keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Saunaremontti

Sauna on ollut koko mökkeilymme ajan erityisen ahkerassa käytössä. Sitä on lämmitetty miltei päivittäin, ainoastaan kovimmilla helteillä on pidetty taukoa. Se on ollut alkuperäisessä kunnossaan lukuunottamatta muutaman vuoden takaista kiukaan uusimista. Lauteet olivat jo aikansa eläneet, mutta vielä niitäkin pahempi ongelma oli lattia. Sitä peitti ruma, toisin paikoin ikävästi kurtussa oleva muovimatto. Sen puhtaanapitäminen oli sula mahdottomuus, koska likavedet jäivät noihin lauteiden alla sijaitseviin ruttuihin. 

                               IMG_3268

Tämän kesän työlistalla oli vihdoin saunan remontointi. Koska Penkkiurheilijaa ahdisti jo talvella loputtomalta tuntuva lista(ni), ehdotin hommaa annettavaksi jonkun paikallisen urakoitsijan tehtäväksi. Oleilimme mökillä poikkeuksellisen paljon koronakevään aikana ja ajattelin, että joku mökkitalkkari voisi käydä jo hyvissä ajoin keväällä katsastamassa tilanteen ja tehdä urakan sitten heti alkukesästä. Nooo, koska en sitä hoitanut itse, se vähän venähti ja saimme arvioijan paikalle vasta toukokuun lopussa. Hän totesi lattian purkamisen olevan helpon, vain yhden päivän homman, mutta arveli ehtivänsä tehdä sen vasta juhannuksen jälkeen. Muovimaton alla olevan lattian materiaali ja kunto jäi siis arvoitukseksi lattian purkamiseen saakka. Tämä seikka määritti lopullisen urakan suuruutta.

                                 IMG_3280

Kun saimme vihdoin ja viimein paljuasian kuntoon, aloimme samantien purkaa saunaa lattiaremonttia varten, Penkkiurheilija irrotti kiukaan ja lauteet. Hän hioi sekä lauteet että kaiteen, jotka minä puolestani käsittelin mustalla Supi saunavahalla. Yksi litran purkki ei alkuperäisistä laskelmista poiketen riittänyt ja toista purkkia pitikin sitten vähän metsästää, kun sattumoisin muutamalle muullekin mökkiläiselle oli tullut jälleen sama idea.

                                IMG_3285

Mökkitalkkarin apumies tuli tekemään lattian purun heinäkuun toisella viikolla. Purkaminen oli juuri niin nopea homma kuin oli arvioitukin. Se olisi taatusti sujunut meiltä itseltämmekin ripeästi, mutta eipä sitä etukäteen voinut tietää, ja lisäksi ajatuksena oli, että mikäli muovimaton alta olisi paljastunut käyttökelvoton materiaali, samaan urakkaan olisi kuulunut myös lattianteko. Alla oli kuitenkin hyväkuntoinen lautalattia, joka päätettiin maalata. Koska seinän ja lattian väliin piti saada jotain tiivistettä, remppamies ehdotti peltejä. Hän suositteli paikallista peltiseppää, jonka kalenteri oli kuitenkin hyvin tukossa heinäkuun lopulle saakka. Sitä odotellessa kävimme saunan pintojen kimppuun. Minä käsittelin katon ja seinät valkoisella Supi saunasuojalla muutamaan kertaan. Penkkiurheilija puolestaan ensin hioi ja sitten maalasi saunan lattian useaan kertaan sekä tiivisti lattiassa olevia rakoja.

                                IMG_3293 

Sauna jäi sitten tuohon vaiheeseen odottelemaan peltiseppää ja me puolestamme lähdimme  karavaanarikierrokselle. Reissun tehtyämme ja peltisepän urakoitua vihdoin oman osuutensa elokuun alussa siirryimme viimeiseksi kesälomaviikoksi uurastamaan pukuhuoneen puolelle. Sielläkin käsiteltiin katto, seinät ja lattia. Ensinmainitut valkoisiksi ja lattia samalla harmaan sävyllä, jolla saunankin lattia oli käsitelty. Tulipa muuten hurjasti valoa niin saunaan kuin etenkin pukuhuoneeseen.
 
                                IMG_4693

                                64909749-5c7a-4e0a-87a7-c54e562473a8

                                IMG_4898

Saimme lopulta sauna käyttöön neljän viikon tauon jälkeen. Onneksemme meillä oli palju käytössä koko tuon remonttiajan ja järvivesikin pysyi melkoisen lämpimänä, joten peseytyminen onnistui mainiosti ilman saunaakin. Kesäloma päättyi aikanaan ja jouduimme jättämään saunan pukuhuoneen himpun verran keskeneräiseksi. Hankin osan puuttuvista tarvikkeista (peilin ja koukkuja) ja Penkkiurheilija kiinnitti ne paikoilleen, kun tulimme ensimmäisen viikonlopun viettoon elokuun loppupuolella. Vietimme saunan "avajaisia" Penkkiurheilijan siskon ja tämän Metsuri-miehen kanssa - saunassa ja paljussa, kuinkas muuten! Viikonlopun aikana Metsuri pääsi vauhtiin kaataen ja pätkien Penkkiurheilijan kanssa useita puita, jotka sitten myöhemmin jalostamme paljun kamiinaan ja saunan kiukaaseen sopiviksi.

     IMG_4894


                                 IMG_4891

                                 IMG_4892

Viime viikonloppuna saunaremontti tuli päätökseensä, kun kiinnitimme saunaan löylymittarin ja pukuhuoneen puolelle uuden hyllyn sekä kellon aikalailla aiemmalle paikalleen. Uusi halkokoppakin pääsi somistamaan pukuhuonetta. Täydellisyyttä hipovaa (hah!) lopputulosta häiritsee harmillisesti ovenkahvoista jo irtautunut maali. Selvisi, että Penkkiurheilija ei ollutkaan hionut niitä, enkä tajunnut niitä maalatessani tätä seikkaa lainkaan. Niinpä maali oli alkanut irrota jo ensimmäisten nuorisolaisten saunomissession aikana. Muutoinkin siellä täällä on jo näkynyt pieniä kolhuja, joita paikkailemme ensi kesänä. Mutta ne ovat enää pikkujuttuja! Remontti oli ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen ja lisäsi erityisen paljon silmäniloa ja jonkin verran käyttömukavuuttakin.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti