Venetsialaiset

Mökkiläisinä juhlaperinteemme kasvoi yhdellä uudella juhlalla, nimittäin venetsialaisilla. Alunperinhän tätä huvila- ja veneilykauden päätösjuhlaa on vietetty länsirannikolla, mutta tapa on levinnyt sisämaahankin ja tätä nykyä myös meidän perheemme viettää sitä ihan säännöllisesti :) 

Viime vuonna meillä oli tuona viikonloppuna mukana pari kuopuksen kaveria. Tänä vuonna saimme vieraiksemme esikoisen entisen serkkukämppiksen sekä pikkusiskoni perheineen. Sää oli melko kesäinen, mitä nyt Rauli-myrsky keinutti puita hiukan rajummalla otteella lauantaipäivän. Sähköt pätkivät välillä, mutta olivat pisimmilläänkin pois ehkä vain puolisen tuntia. Muualla maassa sähkökatkot kestivät paikoin jopa yli puoli vuorokautta. Sunnuntaina oli tyyntä ja kesäistä, syksyn tuntua kuitenkin niin kosteudessa kuin alakuloisessa keltaisten lehtien leijailussakin.

Viikonloppuun mahtui monta mukavaa hetkeä: pelailua, juttelua, syömistä, saunomista, soutelua... Vieraillehan on aina näytettävä siirtolohkare ja jääkiekkoilijan mökki. Ja ne nähdäkseen on soudettava korsolaisen taksikuskin ja keravalaisten ohi. Aamupalan ja grillauksen välissä kokoonnuttiin laiturille piknikille. Samalla Penkkiurheilija alkoi yllättäen urheilla ja kalasti järven pohjasta toukokuussa sinne pudonneen koirankupin. Kesällä sitä ei koskaan löydetty etsinnöistä huolimatta, mutta nyt se kimalteli muutaman metrin päässä laiturinpäästä. Ranta syvenee tosi jyrkästi, joten välineiksi tarvittiin pitkä riuku ja siihen sidottu haavi. Kannustusjoukko hurrasi äänekkäästi, kun kippo nousi pinnalle.  

Ilotulitus yllätti jälleen. Minuuttitolkulla räiskettä, josta saa kalpean aavistuksen katsomalla yllä olevan videon. Samassa paikassa, jossa nyt paukuteltiin ilotulitteita, avataan mökkeilykausi aina juhannuksena polttamalla kokkoa. Hip huraa, enää 10 kuukautta juhannukseen!

Kesätyö

Tämän vuoden kesäloma (tarkemmin: opetukseton aika/kesäkeskeytys + kesäloma) kului osittain varsin mielekkään kesätyön parissa. Maalausasioista olen jo kirjoittanut niin monesti, että ei siitä sen enempää. Mutta oma kesäduuninsa oli puiden halkominen ja pinoaminen liiteriin. Ensimmäisen kerran tuotiin halkomakone mökille jo toukokuussa. Silloin pilkottiin osa pääsiäislomalla kaadetuista koivuista sekä jonkin verran edellisenä kesänä grillikatoksen takaa kaadetuista puista. Kasattiin tuolloin klapit grillikatokseen.

Tämän kesän (vai jokohan sitä pitäisi alkaa kutsua viime kesäksi?) halkosouvi alkoi vasta maalausten päätyttyä. Halkomakone on hankittu aikoinaan kotimme tontilta kaadettujen puiden pilkkomiseen. Välillä se on ollut Penkkiurheilijan vanhempien ja siskojen perheiden käytössä. Jotain sähkövikaakin siinä oli havaittu ja meinattu hyljätä rikkinäisenä. Pienellä fiksauksella se alkoi kuitenkin toimia ja aika ajoin esiintyneen kosketushäiriönkin sai buutattua tietyin ottein. Halkomispuuha oli oikeastaan aika hauskaa. Ja mikä parasta, sen jäljiltä liiteri on lähes ääriään myöten täynnä. Saa siinä eräänkin kerran lämmittää saunan! 

Tämän homman seurauksena tajusimme kuitenkin, että niin monta puuta on tontilla vielä kaadettavana, että eivät millään mahdu pilkottunakaan liiteriin. Niinpä marssimme paikalliseen metsänhoitoyhdistyksen toimistoon, josta reissusta kerrotaan omassa postauksessaan.

Vala

Keskimmäinen poika aloitti asepalveluksensa heinäkuun alkupuolella. Viisi viikkoa palvelukseen astumisesta vannoivat sotilasvalan. Vanhimman pojan vastaavassa tilaisuudessa kaksi vuotta sitten olin ensimmäistä kertaa elämässäni valatilaisuudessa ja hämmästyin. Tilaisuus oli melko lyhyt ja ytimekäs (sen jälkeen kun alokkaat kouluttajineen olivat saaneet ryhmityttyä paraatikentälle) - ja uskonnollinen. Minulle se oli positiivinen asia. Vala vannottiin kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä. Hyvin juhlallista ja liikuttavaakin. Lupasivat palvella maataan rehellisesti sekä parhaan kykynsä mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta. Sitä en tiedä, kuinka paljon tuon valan sisällöstä on etukäteen puhuttu, mutta ajatteluttanee nuoria itseäänkin. Reilu 70 vuotta sitten tuhannet ja taas tuhannet nuorukaiset toteuttivat lupauksensa äitien jäädessä itkemään. Kunpa näiden nuorten ei tarvitsisi koskaan taipua moiseen!

