maanantai 29. elokuuta 2016

Venetsialaiset

Mökkiläisinä juhlaperinteemme kasvoi yhdellä uudella juhlalla, nimittäin venetsialaisilla. Alunperinhän tätä huvila- ja veneilykauden päätösjuhlaa on vietetty länsirannikolla, mutta tapa on levinnyt sisämaahankin ja tätä nykyä myös meidän perheemme viettää sitä ihan säännöllisesti :) 

Viime vuonna meillä oli tuona viikonloppuna mukana pari kuopuksen kaveria. Tänä vuonna saimme vieraiksemme esikoisen entisen serkkukämppiksen sekä pikkusiskoni perheineen. Sää oli melko kesäinen, mitä nyt Rauli-myrsky keinutti puita hiukan rajummalla otteella lauantaipäivän. Sähköt pätkivät välillä, mutta olivat pisimmilläänkin pois ehkä vain puolisen tuntia. Muualla maassa sähkökatkot kestivät paikoin jopa yli puoli vuorokautta. Sunnuntaina oli tyyntä ja kesäistä, syksyn tuntua kuitenkin niin kosteudessa kuin alakuloisessa keltaisten lehtien leijailussakin.

WP_20160827_002

WP_20160827_005

DSC_2203

Viikonloppuun mahtui monta mukavaa hetkeä: pelailua, juttelua, syömistä, saunomista, soutelua... Vieraillehan on aina näytettävä siirtolohkare ja jääkiekkoilijan mökki. Ja ne nähdäkseen on soudettava korsolaisen taksikuskin ja keravalaisten ohi. Aamupalan ja grillauksen välissä kokoonnuttiin laiturille piknikille. Samalla Penkkiurheilija alkoi yllättäen urheilla ja kalasti järven pohjasta toukokuussa sinne pudonneen koirankupin. Kesällä sitä ei koskaan löydetty etsinnöistä huolimatta, mutta nyt se kimalteli muutaman metrin päässä laiturinpäästä. Ranta syvenee tosi jyrkästi, joten välineiksi tarvittiin pitkä riuku ja siihen sidottu haavi. Kannustusjoukko hurrasi äänekkäästi, kun kippo nousi pinnalle.  


MOV_2197


Ilotulitus yllätti jälleen. Minuuttitolkulla räiskettä, josta saa kalpean aavistuksen katsomalla yllä olevan videon. Samassa paikassa, jossa nyt paukuteltiin ilotulitteita, avataan mökkeilykausi aina juhannuksena polttamalla kokkoa. Hip huraa, enää 10 kuukautta juhannukseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti