Ihan ensinäkemästä saakka meidän mökin laituri tuntui kutakuinkin aikansa eläneeltä. Jo ensimmäisenä kesänä se sai hiukan osumaa poikien uimahyppykisoissa. Penkkiurheilija oli sen nyykähtänyttä, toispuoleista olemusta kohentanut jo pariinkin otteeseen, mutta nyt tuli vihdoin aika laittaa ihan kokonaan uusi laituri.
 |
| Vanha laituri vielä melko ryhdikkäänä, nyykähtänyttä versiota ei löytynyt kuvista. |
Haettiin ensin puutavara paikallisesta hyvän palvelun liikkeestä. Sitten tuli osaavaa talkooapua, vaikka ajattelin, että totta ihmeessä penkkiurheilija olisi yksinkin (tai minun avustuksellani) onnistunut yhden laiturin tekemään. Metsurista, Metsurin perheestä ja Penkkiurheilijan isästä oli loppujen lopuksi suuri apu. Osa rakensi, osa oli painona ja isä laaduntarkkailijana.
Työläiset purkivat ensin vanhan laiturin alkutekijöihin. Alkuperäisen rungon kiinnityksiin tehtiin uusi runko, johon sitten laiturin kansilaudat kiinnitettiin.
Kaikki tuntui sujuvan ihan leikiten siihen saakka, kunnes tuli aika juntata rungon paalutus pohjaan. Toinen puoli upposi siististi sopivan matkan, mutta toinen puoli upposi uppoamistaan. Tolpan junttaaminen se vasta touhua olikin! Välillä meitä oli jopa viisi ihmistä hyppimässä tasajalkaa, jotta liinojen avulla ylös kiristetty laituri saatiin laskeutumaan vaakatasoon. Valitettavasti se ei jäänyt vaakatasoon, vaan hyppyjen myötä tolppa junttautui aina vain syvemmälle. Hyppimistä ja junttaamista jatkettiin, kunnes tolppaa oli uponnut pohjaan neljän metrin verran. Siinä tuli vihdoin stoppi. Mutta koska vieläkään ei ihan satavarmasti voinut luottaa siihen, että lopullinen pohja oli saavutettu, toiseen tolpista jätettiin vajoamisvaraa. Hassultahan se näyttää, mutta kaikkeen tottuu. Ensi kesänä sen voi sahata saman mittaiseksi kuin vastinparinsa.
Lopuksi Penkkiurheilija valoi laiturin alkuun uuden betonikannen vanhan, jo osittain murenneen päälle. Minä pääsin tekemään valettuun betoniin vuosiluvun. Ja kas, siinä on uusi uljas laiturimme! Emme kelpuuttaneet enää vanhoja, raskaita ja kömpelöitä tikkaita takaisin, vaan päätimme hankkia uudet kepeät alumiinitikkaat. Niiden aika lienee kuitenkin vasta ensi kesänä.
Työläiset purkivat ensin vanhan laiturin alkutekijöihin. Alkuperäisen rungon kiinnityksiin tehtiin uusi runko, johon sitten laiturin kansilaudat kiinnitettiin.
Kaikki tuntui sujuvan ihan leikiten siihen saakka, kunnes tuli aika juntata rungon paalutus pohjaan. Toinen puoli upposi siististi sopivan matkan, mutta toinen puoli upposi uppoamistaan. Tolpan junttaaminen se vasta touhua olikin! Välillä meitä oli jopa viisi ihmistä hyppimässä tasajalkaa, jotta liinojen avulla ylös kiristetty laituri saatiin laskeutumaan vaakatasoon. Valitettavasti se ei jäänyt vaakatasoon, vaan hyppyjen myötä tolppa junttautui aina vain syvemmälle. Hyppimistä ja junttaamista jatkettiin, kunnes tolppaa oli uponnut pohjaan neljän metrin verran. Siinä tuli vihdoin stoppi. Mutta koska vieläkään ei ihan satavarmasti voinut luottaa siihen, että lopullinen pohja oli saavutettu, toiseen tolpista jätettiin vajoamisvaraa. Hassultahan se näyttää, mutta kaikkeen tottuu. Ensi kesänä sen voi sahata saman mittaiseksi kuin vastinparinsa.
Lopuksi Penkkiurheilija valoi laiturin alkuun uuden betonikannen vanhan, jo osittain murenneen päälle. Minä pääsin tekemään valettuun betoniin vuosiluvun. Ja kas, siinä on uusi uljas laiturimme! Emme kelpuuttaneet enää vanhoja, raskaita ja kömpelöitä tikkaita takaisin, vaan päätimme hankkia uudet kepeät alumiinitikkaat. Niiden aika lienee kuitenkin vasta ensi kesänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti