Keskimmäinen poika aloitti asepalveluksensa heinäkuun alkupuolella. Viisi viikkoa palvelukseen astumisesta vannoivat sotilasvalan. Vanhimman pojan vastaavassa tilaisuudessa kaksi vuotta sitten olin ensimmäistä kertaa elämässäni valatilaisuudessa ja hämmästyin. Tilaisuus oli melko lyhyt ja ytimekäs (sen jälkeen kun alokkaat kouluttajineen olivat saaneet ryhmityttyä paraatikentälle) - ja uskonnollinen. Minulle se oli positiivinen asia. Vala vannottiin kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä. Hyvin juhlallista ja liikuttavaakin. Lupasivat palvella maataan rehellisesti sekä parhaan kykynsä mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta. Sitä en tiedä, kuinka paljon tuon valan sisällöstä on etukäteen puhuttu, mutta ajatteluttanee nuoria itseäänkin. Reilu 70 vuotta sitten tuhannet ja taas tuhannet nuorukaiset toteuttivat lupauksensa äitien jäädessä itkemään. Kunpa näiden nuorten ei tarvitsisi koskaan taipua moiseen!
 |
| Tuo ryhtiharjoitusta tarvitseva soturi on minun! |
Punkka ja kaappi olivat siistejä ja pinkkakin on kuulemma ollut ihan kelvollinen. Nämä nuorukaiset taitavat olla niitä viimeisiä, joilta pinkantekoa edes vaaditaan. Minusta joutaakin romukoppaan mokoma perinne. Koulutus tuntuu muuttuneen kaikenkaikkiaan järkevään suuntaan, eikä simputusta ole kuulemma ollut. Varuskunnan rakennukset muistuttavat ulkoa kotikirkkoamme, mutta sisäpuolelta monia rakennuksia on remontoitu viime vuosina. Erityisesti liikuntapaikat ovat erinomaisia. Mainiolta maistui kotiväelle tarjoiltu hernekeitto, sotkun munkeista puhumattakaan. Nyt kun valasta on aikaa jo pari viikkoa, peruskoulutuskausi alkaa olla lopuillaan. Jatkopaikka selviää ensi viikolla. Kaveri on motivoitunut jatkamaan mahdollisimman pitkälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti