Muistopäivä

Vuosi sitten saattelimme uskollisen koirakaverimme Soinnun viimeisen kerran eläinlääkäriin. Vuosikausia se jaksoi sinnitellä nivelrikon kanssa. Viimeisen puolen vuoden aikana sen liikkuminen hidastui valtavasti ja jopa selkärangan nikamat alkoivat naksahdella. Jatkuvasta kipulääkityksestä huolimatta se kärsi. Niinpä tuli aika päästää se kärsimyksistään. Mutta jo oli vaikeaa! Järki-ihmisellehän tuollainen asia on ihan helppo homma: varataan aika eläinlääkäriltä, viedään koira sinne ja siinä se. Mutta järkevimmänkin ihmisen sisällä piilee olento, joka kyynelehtii jo luopumisajatuksestakin. Saati sitten siitä luopumisesta.



Nyt kun Soinnun kuolemasta on aikaa kokonainen vuosi, sitä voi muistella jo aika kepeästikin, naureskellen sen hassuille tavoille ja iloita, kun kaikkialla ei pyöri koirankarvaa. Enää ei tarvitse lukita kotoalähtiessä eteisen liukuovikaappia puukapuloilla. Eikä ostella sille lääkkeitä. Ripaus kaipausta ajatuksissa silti aina häivähtää sitä muistellessa. Äskettäin työkaverini ilmoitti joutuvansa viemään koiransa lopetettavaksi. Sillä samalla hetkellä, kun kuulin asiasta, muistot tulvahtivat mieleen. 

Sointu oli paras koira juuri meidän perheelle. Se tuli meille, kun pikkulapsiaika alkoi olla ohi eikä meidän vanhempien tarvinnut enää yhtenään pyyhkiä neniä ja pyllyjä sen enempää kuin nostella kaatuneita maitomukejakaan. Tokihan pyyhkimistä ja sen sellaista riitti vielä vuosia, mutta ei enää samaan tahtiin kuitenkaan. Sointu oli paras kaveri milloin kenellekin perheenjäsenelle. Se pääsi mukaan monille asuntovaunureissuille. Se oli ylipäätään innokas reissuunlähtijä, joka aisti joka ikisen lähdön ja oppi vuosien varrella huomaamaan onko kyseessä sellainen lähtö, johon se otetaan mukaan. Viimeisinä aikoinaan se ei kuitenkaan enää ollut niin innokas lähtemään. Ilmeisesti kipeät koivet viestivät, että on viisaampaa jäädä petiin makoilemaan.  Aika aikaansa kutakin. Nyt ollaan yhden koiran omistajia. Ja koska tuo ainokainen on parhaillaan virallisen omistajansa luona Nokialla, elelemme jonkun viikon koiravapaata elämää. Ihan maistuvaa tämäkin!