Uusi harrastus

Viime kesänä aloimme Penkkiurheilijan kanssa geokätköilijöiksi. Tarkemmin sanoen jatkoimme harrastustamme, jonka aloitimme reilut viisi vuotta sitten. Tuolloin harrastus ei kuitenkaan syystä tai toisesta lähtenyt lentoon, joten jouduimme tekemään sovellukseen uudet tunnukset vanhojen unohduttua tyystin. Systeemi toimii siten, että puhelimeen pitää ladata sovellus, jonne varsinaiset kätköilijät (eli ne, jotka ovat kätköjä piilottaneet) ovat ladanneet koordinaatit, tunnisteet ja vinkit. Niiden avulla etsijä voi löytää kätkön, joka on useimmiten taitavasti piilotettu ja sen löytämiseksi voi joutua joskus hiukan pinnistelemäänkin. Löytäjä merkitsee sovellukseen kätkön löydetyksi ja lisää kätköstä löytyvään, usein minimaalisen pieneen vihkoon oman tunnuksensa. 

Kätköilyyn meitä innosti Tytär, joka aloitti harrastuksen loppukeväästä kuultuaan eräältä samassa koulutuksessa olleelta tyypiltä asiasta. Tämä tyyppi oli kokenut konkari, joka oli löytänyt jo satoja (ellei peräti tuhansia) kätköjä ja joka kuljettaa tätä nykyä autossaan aina kumisaappaita, tikkaita ja teleskooppivapaa yms. erikoisvarustusta, jota mestarietsivä tarvitsee.

Ehdimme kesän aikana (heinä-elokuun aikana) löytää lähes sata kätköä. Määrä tuntuu suurelta, paitsi jos alkaa katsella joidenkin muiden kätköilijöiden lukemia - joillakin on jo tuhansia löydettyjä kätköjä. Toisaalta, he ovatkin saattaneet harrastaa tätä jo vuosikymmeniä tai olla eläkeläisiä, jotka voivat päivät pitkät kulkea ympäri maita ja mantuja jahtaamassa kätköjä.

Harrastus on halpa, oikeastaan ilmainen. Puhelimeen ladattava perussovellus on maksuton. Kätköjä löytyy lähes kaikkialta, missä ihmisiä liikkuu. Niinpä ei tarvitse lähteä kätköjen perään, vaan voi ohikulkumatkalla tai jossain tietyssä kohteessa käydessään samalla katsastaa kätköt. Kätköjä on tarkoitus ainakin yrittää etsiä vaivihkaa, niin että "jästit" = asiaan vihkiytymättömät eivät hoksaa mitään erityistä. Tästä emme ole saaneet tyttäreltämme kovin korkeita pisteitä, olemme nimittäin useinkin innoissamme unohtaneet tarkkailla ympäristöä etsiessämme kätköä.

Talven tullen tämäkin puuha hiipui. Moni kätkö on kyllä (etenkin kaupunkialueella) ihan ympärivuotisesti löydettävissä, mutta kyllä tuo enemmän kesäharrastukselta silti tuntuu. Treffivuoden alkajaisiksi kävimme tosin hakemassa kolme viimeistä sadasta puuttuvaa kätköä. Vierailimme uudenvuoden vietossa Turussa, josta saimme taas kaksi kätköä ihan ohikulkumatkalla. Talviloma Espanjassa kasvatti jälleen löydettyjen kätköjen määrää. Samalla tuli huomattua, että on se vaan aika tavalla helpompaa etsiä kätköjä omalla äidinkielellä tai edes sillä ensimmäisellä vieraalla kielellä tai toisella kotimaisella. Espanjankielisiä vihjeitä kömpelön google-kääntäjän käännöksen avulla tavaillessa tämän seikan kyllä havaitsi kertakaikkiaan. Onneksi karttasovellus toimii melko hyvin, mutta ei sekään usein ihan täysin tarkkaa sijaintia ilmoita Joten toisinaan saa kyllä kierrellä ja kaarrella, tonkia ja kurkotella eikä siltikään löydä kuin tekohampaat, kengän, saippuan tai kakkumuotin kätkön sijasta, kuten meille kävi Fuengirolassa.

Sain joululahjaksi Penkkiurheilijalta geokätköpurkin lokikirjoineen. Kunhan kevät tästä vielä etenee, piilotamme purkin ja siirrymme seuraavalle tasolle  eli seuraamaan omalla kätköllä kävijöitä! Ensimmäistä kätköä piilottaessa ei ehkä vielä tarvitse olla niin kunnianhimoinen kätkön naamioimisen tai piilottamisen suhteen. Aivan käsittämättömän huikeita ja kekseliäitä kätköjä olemme jo tähän mennessä löytäneetkin.

Etenkin juuri nyt, kun liikkumista on rajoitettu ja sosiaalisia kontakteja on syytä välttää koronan leviämisen riskin vuoksi, täysin ulkoilmassa tapahtuva harrastus on paikallaan. Kätköjä on niin metsissä kuin kaupungeissa ja taajamissakin. Näinä aikoina on hyvä poiketa vilkkaimmilta ulkoilureiteiltä ja tutustua vaikkapa kotiseutuun kätköjen etsinnän lomassa.

Tällä hetkellä löytämiemme kätköjen määrä on 136 ja lukemat muuttuvat joka viikonloppu. Kunhan säät tästä lämpenevät ja Penkkiurheilijasta kuoriutuu taas motoristi, yhdistämme nuo kaksi harrastusta ja pöräytämme etsimään kätköjä kotimaakunnasta. Tosin toiveissa on jo Uudenmaan rajojen avautuminenkin lähiaikoina. Sitä odotellessa!

Erikoisia aikoja

Nyt ovat totta tosiaan maailmankirjat sekaisin. Eipä olisi muutamia kuukausia sitten voinut  arvatakaan, kuinka maailma tällä hetkellä makaa. Tätä kirjoittaessani Suomessa on kuollut 27 ihmistä koronaviruksen seurauksiin, tehohoidossa on useita kymmeniä ja sairaalahoidossa pari sataa. Koulut on suljettu, Uudenmaan maakunta eristetty muusta Suomesta, ravintolat ovat kiinni, useita tuhansia ihmisiä on lomautettuna tai jäänyt työttömäksi. Tyrmistyttävää ja synkkää. Silti oma olo on melko levollinen. Itsellä ja lapsilla on kaikki hyvin, vaikka emme ole toisiamme vähään aikaan nähneetkään. Omaa työtä on pystynyt kohtuullisesti tekemään myös etänä, vaikka ei olisi koskaan aiemmin voinut sitä uskoakaan. Tämä vaatii tietystikin itseltä hyvin erilaisen näkökulman ottamista opetukseen, mutta myös valtavan suurta sitoutumista oppilaiden huoltajilta. 

Hankalaa on ollut tyytyminen siihen, että mökille ei ole asiaa. Etenkin juuri tällaisen talven jälkeen, kun lunta ei ole juurikaan ollut ja kevät on ollut verraten lämmin. Olisi ollut niin mukavaa puuhailla mökillä kaikenlaista ja tietysti ihan vaan rentoutua. 

Pelkoa en ole tuntenut. Tiedän kyllä, että myös kaltaiseni perusterve voi saada taudin ja vieläpä sellaisen muodon taudista, että joutuu teho-osastolle. Kuitenkin riski sairastua niin vakavasti tai jopa kuolla on sen verran pieni, että ei ole järkevää lamaantua ja joutua pelon valtaan. Elämässä voi tapahtua odottamattomiakin asioita, mutta niistäkin selviää. Ja ellei selviä, ei siinäkään käy vakaumukseni mukaan huonosti. 

Hetkittäin surettaa kovastikin niiden puolesta, joilla on hankalaa. Kuten vaikkapa lukuisien perheiden, joissa on monta koululaista ja ehkä lisäksi vielä pienempiäkin lapsia. Sellaisissa perheissä ollaan näinä aikoina tiukilla, kun joudutaan avustamaan opetuksessa ja pyörittämään muutenkin vaativaa arkea. Osa perheistä on voimavarojensa äärirajoilla normaalistikin ja tällainen tilanne vain kärjistää olemista. Tiedän, että omien oppilaideni perheissä on nyt tällaista. Yksin asuvat riskiryhmiin kuuluvat ovat myös tukalassa jamassa. Silti meillä täällä Suomessa asiat ovat globaalisti katsoen hyvin. Tilanteeseen on luullakseni varauduttu hyvissä ajoin ja ikävältä tuntuvan rajoitukset on otettu käyttöön ajoissa. Murehdituttaa niiden ihmisten puolesta, jotka asuvat äärimmäisessä köyhyydessä ja puutteellisissa hygieniaolosuhteissa.

Omaan lähipiiriin kuuluu useita iäkkäitä riskiryhmäläisiä. Tuntuu kurjalta, ettei heitä pääse nyt tapaamaan. Tämä tilanne ei silti ole toivoton. Viikkojen tai viimeistään kuukausien kuluttua voidaan pikkuhiljaa palata normaalimpaan arkeen. Elämä tuskin täysin asettuu samoihin uomiinsa, sen verran pysäyttävää tämä on ollut.

Kuvakaappaus Hesarin Instagramista

Itsekkäästi sitä vain toivoo, että tilanne paranisi pikaisesti siinä määrin, että mökillepääsy olisi pian mahdollista. Tällä tietoa Uudenmaan rajat aukeaisivat parin viikon kuluttua. Ei siis enää pitkä aika siihen. Kesästä näyttää tulevan joka tapauksessa erilainen. Vaikka epidemian huippu aikaistuisikin arvioidusta toukokuun puolivälistä, kesän suurtapahtumat peruttanee. Niinpä mökkiläiset viettävät entistä enemmän aikaa mökillä, ulkomaillekaan kun ei taida olla asiaa vähään aikaan. Onneksi on mökki!

Maaliskuun treffit

Maaliskuun treffejä (kuten toki muitakin) olin suunnitellut salaa treffikumppanin tietämättä.  Penkkiurheilija mainitsi syksyllä, että hän ei ole matkustanut kaukoliikenteen junassa sitten vuoden 1994, jolloin hän matkusti tuolloin alle vuoden ikäisen esikoisemme kanssa vanhempiensa luokse Pohjois-Pohjanmaalle. Lähijunaa hän on käyttänyt vähintäänkin vuosittain, mutta päätin nyt korjata tuon kaukojunatilanteen ja varasin junaliput Ouluun. Matkakohde valikoitu muutamastakin syystä: keskimmäinen pojistamme opiskelee tuossa kaupungissa ja pitkän etäisyyden vuoksi näemme häntä kaikkein vähiten lapsistamme. Oli siis kiva lähteä tapaamaan häntä. Lisäksi matka on sen verran pitkä, että paluu onnistui eksoottisesti yöjunalla. Kolmas syy juuri Oulun valintaan oli se, että siellä asuu ystäväperheemme, jota näemme melko harvoin.  Treffiviikonloppu määrittyi vuorotyötä tekevän ystävämme työvuorojen mukaan. Hotellisuosituksen puolestaan sain siskoni kihlatulta, jonka kaverit omistavat kyseisen paikan. Olikin mukavaa yöpyä vähän tavanomaisista ketjuhotelleista poikkeavassa paikassa.  

Nykyisen epidemiatilanteen vuoksi tosin ajatus reissusta huolestutti erityisesti osaa jälkikasvusta, mutta päätimme kuitenkin lähteä matkaan noudattaen erityistä varovaisuutta. Hyppäsimme junaan lähiasemaltamme iltapäivällä. Lähijunalla matkustimme Tikkurilaan, jossa vaihdoimme Inter City -junaan. Olin varannut paikkaliput 12 hengen hyttiin ajatellen siellä olevan hiukan rauhallisempaa tällaiselle keski-ikäiselle pariskunnalle. Tässä tilanteessa, jossa on syytä välttää suurempia väkijoukkoja, paikanvalinta oli mitä mainioin. Hytissä oli meidän lisäksemme vain kolme muuta matkustajaa ja hekin vain osan matkasta, joten saimme todella olla aivan rauhassa.

Menomatka sujui varsin sukkelasti lueskellen, iPadin ääressä ja sukkaa kutoen. Aloin tehdä pikkuneidille sukkia, kun kaikille muillekin on mökillä omia mökkisukkia. Olimme  perillä  Oulussa kymmenen aikoihin illalla ja kävelimme rapsakassa pakkasessa hotellille (grillin kautta, koska Penkkiurheilijalle iski kiljuva nälkä sattumoisin juuri Kino Grillin kohdalla). De Gamlas Hem osoittautui kuvausten mukaisesti sangen symppikseksi paikaksi.

De Gamlas Hem -hotelli on rakennettu 1800-luvun lopulla ja alunperin siellä toimi De Gamlas Hem i Uleåborg -yhdistyksen ylläpitämä vanhainkoti. Yhdistyksen säännöissä vuodelta 1897 on kirjattu seuraavasti: "Wanhojen koti -yhdistyksen tarkoituksena on iäkkäille, Oulun kaupunkiin kuuluville, turvattomille, sivistyneille ja kunniakkaille naisille vähäistä maksua vastaan valmistaa koti, jossa heillä on asunto, hoito sekä jokapäiväinen ravinto". Tällainen tunnelmahan sopi meille vallan mainiosti, sivistyneitä ja kunniakkaita kun olemme. Olkoonkin, että turvattomia emme niinkään (vaikka näinä aikoina kai itse kukin on ainakin hivenen turvaton) ja puolet meistä ei varsinkaan naisia. Mutta yhtä kaikki, sovelluimme asiakkaiksi erinomaisesti. Paikasta huokui historiallinen tunnelma, vaikka se olikin remontoitu täysin joitakin vuosia sitten. Remontti oli osattu tehdä arvokkaasti vanhaa kunnioittaen.

Runsaan kahavia ja maitua sisältäneen aamupalan ja hetken loikoilun jälkeen kävelimme kutakuinkin kivenheiton päässä sijaitsevalle poikamme asunnolle. Hänellä oli ollut viime aikoina kovin leppoisaa, kun opinnot olivat jäähyllä tai tarkemmin sanoen hänellä olisi pitänyt olla parhaillaan opetusharjoittelu Norssissa, mutta kuten lähestulkoon kaikki muukin tällä hetkellä, niin tuo harjoittelukin oli siirretty hamaan tulevaisuuteen. Niinpä hänellä ja opiskelevilla kämppiksillä oli ollut aikaa keskittyä pelaamiseen. Teimme tupatarkastuksen poikien hulppeassa yli sadan neliön asunnossa, jossa he asuvat kolmestaan. Sieltä jatkoimme matkaa  kohti Kauppakeskus Valkeaa, josta kävimme ostamassa ystäväperheelle tuliaiskukat. Matkalla napsimme yhden geokätkön. Harmillisesti pikavierailumme ei mahdollistanut enempiä kätkönesintöjä, mutta palaamme varmasti tähän kaupunkiin paremmalla ajalla, joten voimme paikata puutteen myöhemmin. Vietimme rattoisan iltapäivän ja illan ystävien kestityksessä. Kotimatka alkoi jännittävästi yöjunalla yhdeksän aikoihin.

Yöpaikkamme oli kompakti kahdenhengenhytti. Tilaa ei ollut liikaa, mutta toisaalta eipä siellä hytissä tarvinnut juurikaan liikkua. Onneksi olin varannut korvatulpat mukaan. En nimittäin muistanutkaan, että juna on niin äänekäs kulkupeli. Olimme varhain aamulla Tikkurilassa, josta jatkoimme jonkin aikaa lähes autiolla asemalla odoteltuamme paikallisjunalla omalle kotiasemallemme. Siellä olimme auringonnousun aikaan. Kotiin päästyämme kömmimme vielä sänkyyn jatkamaan unia joksikin tunniksi.

Kaikenkaikkiaan onnistuneet treffit, vaikka koronan uhka jo tuossa vaiheessa leijailikin ihan eri tavalla ympärillämme kuin mitä se oli ollut vain joitakin viikkoja aiemmin Espanjanlomallamme. Nytpä ei sitten vähään aikaan matkustellakaan kotimaakuntaa pidemmälle!