Tuo ryhtiharjoitusta tarvitseva soturi on minun!

Punkka ja kaappi olivat siistejä ja pinkkakin on kuulemma ollut ihan kelvollinen. Nämä nuorukaiset taitavat olla niitä viimeisiä, joilta pinkantekoa edes vaaditaan. Minusta joutaakin romukoppaan mokoma perinne. Koulutus tuntuu muuttuneen kaikenkaikkiaan järkevään suuntaan, eikä simputusta ole kuulemma ollut. Varuskunnan rakennukset muistuttavat ulkoa kotikirkkoamme, mutta sisäpuolelta monia rakennuksia on remontoitu viime vuosina. Erityisesti liikuntapaikat ovat erinomaisia.  Mainiolta maistui kotiväelle tarjoiltu hernekeitto, sotkun munkeista puhumattakaan. Nyt kun valasta on aikaa jo pari viikkoa, peruskoulutuskausi alkaa olla lopuillaan. Jatkopaikka selviää ensi viikolla. Kaveri on motivoitunut jatkamaan mahdollisimman pitkälle.

Alkutilanteesta nykyhetkeen

Edellisestä postauksesta jäivät pois viime kesänä otetut verrokkikuvat. Tässä ne tulevat. Kuvakulmat eivät ole ihan samat, mutta eiköhän näitä pysty kuitenkin vertailemaan. Ensimmäinen kuva on otettu, kun kävimme täällä ensimmäistä kertaa. Silloin vasta katselemassa, josko tämä olisi meidän tuleva kesäpaikka. Kolmannessa kuvassa terassilla on jo meidän kalusteet ja ihan pieniä muutoksiakin tehtynä, kuva otettu joskus viime vuoden heinäkuussa. Aitan ja saunan kuvat on otettu ensimmäisellä käyntikerralla toukokuussa 2015.

Tämä kesä on ollut melkoista puurtamista, mutta on se ollut ehdottomasti kaiken vaivan arvoista. Mökki alkaa näyttää yhä enemmän meidän näköiseltä.

Se on siinä!

Nyt on mökki maalattu ylt'ympäri (vaikka mietitäänkin, pitäisiköhän räystäslaudatkin vielä maalata). Urakkaan on mennyt aika monta tuntia ja rahaakin yllättävän monta sataa euroa. Mutta mitäpä niitä laskemaan, kun lopputulos on se, millä on väliä. Ollaan tyytyväisiä. Minä tuplasti. Ensinnäkin siksi, että näyttää hyvältä. Jopa paremmalta kuin kuvittelinkaan. Ja toiseksi siksi, että Penkkiurheilija on jo useampaan otteeseen todennut, että kyllä kannatti, ja että hieno tuli, sekä kirsikkana kakun päällä: "Kyllä sä ihan oikeassa olit maalaamisen suhteen". Sanoi siis hän, joka viime kesänä jossain vaiheessa oli jopa sitä mieltä, ettei näitä rakennuksia tarvitse maalata lainkaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Maalauksen lisäksi kaiteiden vaihto on muuttanut ilmettä niin, että ei ihan samaksi mökiksi uskoisikaan. 

Panoramakuva hiukan vääristää näkymää

Tyytyväisen hyrinän lisäksi koko ajan on mielessä, mitä seuraavaksi. Penkkiurheilijakin on jo useampaan otteeseen todennut, että kun sä aina aattelet. Myönnettävä on, että tämän mökkiprojektin aikana olen taatusti kymmeniä kertoja aloittanut vuorosanani: "Mä oon muuten aatellu, että..." Ja Penkkiurheilija on jo oppinut, että siinä ei hyvä heilu, kun lause alkaa tuollaviisiin. Nimittäin useimmiten kyseessä on jokin kiva sisustusidea tai hankinta tai muutostyö. Ja aika usein siihen liittyy jonkinmoinen ennakko-oletus siitä, että Penkkiurheilija on sanojensa mittainen mies. Suomeksi siis: osallistuu muutosprosessiin vaikkapa sahaamalla, poraamalla, maalamaalla, ruuvaamalla tai mitä kaikkia näitä nyt onkaan. Omaksi puolustuksekseni voin kyllä sanoa, että en pelkästään ideoi, vaan myös osallistun ahkerasti työhön. Yhdessä tekeminen onkin ollut yksi tämän kesän mukavimpia juttuja!