Ensinnäkin: kauhistuneena katselen edellisiä julkaistuja kirjoituksia. Siis sitä, miten kauan niistä on aikaa. Jotain tapahtui kesäkuussa. Jo aiemmin olin tuskaillut puhelimen vaihdosta syntynyttä kuvien tallentamisen monimutkaistumista. Kesällä työsähköpostini muuttui, enkä kyennyt synkronoimaan uutta sähköpostia puhelimessa käytettäväksi. Niinpä kuvien lähettäminen hankaloitui edelleen. Mutta syysloman joutilaisuuden keskellä päätin terästäytyä ja opetella kuvien sujuvamman tallentamisen. Niinpä luvassa onkin pari aiemmin kirjoitettua, vain kuvia vailla ollutta postausta kesältä.
Toissa kesänä kävimme ensimmäisen kerran Repoveden kansallispuistossa. Olimme kuulleet paikasta paljon kehuja, mutta aiemmin se oli tuntunut sijainneen kovin kaukana. Kun lopulta rohkaistuimme lähtemään sinne, huomasimme matkaa olevan vain vaivaiset viitisenkymmentä kilometriä. Retki oli tuolloin oikein onnistunut ja tänä vuonna päätimme käydä uudestaan, tällä kertaa hiukan tukevammin eväin ja hitaammin liikkuen. Ajelimme Repovedelle Penkkiurheilijan kanssa prätkällä ja tyttäret tulivat perässä autolla.
Lapinsalmen riippusilta oli romahtanut muutama viikko aiemmin, mutta Metsähallitus oli luvannut kustantaa venekuljetuksen salmen yli riippusillan korjaukseen saakka. Venematkan jälkeen päätimme syödä eväät heti ensimmäisellä nuotiopaikalla, jossa jo roihusi aiemmin tulleiden nuotio. Huomasimme nimittäin, ettemme olleet ottaneet lainkaan tulitikkuja mukaan. Pienen jonottelun jälkeen pääsimme paistamaan makkaramme ja vaahtokarkkimme sekä syömään muutkin eväät. Keventynein repuin oli helpompi vaeltaa.
Eksyimme alkumatkalla hiukan varsinaiselta reitiltä ja löysimme vähemmän kuljetun reitin varrelta aivan uskomattoman suuria mustikoita. Harmi, ettei mukana ollut mitään kantovälinettä. Olisi kyllä saanut poimittua hyvin äkkiä litran jos toisenkin.
Toissa kesänä kävimme ensimmäisen kerran Repoveden kansallispuistossa. Olimme kuulleet paikasta paljon kehuja, mutta aiemmin se oli tuntunut sijainneen kovin kaukana. Kun lopulta rohkaistuimme lähtemään sinne, huomasimme matkaa olevan vain vaivaiset viitisenkymmentä kilometriä. Retki oli tuolloin oikein onnistunut ja tänä vuonna päätimme käydä uudestaan, tällä kertaa hiukan tukevammin eväin ja hitaammin liikkuen. Ajelimme Repovedelle Penkkiurheilijan kanssa prätkällä ja tyttäret tulivat perässä autolla.
Lapinsalmen riippusilta oli romahtanut muutama viikko aiemmin, mutta Metsähallitus oli luvannut kustantaa venekuljetuksen salmen yli riippusillan korjaukseen saakka. Venematkan jälkeen päätimme syödä eväät heti ensimmäisellä nuotiopaikalla, jossa jo roihusi aiemmin tulleiden nuotio. Huomasimme nimittäin, ettemme olleet ottaneet lainkaan tulitikkuja mukaan. Pienen jonottelun jälkeen pääsimme paistamaan makkaramme ja vaahtokarkkimme sekä syömään muutkin eväät. Keventynein repuin oli helpompi vaeltaa.
Eksyimme alkumatkalla hiukan varsinaiselta reitiltä ja löysimme vähemmän kuljetun reitin varrelta aivan uskomattoman suuria mustikoita. Harmi, ettei mukana ollut mitään kantovälinettä. Olisi kyllä saanut poimittua hyvin äkkiä litran jos toisenkin.
Maisemat Ketunlenkin varressa olivat juuri niin upeat kuin muistimmekin, henkeäsalpaavan kauniit ja jylhät, etenkin Katajavuoren näköalapaikalla. Kyllä Suomesta sentään löytyy paljon kaunista, hyvin erilaista luontoa. Nämä kymenlaaksolaiset maisemat poikkeavat tavattomasti vaikkapa Pohjanmaan lakeuksista.
Korkeuserojen vuoksi Ketunlenkin viiden kilometrin reitti ei sovellu kaikkein heikkokuntoisimmille liikkujille puhumattakaan liikuntaesteisistä, mutta tavallinen sunnuntaikävelijä selviytyy reitistä hyvin. Portaiden juoksu sai silti jopa Manun väsähtämään hetkellisesti. Reitin varrella sijaitsee niin poltettua metsää, kivikautisia asumuksia kuin huikea Katajavuoren näköalatasannekin. Reitin loppupuolella ylitetään Kapiavesi käsikäyttöisellä vaijerilossilla. Ehdottoman mukava käyntikohde, vaikka ajoittain tuossa kohteessa on kuulemma varsin paljon väkeä. Juhannus ja kesäviikonloput ovat ruuhkaisimmat ajankohdat, joten jos haluaa välttää jonossakävelyä, kannattanee hakeutua paikalle muuna ajankohtana ja suosia heikompia sääolosuhteita. Meillä oli juuri parahultainen retkeilysää, aurinko paistoi ajoittain, ei ollut hellettä (poikkeuksellista kesän 2018 normisäähän verrattuna) eikä satanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti