Tammikuun treffit

Treffiboksi aukesi siis jouluaattona paljastaen tammikuun treffit, jotka pidettiin joululoman vuoksi jo joulukuun aikana. Treffikortista paljastui salaperäisesti vain ohje pakata yöpymiskamppeet ja museokortti, määränpäänä pääkaupunki.

Lähdimme liikkeelle junalla. Ensimmäinen etappi Helsinkiin saavuttaessa oli hotelli Vaakuna, jonka ylimmästä kerroksesta löytyi SuperiorX King -huone. Olemme yöpyneet aiemminkin samassa hotellissa ja käyneet kerran veljeni ja hänen vaimonsa vieraina heidän asustellessaan taannoin ylellisessä kulmasviitissä. En raaskinut panostaa ihan sviitin tasoista majoitusta, mutta tuo omammekin oli tavallista kookkaampi ja sisälsi oman suuren parvekkeen (jota emme tosin näin talvisaikaan kovin kummoisesti hyödyntäneet).

             

Jätettyämme kamppeet huoneeseen, jatkoimme matkaa Hakasalmen huvilaan, jossa on parhaillaan näyttely nimeltään Mieliala - Helsinki 1939-1945. Tuo näyttely on Helsingin kaupunginmuseon ja HAM Helsingin taidemuseon kanssa yhteinen ja kokonaisuus esittelee kuvataiteen ja valokuvien avulla sota-ajan mielialoja. Jälkikäteen on selvinnyt, että salainen mielialatiedustelu (joka koostui tavallisista suomalaisista) raportoi kansalaisten mielialoja sodanjohdolle. Kotirintamalla vallinneet tunnelmathan vaikuttivat suoraan sotilaiden taistelutahtoon. Hakasalmen huvilan näyttely kertoi evakuointien vaikutuksesta mielialoihin. Helsingistä pyrittiin viemään kaikkein arvokkaimmat asiat maakuntiin tai jopa Ruotsiin saakka: lapset, naiset ja vanhukset sekä tieteen ja taiteen aarteita. Näyttelyssä oli esillä valokuvien lisäksi myös sota-ajan tavaroita. HAMissa puolestaan oli esillä sota-ajan kuvataiteilijoiden tuotoksia sekä liikkuvaa kuvaa tuon ajan kulttuuritapahtumista, mm. Messuhallin sotasaalisnäyttelystä.

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli muutamien geokätköjen etsintää (löysimme sadannen kätkömme!) ja museokorttien vinguttamista jälleen. Luonnontieteellisessä museossa käynti oli ennaltasuunnittelematon. Menimme sinne alunperin oikeastaan lämmittelemään kätköilyn lomassa. Pakkanen oli nimittäin kiristynyt kahdeksaan asteeseen ja mereltä käyvän viiman vuoksi ulkona oli hyytävän kylmää. Tänä talvena ei ole kovin kylmiin ilmoihin vielä ehtinyt tottua. Museo osoittautuikin pitkän käymätauon jälkeen varsin kiinnostavaksi. Niinpä kiertelimme kaikki kerrokset läpi.

Jo lapsuuden käynnillä mieleenpainuvimmaksi osoittautuneen ihmeellisen kaksipäisen vasikan näkeminen sykähdytti jälleen. Kierroksella löytyi monenlaista kauneutta aina rakennuksen arkkitehtuurista formaliinissa kelluviin öttiäisiin. Aikamme kierreltyämme ja tarpeeksi lämmettyämme suunnistimme viereiseen Kampin kauppakeskukseen, josta ostimme vasta avatusta Mujista pikkuneidille yksivuotislahjaksi söpön mekon.

Ensimmäisillä treffeillä ehdimme ylellisen yöpymisen lisäksi hyödyntää museokortteja, etsiä geokätköjä plus pikkuisen shoppailla. Monipuolista siis ja kaikki tämä vain muutaman sadan metrin säteellä rautatieasemasta.

Seuraavia treffejä odotellen 😉

Treffiboksi vuodelle 2020

Sovimme Penkkiurheilijan kanssa muuanna jouluna vuosia sitten, ettemme osta toisillemme lainkaan joululahjoja. Se oli vähän tylsä päätös, joka taisi ajoittua raksa-aikaan ja perustua jokseenkin kuormittavaan elämänvaiheeseen. Muistaakseni pyörsimme päätöksen viime metreillä jo ennen tuota joulua. Sen jälkeen olemme kumpikin hankkineet aina jonkin, edes pikkiriikkisen lahjan. Minusta paras lahja on jokin yllätyksellinen juttu. Toisaalta myönnän auliisti olevani hyvinkin kranttu lahjansaaja, joten ymmärrän vallan mainiosti Penkkiurheilijan tuskan lahjojenhankinnassa.

Tänä vuonna päätin antaa Penkkiurheilijalle lahjan, josta hyötyisin itsekin. Lahja oli treffiboksi. Olin törmännyt ideaan useassakin eri yhteydessä ja päätin kokeilla tuota. Nyt kun emme enää elä ruuhkavuosia, treffeillemeno on helppoa - sitä ei vain tule tehtyä. Niinpä mietin 12 erilaista treffi-ideaa, jotka kirjasin ylös lahjakorteille. Lahjakortit sujautin kirjekuoriin ja ne puolestaan laitoin rasiaan. Kullekin kuukaudelle on siis omansa. Lahjansaaja sai vielä käyttöohjeet, joiden mukaan kirjekuoren saa avata kunkin kuukauden 1. päivänä. Poikkeuksen teki tammikuu, jonka kuoren Penkkiurheilija sai avata jo jouluaattona.

Tästä alkaakin kaksitoistaosainen yksityiskohtainen postaussarja koodisanalla #treffit. Tammikuun treffit ovat jo takana, joten ensimmäinen päivitys ilmestyy jo lähiaikoina. Helmikuun kuoren saa avata vasta lähes kolmen viikon kuluttua. Tiedossa on siis loppuvuodeksi vähintään kerran kuukaudessa ilmestyvä blogikirjoitus!

Uusi vuosikymmen

Matemaattisesti tosin tämä vuosi 2020 on vuosikymmenen viimeinen ja vasta seuraava aloittaa uuden vuosikymmenen, mutta onhan se nyt arkijärkevää kutsua jo tätä vuosikymmenen vaihtumiseksi. Meillä vuosi vaihtui Aurajoen rannassa katsellen siellä täällä paukahtelevia ilotulitteita (osa katseli sisältä käsin ja reippaimmat ulkona). Mukana olivat Manu-koira ja Sokrates-kissa, joista kumpikaan ei onneksi ollut moksiskaan paukuttelusta. Toisiinsakin nuo lemmikit suhtautuvat epäperinteisesti tutkaillen uteliaina sekä toisiaan että etenkin toistensa ruokia, joita kävivät vuoronperään syömässä.

Ehdimme käydä katsastamassa isäntäväen uuden mökin saaristossa. Sinne pääsee auton kanssa yhteysaluksella ympäri vuoden ja omalla veneellä aina kun meri on vapaa jäistä. Vaikka nyt ei ollut jäistä tietoakaan, menimme silti autolla, koska vene oli jo aikaa sitten laitettu talviteloille. Menomatkalla taisimme olla lautan ainoat matkaajat, paluumatkalla lautta oli puolestaan täynnä - yhdeksää autoa enempää sinne ei mahdukaan. Mökki oli upealla paikalla, suojaisassa laguunissa kahden kallion välissä hiekkarannan äärellä. Alkuperäistä pientä mökkiä on vuosien saatossa laajennettu ja paranneltu niin, että siellä on nykyään mukavuuksia aina sisävessasta alkaen. Siskon perhe osti mökin vasta elokuussa, joten heillä on vielä ihana ensimmäinen mökkikesä edessään. Meillä on Penkiurheilijan kanssa suunnitelmissa palata maisemiin kesällä prätkäreissun yhteydessä.

Vaikka visiittimme Suomen aiempaan pääkaupunkiin (ja vanhaan kotikaupunkiini) kestikin vain pari päivää, pääsimme värittämään Suomen karttaa, kuten me geokätköilijät kutsumme ilmiötä, jossa klikkaamme kätköjä löydetyiksi uudella paikkakunnalla. Tällä kertaa kätköt olivat kävelyreittimme varrella eikä niiden eteen tarvinnut juurikaan ponnistella. Tästä harrastuksesta tulee lähiaikoina ihan oma postauksensa.

Kävimme myös Luostarinmäen käsityöläismuseossa. Museoalue koostuu alkuperäisellä paikallaan olevista rakennuksista, jotka säästyivät karmaisevassa Turun palossa 1827. Museo ei ole talvisin auki  lukuunottamatta joulun aikaa, jolloin se on poikkeuksellisesti avoinna osittain. Seitsemässä pihapiirissä oli eri ammattien harjoittajien tupia, joihin oli koottu entisajan joulunviettoon liittyviä asioita: havuja  tai olkia lattialla, pinottuja leipiä pöydällä, itsetehtyjä puuleluja ja villasukkia sekä katettuja niukkoja jouluaterioita. Pihapiirit eivät näin talvisaikaan olleet parhaimmillaan eikä kaikissa pihoissa ollut avoinna olevia rakennuksia, mutta mukavaa oli kierrellä tutkailemassa ammoisten aikojen asumuksia. Kyllä elämä tuolloin oli kovin erilaista. Päivät täyttyivät erilaisista arjen askareista, joiden tekeminen hoituu nykypäivänä kovin helposti koneiden avulla. 

Huolimatta hyvin erinäköisistä olosuhteista, ihmiset olivat kuitenkin perusolemukseltaan loppujen lopuksi ihan samanlaisia kuin nykyäänkin: syötiin ja juotiin, rakastuttiin ja riideltiin ja ennenkaikkea lapset leikkivät (kunnes joidenkin heistä piti aivan liian varhain aloittaa työnteko). Samaan aikaan kun ihastellen katselee elämän yksinkertaisuutta ja jollain tavalla haikailee paluuta menneeseen, tajuaa, että todella monet asiat ovat nykypäivänä hurjan paljon paremmalla tolalla. Riehuvat kulkutaudit ja suunnattoman epätasa-arvoinen elämä ovat onneksi meillä Suomessa jo historiaa. 

Näiden pohdiskelujen jälkeen on aika sulkea joululoma muistojen laatikkoon ja suunnatta katse kohti kevätlukukautta ja sen mukanaan tuomia iloja ja haasteita. Hiihtolomaanhan ei ole enää kuin kuusi viikkoa ja silloin on jo aamuisin ihan valoisaa!

p.s. Mökkiasiaa sen verran, että nuorin pojista, urhea sotilaamme, vietti jälleen uuden vuoden mökillä. Jännityksellä odotamme seuraavaa mökkikäyntiämme (ehkä pääsiäisenä). Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, jotain kaveri on unohtanut laittaa paikoilleen.