Sata vuotta ikäeroa, huikeaa! Näiden kahden, niin rakkaan ihmisen välillä on kolme sukupolvea, kymmeniä vuosia ja runsaasti mielenkiintoisia tarinoita. He tapasivat kuin tapasivatkin, vaikka ollenkaan itsestäänselvää se ei ollut. Itse tunnen totisesti olevani keski-ikäinen heidän välissään!
Keskipisteenä tuo pikkuinen jälleen oli, vaikka samaan aikaan sitä oli myös sukupolvien ketjun vastakkaisella laidalla oleva ihminen. Hämmästyttävän kirkkaasti mummo muistaa asioita niin nykyhetkiltä kuin vuosikymmeniä aiemmin tapahtuneitakin. Hän on hyvin selvillä maailman menosta, vaikkei juurikaan poistu enää "kotoaan", joka rajoittuu omaan huoneeseen ja asumisyksikön yhteisiin tiloihin. Hän ottaa kantaa moniin asioihin, kuten vaikkapa koulujärjestelmään tai hoitajamitoituksiin. Ja puhetta riittää! Mummon kanssa ei totta tosiaan tule ainuttakaan vaivaannuttavan hiljaista hetkeä :)
Vauvelin sosiaalinen maailma on alkanut aueta. Mikäpä suloisempaa kuin katsekontaktia ottava ja hymyyn vastaava pikkuihminen, joka jo yrittää äännelläkin, mutta satunnaisia äännähdyksiä lukuunottamatta ihan vielä ei jokeltelua kuulu. Sen verran harvoin tavataan ja niin vauhdikasta pienokaisen kehitys tuossa iässä on, että seuraavalla tapaamisella jo varmaan jutustellaan keskenämme ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti