keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Marraskuun treffit

Vaikka tämän vuoden treffeistä monet jouduttiin muokkaamaan koronan vuoksi, marraskuun treffit toteutuivat aivan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Kävimme lojumassa kylpylässä. Sinne myytiin päivittäin vain rajallinen määrä lippuja, joten turvavälit toteutuivat mainiosti. Koska kuvaaminen kylpylässä ei ollut sallittua, käytän kuvituskuvaa. Flamingo Spassa on erikseen K-18 -osasto, jonka pääpointti on välttyä melulta ja roiskeilta, jotka liittyvät lapsiin kuin tontut jouluun. Valitsimme treffiajankohdaksemme tuikitavallisen arki-illan. Niinpä tunnelma oli hyvin rauhallinen eikä altaille tai saunoihin tarvinnut jonottaa. Kokeilimme miltei kaikkia saunoja, joita aikuisten sauna- ja hoitolamaailmassa luvataan olevan peräti kahdeksan.

                   Flamingo

                160711_Flamingo_Spa_009

Ilta päättyi leppoisasti jouluiselle iltateelle pikkusiskoni ja hänen miehensä luokse. Tämä nuoripari suunnittelee talonrakentamista. Ihastelimme kuvia tuolta miltei rantatontilta ja tutkailimme asiantuntevina pohjapiirrosluonnoksia. Samaan aikaan olemme itse suuntaamassa jo kohti pienempiä neliöitä ja vaivattomampaa kerrostaloasumista tyhjenevän pesän ja mökkikesien innoittamana. Niin ne elämäntilanteet muuttuvat!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti