Turhan harvoin tulee tavattua ystäviä suuremmalla joukolla. Pitää siis järjestämällä järjestää juhlia. Tänä syksynä Penkkiurheilija täytti pyöreitä vuosia ja päätinkin antaa hänelle lahjaksi yllätysjuhlat. Ensin piti vihkiä salaisuuteen muu perhe. Lähtivät mukaan. Sitten pyysin Penkkiurheilijan sukulaisia messiin, ja nämäkin lupautuivat oitis auttamaan järjestelyissä ja tulemaan paikalle. Seuraavaksi varasin juhlatilan, jonne mahtui hulppeat 80 henkeä. Eipä aikaakaan, kun tila alkoi kuitenkin tuntua pieneltä. Nimittäin kutsuvieraslistaa pähkäiltäessä huomattiin, että tyypillä on sukulaisia ja etenkin kavereita vaikka kuinka. Lopulta oli pakko hiukan karsia vieraslistaa, jotta saatiin varmistettua kaikille kutsutuille istumapaikka. Tunnelma oli kuin hääkutsuja lähetellessä neljännesvuosisata sitten. Silloinkin putkahteli aina vaan uusia nimiä, jotka oli "pakko" kutsua. Ja tila ei tietenkään venynyt, tuolloinkaan.
Ilokseni alkoi tulla viestejä: "kiitos kutsusta, tulemme paikalle!" Näytti siltä, että muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kutsutut vieraat pääsisivät paikalle. Perhepiirissäkin sumplittiin työvuoroja ja järjesteltiin menoja, jotta kaikki varmasti olisivat näissä karkeloissa. Sitten alkoi "top secret" valmistelu. Aina, kun Penkkiurheilija poistui kotoa, aloitin hiljaisen ja nopean puurtamisen. Kyselin tarkoin mihin aikaan hän tulee töistä. Jonain päivänä oli käydä köpelösti, kun hän oli sanonut menevänsä töistä kuntosalille ja olin ynnännyt saavani muutaman tunnin rauhallisen työskentelysession. Mutta mitä vielä, heppu tulikin suoraan kotiin ja minä kiikutin puolivalmiit leivonnaiset kodinhoitohuoneeseen piiloon. Kun vaara oli ohi, jatkoin muina leipojina töitäni.
Valmistelimme Esikoistyttären kanssa PowerPoint -esitystä Penkkiurheilijasta. Sitä varten tarvittiin valokuvia. Niitä etsittiin niin vanhoista albumeista kuin tietokoneen ja ulkoisten kovalevyjenkin kätköistä. Salaa. Perustin perheen sisäisen WhatsApp-ryhmän, johon kuuluivat kaikki muut, paitsi päivänsankari. Viestit kilkkasivat aiheen tiimoilta. Ja juhlakalu eli omaa elämäänsä viattoman tietämättömänä kaikesta juonimisesta. Olin miltei varma, että tyyppi aavistelee jotain. Muutamaa päivää ennen juhlaa hän oli työparini kanssa samassa koulutuksessa. Pyysin työpariani utelemaan sankarilta tämän syntymäpäiväsuunnitelmista. "Ei juhlita vielä, vasta marras-joulukuussa", sanoi tämä huijattu olento.
Mietimme ankarasti, miten saisimme Penkkiurheilijan lähtemään kotoa niin, ettei hän tietäisi päätyvänsä lopulta juhliinsa. Keksimme, että Kuopuksen serkku tulee viikonlopuksi käymään, ja että tätä neitiä pitää lähteä hakemaan asemalta. Asemalla olikin vastassa Esikoinen, joka sitoi isänsä silmät huivilla ja hyppäsi auton rattiin. Mutkitellen he ajoivat juhlapaikalle. Sankari itse oli tuuminut matkalla, että ehkä perhe vie hänet syömään johonkin. Kun huivi lopulta avattiin lähes 80 juhlijan laulaessa Paljon onnea vaan -laulua, ällistys oli silmin nähtävissä ja taatusti aito.
Ilta oli oikein onnistunut. Sankari tuli mieluisalla tavalla yllätetyksi ja näimme samalla kertaa ison joukon ystäviä ja sukulaisia. Kutsussa olin maininnut, että halutessaan voi tuoda mukanaan omannäköistään ohjelmaa. Illan aikana nähtiin ja kuultiinkin monenlaista esitystä. Yksi parhaimmista oli kuukautta aiemmin serkkupojan häissä debytoinut serkkuorkesteri, jossa suuri osa soittajista esiintyi vuosien tauon jälkeen. Yhtä kaikki, esitys oli ainakin meidän vanhempien mielestä oikein hyvä! Sain järjestelyihin apuja sukulaisilta. Yksin en olisi kyennyt tuota juhlaa järjestämäänkään!
Sankari sai paljon lahjoja ja kukkia. Muistoksi jäivät myös päivänsankarin siskojen ideoima ystäväkirja, johon jokainen juhlavieras kirjasi itseensä ja synttärisankariin liittyviä asioita. Olin niin tyytyväinen järjestelyiden onnistumiseen ja eritoten yllätyksen säilymiseen, että harkitsen nyt johonkin suurempaankin huijaukseen ryhtymistä. Toisaalta on mahdollista, että tämänkertaisen uhrin huomiokyky vain on keskimääräistä heikompi. Itsehän olisin varmasti kysellyt epäluuloisena kaikesta poikkeuksellisesta, kuten vaikkapa jääkaapissa olleista kermapurkkiröykkiöistä tai leivonnaisten tuoksuista ilman maistiaisia. Näihin päiviin saakka olen luullut, että ne vuosien takaiset "en huomannut, että vauvalla on kakat housussa" tai "onko täällä muka sotkuista" kommentit olivat vain pyrkimystä minimoida energian suuntaamista epämieluisiin tehtäviin. Ehkä olinkin väärässä.
Ilta huipentui Penkkiurheilijan minulle laulamaan allaolevaan rakkauslauluun. Se oli oikein kaunista ja herkkää!
 |
| Lähdössä juhlapaikalle |
Ilokseni alkoi tulla viestejä: "kiitos kutsusta, tulemme paikalle!" Näytti siltä, että muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kutsutut vieraat pääsisivät paikalle. Perhepiirissäkin sumplittiin työvuoroja ja järjesteltiin menoja, jotta kaikki varmasti olisivat näissä karkeloissa. Sitten alkoi "top secret" valmistelu. Aina, kun Penkkiurheilija poistui kotoa, aloitin hiljaisen ja nopean puurtamisen. Kyselin tarkoin mihin aikaan hän tulee töistä. Jonain päivänä oli käydä köpelösti, kun hän oli sanonut menevänsä töistä kuntosalille ja olin ynnännyt saavani muutaman tunnin rauhallisen työskentelysession. Mutta mitä vielä, heppu tulikin suoraan kotiin ja minä kiikutin puolivalmiit leivonnaiset kodinhoitohuoneeseen piiloon. Kun vaara oli ohi, jatkoin muina leipojina töitäni.
Valmistelimme Esikoistyttären kanssa PowerPoint -esitystä Penkkiurheilijasta. Sitä varten tarvittiin valokuvia. Niitä etsittiin niin vanhoista albumeista kuin tietokoneen ja ulkoisten kovalevyjenkin kätköistä. Salaa. Perustin perheen sisäisen WhatsApp-ryhmän, johon kuuluivat kaikki muut, paitsi päivänsankari. Viestit kilkkasivat aiheen tiimoilta. Ja juhlakalu eli omaa elämäänsä viattoman tietämättömänä kaikesta juonimisesta. Olin miltei varma, että tyyppi aavistelee jotain. Muutamaa päivää ennen juhlaa hän oli työparini kanssa samassa koulutuksessa. Pyysin työpariani utelemaan sankarilta tämän syntymäpäiväsuunnitelmista. "Ei juhlita vielä, vasta marras-joulukuussa", sanoi tämä huijattu olento.
Mietimme ankarasti, miten saisimme Penkkiurheilijan lähtemään kotoa niin, ettei hän tietäisi päätyvänsä lopulta juhliinsa. Keksimme, että Kuopuksen serkku tulee viikonlopuksi käymään, ja että tätä neitiä pitää lähteä hakemaan asemalta. Asemalla olikin vastassa Esikoinen, joka sitoi isänsä silmät huivilla ja hyppäsi auton rattiin. Mutkitellen he ajoivat juhlapaikalle. Sankari itse oli tuuminut matkalla, että ehkä perhe vie hänet syömään johonkin. Kun huivi lopulta avattiin lähes 80 juhlijan laulaessa Paljon onnea vaan -laulua, ällistys oli silmin nähtävissä ja taatusti aito.
Ilta oli oikein onnistunut. Sankari tuli mieluisalla tavalla yllätetyksi ja näimme samalla kertaa ison joukon ystäviä ja sukulaisia. Kutsussa olin maininnut, että halutessaan voi tuoda mukanaan omannäköistään ohjelmaa. Illan aikana nähtiin ja kuultiinkin monenlaista esitystä. Yksi parhaimmista oli kuukautta aiemmin serkkupojan häissä debytoinut serkkuorkesteri, jossa suuri osa soittajista esiintyi vuosien tauon jälkeen. Yhtä kaikki, esitys oli ainakin meidän vanhempien mielestä oikein hyvä! Sain järjestelyihin apuja sukulaisilta. Yksin en olisi kyennyt tuota juhlaa järjestämäänkään!
Sankari sai paljon lahjoja ja kukkia. Muistoksi jäivät myös päivänsankarin siskojen ideoima ystäväkirja, johon jokainen juhlavieras kirjasi itseensä ja synttärisankariin liittyviä asioita. Olin niin tyytyväinen järjestelyiden onnistumiseen ja eritoten yllätyksen säilymiseen, että harkitsen nyt johonkin suurempaankin huijaukseen ryhtymistä. Toisaalta on mahdollista, että tämänkertaisen uhrin huomiokyky vain on keskimääräistä heikompi. Itsehän olisin varmasti kysellyt epäluuloisena kaikesta poikkeuksellisesta, kuten vaikkapa jääkaapissa olleista kermapurkkiröykkiöistä tai leivonnaisten tuoksuista ilman maistiaisia. Näihin päiviin saakka olen luullut, että ne vuosien takaiset "en huomannut, että vauvalla on kakat housussa" tai "onko täällä muka sotkuista" kommentit olivat vain pyrkimystä minimoida energian suuntaamista epämieluisiin tehtäviin. Ehkä olinkin väärässä.
Ilta huipentui Penkkiurheilijan minulle laulamaan allaolevaan rakkauslauluun. Se oli oikein kaunista ja herkkää!
Kallion päälle seisomaan mä jään.
Sinun kanssasi täältä kauemmaksi nään,
ja jostain hiljaa tuuli tuo yllemme käy.
Taivaallamme ei pilviä näy
aurinkomme kun laskemaan jo ennättäy.
Aamu kun saapuu, siinä yhä oot.
Meille kauneimmat linnut aina laulakoot.
En sinun viereltäsi mä kääntyisi pois.
Taivaankansi niin kirkas ei ois,
sitä kanssas jos yhdessä en katsella vois.
Ympäröi meitä arjen askareet,
minä vierelläs kuljen, vaikka minne meet.
Ja vaikka vaihtuu päivät ja yö yllättää,
kätes kättäni saa lämmittää,
eikä allamme horjumaan käy kallio tää.
Ymmärtänetkö arvoasi sun?
Päivä päivien jälkeen jälleen rakastun.
Niin tuttu vierelläni, ja turvallinen.
Toivon, että sä tuntisit sen,
sinun kanssasi olla voin mä onnellinen.
-Pauliina Myllymäki-
-Pauliina Myllymäki-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti