Lokakuun treffit

Treffipaikkoja ja -ideoita oli hiukan haastavaa keksiä kutakuinkin vuosi sitten, jolloin tätä Penkkiurheilijan joululahjaa suunnittelin. Jossain vaiheessa kuitenkin hoksasin, että aina ei tarvitse lähteä kotoa minnekään, vaan treffit voivat toteutua ihan kotosallakin. Niinpä kirjoitin lokakuun treffilappuun lautapeli-illan, johon otettaisiin mukaan kaikki halukkaat. Tuolloin kuvittelin, että meitä voisi olla pöydänympäryksellinen heittelemässä noppaa, mutta kävikin niin, että ainoastaan esikoinen oli paikalla meidän lisäksemme. Hyvä niin, että oli kuitenkin joku kolmaskin. Pelaaminen nimittäin onnistuu paremmin vähän isommalla kokoonpanolla. Ja oli erittäin tarpeellista, että paikalla oli tuomari, joka tasoitteli kahden kilpailuhenkisen tyypin taistoa.

                        

Pelipöytä notkui pelien lisäksi myös naposteltavista - oleellinen osa pelinautintoa! Opittiin illan aikana yksi uusikin peli ja samalla tuli testattua niin sisälukutaitoa (luetunymmärtämistä) kuin peliohjeiden selkeyttäkin. Haaste-peli osoittautui hiukan haasteelliseksi. Siinä muiden pitää veikata suoriutuuko vuorossa oleva pelaaja hänelle asetetusta haasteesta ja laittaa rahapanos veikkauksensa tueksi. Haastetehtävinä oli niin sanatehtäviä kuin sorminäppäryyttä tai jopa lihaskuntoa vaativia tehtäviä. Nimenomaan tämä peli sai aikaan pientä kinastelua - oliko kyykkäys tarpeeksi syvä ja tuliko kynä heitettyä ilmaan.

                  

Onneksi on tulossa joululoma. Tuolloin, koko perheen koolla ollessa, tulee pelattua peli jos toinenkin erilaisilla kokoonpanoilla. Hyvin usein joku on ostanut koko perheelle yhteiseksi jonkin pelin, jota on pelailtu yhdessä joulunpyhinä. Tällä hetkellä pelejä alkaa olla jo ihan mukava valikoima. 

Hiekkaranta

Yksi meidän mökkiin liittyvistä vähemmän mukavista asioista on järven pohja. Se on mutainen ja ällöttävä. Edelliset omistajat olivat laittaneet rantaan viiran, jonka päälle oli tuotu hiekkaa. Meidän saapuessamme maisemiin suuri osa hiekasta oli jo valunut jyrkän rannan myötä järven uumeniin ja valkoinen viira oli paikka paikoin näkyvillä. Se oli joistakin kohdista kurtistunut kuten saunan muovimattokin eikä ollut erityisen mukavan näköinen. 

Viime kesänä oli vihdoin aika saada kunnon hiekkaranta. Tilasimme kauhakuormaajan tuomaan lastin hiekkaa. Tuosta reissusta on oma postauksensa, koska jouduimme ylimääräisiin puuhiin peittääksemme syvät renkaanjäljet. Kippasimme lukuisia kottikärryllisiä hiekkaa viiran päälle. Alkukesän sankat hyttysjoukot säestivät puuhaa ja työskentelytamineet olivat ajoittain hyvinkin eksoottiset. Pääsääntöisesti homma meni niin, että minä seisoin järven pohjassa kahluuhousut jalassa huppu tiukasti päässä hikoilemassa haravoimassa Penkkiurheilijan kärrätessä hiekkaa järveen. Tosin muistan itsekin lapioineeni sekä hiekkaa että kivituhkaa kesän aikana kymmeniä lapiollisia, joten hikoilua ja hyötyliikuntaa tuli runsain määrin.

                                  

                                  

Vaikka homma oli sangen työläs, lopputulos palkitsi jälleen! Ranta sekä näyttää että tuntuu miellyttävämmältä. Pikkuneiti oli vielä viime kesänä niin pieni, että uiminen ei juurikaan kiinnostanut, mutta ensi kesänä tilanne lienee jo toinen. Kyllä tuossa rannassa kelpaa polskutella!

                                   

Olen havainnut, että kaikki se, mikä on tehtävissä maiseman muokkaamiseksi, kannattaa tehdä. On nimittäin lukuisia asioita, joita ei ole mahdollista muuttaa: kalliota en kykene taikomaan mökkitontillemme, en myöskään laajentamaan järvenlahtea meidän mökin kohdalta. Niinpä puiden kaataminen ja hiekkarannan tekeminen ovat olleet kaiken vaivan arvoisia hommia ja muokanneet jälleen niin esteettistä kuin funktionaalistakin puolta.

Kulkureittejä

Mökillä kuljetaan paikasta toiseen portaita, laattapolkuja ja pihatietä pitkin. Toissakesän portaideneduskiveyksen asentamisen jäljiltä jäi hiukan ylimääräistä kivituhkaa, joka leviteltiin rantaan johtaville portaille, joista hiekka oli jo kulunut paikoittain kovastikin. Ihan kaikille portaille kivituhkaa ei kuitenkaan riittänyt, joten hommaa oli tarkoitus jatkaa seuraavana kesänä. Seuraava kesä kuitenkin tuli ja meni, eikä kivituhkaa saatu haettua. Alkukesästä siksi, että keittiöremontti vei ajan ja voimat ja loppukesästä siksi, että naapurin soramonttu hiljeni jossain vaiheessa heinäkuuta eikä sieltä enää saanut palvelua. Rannan hiekkaakin olisi voitu tuolloin hakea peräkärryllinen peittämään uuden, loppukesästä raivatun ranta-alueen pohjaa. Mutta samasta syystä jäi tekemättä sekin.

                                   

Viime kesä alkoi kuitenkin ahkerissa merkeissä. Haimme peräkärryllisen kivituhkaa ja aloimme kärrätä sitä kulkureiteille. Kulku parkkipaikalle oli syytä uusia. Pyöreät betonilaatat, jotka aikoinaan kaivettiin portaiden edustalta kiveyksen tieltä saivat uuden elämän kiveyksen vieressä matkalla parkkipaikan suuntaan. Parkkipaikallekin levitettiin kivituhkaa ja reitti reunustettiin pikkukivillä. Saunapolun ja parkkipaikkapolun risteykseen laitettiin töröttämään liikenteenohjaajaksi auringonkukka. Uskoakseni puusilmäisin teinikin hoksasi, että siitä ei kuljeta. 

                                 

Saunalta laiturille johtaa laatoista tehty polku. Samanlainen kulkee saunalta rantaan sekä aitalle. Tällä hetkellä osa laatoista on huonosti paikallaan: ne lonksuvat ja muutama laatta on lohjennutkin. Ne pitäisi siis kaivaa ylös ja sijoitella uudestaan.

                                   

Mökkipihasta ei ole missään nimessä tarkoitus tehdä liian sliipattua, mutta muutamilla pikkujutuilla sen saa kuitenkin aiempaa siistimmäksi, helppokulkuisemmaksi ja samalla kertaa myös helppohoitoisemmaksi.