Syksyn tullen blogi aina hiljenee, kun ei ole juurikaan raportoitavaa mökkiasioista. Jotain muuta saattaa kuitenkin tapahtua. Marraskuun puolivälissä vietimme porukalla synttäreitäni. Pari vuotta sitten vietimme Penkkiurheilijan yllätysjuhlia. Tuon viikonlopun jälkeen hän kysyi minulta haluanko itselleni juhlat. En osannut heti vastata tietäen, että minua ei olisi mahdollista yllättää samalla tavalla. Pohdiskelin tuolloin, haluanko olla päivänsankarina framilla vai viettäisimmekö juhlaa ihan vaan oman perheen kesken. Viime vuosina on oltu yhden jos toisenkin ystävän puolivuosisatajuhlissa ja aina ne ovat olleet mukavia. Olenkin oivaltanut, että jutun pihvi ei olekaan se, että joku asettuu juhlittavaksi, vaan se, että kokoonnutaan yhteen jonkin aiheen äärelle. Mielestäni vanhenemista ei ole syytä surra, joskaan ei välttämättä juhliakaan. Päivät seuraavat toisiaan tasaiseen tahtiin, vaikka toisinaan tuntuukin, että aika rientää yhä hurjempaa vauhtia.
Vielä keväällä arvoin: juhlat/ei juhlia. Lopulta päätin, että pidetään kuitenkin kekkerit usein vuoden ankeimmaksikin mainitun kuukauden piristykseksi. Siskoni varasi ystävällisesti naapuriseurakunnan leirikeskuksen juhlapaikaksi. Penkkiurheilija lupasi lähettää kutsut. Kutsuttavia piti jonkin verran miettiä - rajallinen määrä väkeä mahtuu tilavampaankin paikkaan. Itsestäänselvää oli kutsua omat vanhempani ja sisarukseni puolisoineen sekä appivanhemmat ja Penkkiurheilijan sisarukset puolisoineen. Seuraavaa sukupolvea kutsuttaessa pitkin jo alkaa rajata kutsuttavia. Ensin tietystikin kummilapset kummaltakin puolelta ja sitten eniten meillä olleita sisarusten lapsia. Sitä mukaa kun tuli ilmoituksia, etteivät kutsutut päässeet juhlimaan, laajennettiin kutsuvierasjoukkoa nimenomaan tästä joukosta. Kavereita eri vuosikymmeniltä mahtui mukaan iso joukko ja miltei kaikki heistä vastasivatkin kutsuun myöntävästi. Harmillisesti omat vanhempani ja kaksi siskoa miehineen olivat reissussa eivätkä päässeet näinollen kemuihin lainkaan.
Juhlat järjestettiin varsinaista syntymäpäivää edeltävänä päivänä. Olin suunnitellut tarjoavani ruuaksi erinomaisen makuista ja helppotekoista Feelian lohikeittoa. Mutta harmikseni postilakko sai aikaan sen, että tuo firma ei luvannut toimittaa alle 53 kg:n tilauksia. Oma tarpeeni oli reilusti vähemmän, joten keittoaineksen olisi saanut vain noutamalla Pyhännältä saakka. Niinpä piti keittää keitto ihan itse. Hyvä siitä tuli, vaikka työtä olikin alkuperäiseen suunnitelmaan verraten vähintäänkin triplamäärä. Onneksi on kultainen perhe, joka auttoi kuorimalla seitsemän kiloa perunoita suit sait sukkelaan samalla, kun katsoivat Huuhkajien selviytymistä ensimmäistä kertaa futiksen EM-kisoihin.
Kultainen perhe oli järjestänyt myös liikuttavaa ohjelmaa, josta jäi erityisesti mieleen lasten soittama "Äideistä parhain"-laulu. Kyyneliltä ei voinut välttyä sitä kuunnellessa. Eipä kuskattu turhaan lapsia vuosikausien ajan soittotunneille; jonain vuonna jopa niin, etten itse tainnut ehtiä harrastaa mitään muuta kuin kodin ja musiikkiopiston välin suhaamista. Esitys oli kyhätty kokoon pikaisesti, eikä se ollut tietenkään maailman laadukkain - osa lapsista ei ollut koskenut instrumenttiinsa moneen vuoteen, eikä kukaan heistä soita enää aktiivisesti, mutta minun yleensä hyvin kriittisissä korvissani tämä kuulosti sangen suloiselta ❤
Vielä keväällä arvoin: juhlat/ei juhlia. Lopulta päätin, että pidetään kuitenkin kekkerit usein vuoden ankeimmaksikin mainitun kuukauden piristykseksi. Siskoni varasi ystävällisesti naapuriseurakunnan leirikeskuksen juhlapaikaksi. Penkkiurheilija lupasi lähettää kutsut. Kutsuttavia piti jonkin verran miettiä - rajallinen määrä väkeä mahtuu tilavampaankin paikkaan. Itsestäänselvää oli kutsua omat vanhempani ja sisarukseni puolisoineen sekä appivanhemmat ja Penkkiurheilijan sisarukset puolisoineen. Seuraavaa sukupolvea kutsuttaessa pitkin jo alkaa rajata kutsuttavia. Ensin tietystikin kummilapset kummaltakin puolelta ja sitten eniten meillä olleita sisarusten lapsia. Sitä mukaa kun tuli ilmoituksia, etteivät kutsutut päässeet juhlimaan, laajennettiin kutsuvierasjoukkoa nimenomaan tästä joukosta. Kavereita eri vuosikymmeniltä mahtui mukaan iso joukko ja miltei kaikki heistä vastasivatkin kutsuun myöntävästi. Harmillisesti omat vanhempani ja kaksi siskoa miehineen olivat reissussa eivätkä päässeet näinollen kemuihin lainkaan.
Juhlat järjestettiin varsinaista syntymäpäivää edeltävänä päivänä. Olin suunnitellut tarjoavani ruuaksi erinomaisen makuista ja helppotekoista Feelian lohikeittoa. Mutta harmikseni postilakko sai aikaan sen, että tuo firma ei luvannut toimittaa alle 53 kg:n tilauksia. Oma tarpeeni oli reilusti vähemmän, joten keittoaineksen olisi saanut vain noutamalla Pyhännältä saakka. Niinpä piti keittää keitto ihan itse. Hyvä siitä tuli, vaikka työtä olikin alkuperäiseen suunnitelmaan verraten vähintäänkin triplamäärä. Onneksi on kultainen perhe, joka auttoi kuorimalla seitsemän kiloa perunoita suit sait sukkelaan samalla, kun katsoivat Huuhkajien selviytymistä ensimmäistä kertaa futiksen EM-kisoihin.
Kultainen perhe oli järjestänyt myös liikuttavaa ohjelmaa, josta jäi erityisesti mieleen lasten soittama "Äideistä parhain"-laulu. Kyyneliltä ei voinut välttyä sitä kuunnellessa. Eipä kuskattu turhaan lapsia vuosikausien ajan soittotunneille; jonain vuonna jopa niin, etten itse tainnut ehtiä harrastaa mitään muuta kuin kodin ja musiikkiopiston välin suhaamista. Esitys oli kyhätty kokoon pikaisesti, eikä se ollut tietenkään maailman laadukkain - osa lapsista ei ollut koskenut instrumenttiinsa moneen vuoteen, eikä kukaan heistä soita enää aktiivisesti, mutta minun yleensä hyvin kriittisissä korvissani tämä kuulosti sangen suloiselta ❤
Ohjelmaa esittivät myös sisarukset (yritin toppuutella, etteivät kertoisi enempää lapsuudestamme), käly (puhui kauniisti ja annoin suuret aplodit) ja ystävät (hauskoja muistoja enimmäkseen vuosien takaa sekä upea serenadi). Sain entisaikojen mahtisynttäreiden tapaan suvun pienoislipun, joka on kiertänyt jo osalla vanhemmista sisaruksistani. Lapset olivat tehneet minusta Kahoot-tietokilpailun, jonka voitin täpärästi. Tuorein kummipoikamme ja "adoptiolapsemme" teki vaimonsa kanssa suuren työn keittiöllä. He olivat hoitaneet keittiön loppusiivouksen kahdestaan lähes kokonaan sillä aikaa, kun me seurustelimme vieraiden kanssa ohjelman jo päätyttyä.
Juhlien jälkeinen loppupäätelmä oli: kannatti ehdottomasti juhlia! Etukäteisvalmisteluissa on aina oma hommansa, mutta tällä kertaa aloitettiin ajoissa. Keräsin lokakuun alkupuolella parhaaseen ruska-aikaan värikkäitä vaahteran- ja tammenlehtiä ja prässäsin ne. Keräsimme kotoa, mökiltä ja Tyttären kodista lyhtyjä ja kynttilänjalkoja sekä valosarjoja. Ostimme jopa Penkkiurheilijan kanssa foliopallot ja viirinauhan. Foliopallot olivat huomattavasti oletettua pienemmät, mutta toimivat vallan mainiosti. Viikon kuluttua ne olivat vielä ihan hyvässä kunnossa, joten veimme ne lankoni vastaaviin juhliin.
Jos hetkittäin tuntuukin siltä, että ikä alkaa jo painaa, asiat asettuivat kuitenkin oikeisiin mittasuhteisiinsa, kun vastaanotin onnittelupuhelun reilun kuukauden päästä 102 vuotta täyttävältä mummoltani. En ole siis vielä vanha alkuunkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti