Kaivoin takapihalta myös yhden tammen ja istutin sen mökkimetsään.
Jännittävää nähdä ensi keväänä ovatko kasvit juurtuneet ja mahtavatko viihtyä uusilla asuinsijoillaan. Talven aikana ehtii kepeästi unohtaa syksyn puuhat, joten näistä muistiinpanoista voin tarkistaa sitten keväällä mitä mistäkin pitäisi pilkistää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti