Huhtikuun treffit

Tämä postaus oli unohtunut luonnosten joukkoon ja se piti julkaista nyt kiireen vilkkaa ennen kuin on toukokuun treffien aika. Toukokuukin on jo kohta taputeltu, joten kiirettä pitää tällä(kin) rintamalla.

Alkuperäiset huhtikuun treffit jouduttiin peruuttamaan. Syytä ei tarvinne selittää sen kummemmin, sanottakoon kuitenkin, että löytyy vahva yhteys koko maailman polvilleen laittaneeseen pieneen biologiseen systeemiin.

Penkkiurheilija on urheilun lisäksi myös suuri musiikin ystävä. Hän osaa soittaa jos jonkinmoista instrumenttia alkaen soittosahasta ja polkupyörän pumpusta unohtamatta tavanomaisempia pianoa ja kitaraa. Hän kuuntelee mielellään klassista musiikkia ja pitää kirkkomusiikkiteoksista, erityisesti Matteus-passiosta. Niinpä hankin meille liput Cantores Minores -kuoron Matteus-passioon hiljaisen viikon keskiviikoksi Helsingin Tuomiokirkkoon. Itselleni tuollaisten pitkien teosten seuraaminen on jokseenkin työlästä. Minua alkaa tylsistyttää ennen pitkää ja mikä pahinta, usein alkaa myös nukuttaa. Olin kuitenkin päättänyt taistella tämän teoksen läpi hyvin valmistautuen. Olin suunnitellut nukkuvani erityisen pitkät yöunet edellisenä yönä ja ottaa kenties jotain hiljaista pikkupurtavaa mukaan. Ja nykyäänhän pikkuinen viihdytyskeskus kulkee mukana paikkaa kuin paikkaan, joten ajattelin hädän hetkellä tutkailla salaa vaikka kännykkää. Mutta toisin kävi. Suuri uhka, k-kirjaimella alkava näkymätön peikko tuli väliin ja koko konsertti peruttiin. Kurja juttu, joskin ihan pikkuisen olin salaa tyytyväinen. Olinhan kuitenkin jo ehtinyt osoittaa jalomielisyyteni lupautuessani treffiseuraksi kärsimysnäytelmään konserttiin.

Kuva: Tiiu Kaitalo

Vaikka huhtikuun treffit siis peruttiin, olemme viettäneet aikaa yhdessä enemmän kuin vuosiin. Olemme retkeilleet viikoittain, tehneet kotihommia, kuntoilleet, etsineet kätköjä ja noh, olleet kotosalla. Haimme aikaa sitten Penkkiurheilijan prätkän talvisäilytyksestä, mutta emme ole vieläkään käyneet yhdelläkään yhteisellä ajomatkalla. Ehkäpä lähestyvän kesäloman aikana ehtii sellaistakin!

Kummallinen kevät

Jos kohta talvi oli omituinen tuntuen lumettomana lähinnä loputtomalta  marraskuulta, niin kyllä on kevätkin ollut sangen kummallinen. Talvilomaviikon Espanjan-matkallamme oli jo aavistus korona-viruksesta: lentokentällä lähtiessämme matkaan kuitenkin vain naureskelimme hiukan aasialaisille hengityssuojaimisille ihmisille. Andalusiassa emme juurikaan ajatelleet koko asiaa. Silti ei mennyt kuin muutama viikko tuosta reissusta, kun koko elämä tuntui mullistuneen niin täällä Suomessa kuin monessa muussakin maailmankolkassa.

Kun koulutkin suljettiin osana mittavaa rajoitusjärjestelmää, tajusi poikkeustilan todenteolla. Kouluja ei ole suljettu sitten sotavuosien ja ymmärtääkseni tuolloinkaan kaikkien koulujen toiminta ei lakannut. Juuri mikään asia tai paikka ei ole välttynyt rajoituksilta. Eniten rajoitukset ovat tietysti vaikuttaneet sosiaaliseen elämään, vaikka kovin monen ihmisen toimeentulokin on ollut vaakalaudalla pandemian seurauksena.



Äkkiseltään olisi voinut kuvitella, että kun aikaa on vapautunut kaikenlaiselta sosiaaliselta kodin ulkopuoliselta touhulta, blogi olisi päivittynyt vilkkaasti. Mutta mitä vielä! Tämä on toukokuun ensimmäinen postaus ja kuuta on jäljellä enää vajaa viikko. Johonkin ylimääräistä aikaa on kuitenkin tullut kulutettua. Olen ehtinyt tehdä valtavasti käsitöitä, joita en tehnyt juuri lainkaan ruuhkavuosina. Muutaman viime vuoden aikana harrastus on pikkuhiljaa elpynyt "oman ajan" lisääntyessä ja olen tehnyt mm. monenkokoisiin jalkoihin sopivia villasukkia mökille. Innostuin tänä keväänä tekemään jo vuosia haaveilemani peiton isoäidin neliöistä. Olin karttanut aloittamista, koska olin tiennyt lankojen päättelyn olevan valtava urakka. Onnistuin kuitenkin löytämään Novitan sivuilta ohjeen, jossa opastetaan päättelemään langat jo virkatessa. Tämä helpotti suunnattomasti urakkaa. Aloitin ensimmäisen peiton huhtikuussa juuri ennen pääsiäistä. Sain sen valmiiksi jo ennen vappua ja aloin samantien virkata uutta. Ensimmäisen peiton sai Nuorimmainen ja seuraavan, joka valmistui sekin parisen viikkoa aloittamisensa jälkeen, sijoitin kotona olohuoneen sohvalle. Mökillekin se olisi käynyt hyvin väriensä puolesta, mutta siellä on jo torkkupeittoa jos jonkinmoista.

Viimeisimpänä käsityönä aloin neuloa Penkkiurheilijalle hailuotolaisen mallin mukaista tikkuröijyä. Luin tuosta luotolaisneuleesta Yle:n uutisista ja innostuin tilaamaan langat Taito Shopista eräänä lauantaina. Maanantaina sain Taito Shopista sähköpostia, jossa kiiteltiin tilauksesta ja kerrottiin kymmenien muidenkin toimineen samoin. Tästä syystä lankojen ja ohjeen saaminen kestivät tavanomaista kauemmin. Paketti ei sisältänyt puikkoja, joten niitäkin metsästin aikani. Lanka on suomenlampaan villasta karstattua ja tuli vyyhdissä. Neuleen saaja pääsi itse pitelemään vyyhteä, kun kerin sitä. Meille kummallekin siitä tuli mieleen lapsuus, jolloin olemme olleet pitämässä vyyhteä mummon tai äidin keriessä lankaa kauniille kerälle. Ilmeisesti takavuosina oli tavanomaisempaa, että langat olivat vyyhdissä. Nykyään kun kaupassa myydään vain keriä. Nyt villapaitaa on neulottu jo kahden vyyhdin verran. Neulominen on suht joutuisaa, vaikka neulonkin 2,5 kokoisilla puikoilla. En muista milloin olisin viimeksi käyttänyt niin pieniä puikkoja. Villapaita valmistunee tätä tahtia reilusti ennen syksyn viimoja.

Ei siis niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Tämä koronakriisi on tuonut omaan elämääni lisää kotoilua käsitöineen ja muutamine aikoinaan roikkumaan jääneine puuhineen, joskin monta asiaa on edelleenkin tekemättä. Toisaalta työn puolesta on tullut kuormittumista täysin uuden formaatin, etäopetuksen, käyttöönoton myötä, joten armollisuus itseä kohtaan lienee ollut ihan viisasta. Tänä keväänä en ole lukenut aiempaa enemmän, mutta olen tutustunut äänikirjoihin ja hyödyntänyt niitä monen monituisen tunnin ajan istuen kuulokkeet korvilla virkkaamassa tai neulomassa vuoroin kodin ja mökin terassilla tai sohvalla.