Pikkula - käymälä - puucee - huussi

Tärkeillä asioilla tai paikoilla on yleensä runsaasti synonyymejä. Totta vieköön huussi on tärkeä! Meidän huussin tekemisestä oli aikoinaan oma postauksensa ja valmistumisesta vielä toinenkin. Kompostikäymälä on osoittautunut käytössä näppäräksi. Sitä on tyhjennetty muutamia kertoja. Tarkemmin sanoen Penkkiurheilijahan sen on tehnyt, mutta uskoisin homman onnistuvan itseltänikin (etenkin katsottuani sitä eilen ihan vierestä ja kärrättyäni kompostijätettä jatkojalostumaan). Meillä on Biolanin kompostikäymälä, joka kompostoi tehokkaasti niin sitä itseään, kuin keittiössä kertyvää biojätettäkin. Suotonesteet (eli virtsa ja jätteiden sisältämä kosteus) otetaan talteen erilliseen säiliöön, joka on sekin helppo tyhjentää. Hajuttomaksi mainostettu tuote on mielestäni lähes hajuton. Tarkkanenäinen voi tosin joskus saada sieraimiinsa etäisen lemahduksen. Mutta jos vertaa vanhaan saavisysteemiin, hajut ovat kiistattomasti ihan eri luokkaa. Syynä tähän toisinaan esiintyvään vähäiseen hajuhaittaan voi hyvinkin olla se, että olemme aika ajoin sekoittaneet kompostikuivikkeen joukkoon jonkin verran edellisten omistajien keräämää kariketta. Se ei selvästikään ole yhtä imukykyistä kuin "kaupasta ostettu" kuivike. (Tämä kappalehan kuulostaa ihan Biolanin mainokselta, mutta sitä se ei sentään ole. Onpahan vain tyytyväisen käyttäjän kommenttia.)

Vaikka mökkitouhut eivät ylläkään hygieniatasoltaan ihan kotielämän tasolle, niin käsienpesuun, erityisesti toilettikäynnin jälkeen, on yritetty panostaa. Vanhassa huussissa oli jo allas ja vesisäiliö. Ne saivat jäädä paikoilleen. Vesi haetaan järvestä ja koska pikku hana liruttaa vettä melko vähän, sangollisesta riittää pitkäksi aikaa. Tarvittaessa voi lisäksi ruiskauttaa pisaran käsidesiä.


Käyttöohjeetkin laadittiin seinälle, mutta viimeisimmän tyhjennyksen jälkeen mietittiin, tarvitsisikohan niitä vielä täsmentää. Karkkikääreet sun muut muoviset kun eivät oikein tahdo kompostoitua.

Tervanarusta tehty solmukoriste seinällä tuo tilaan tuulahduksen tervan tuoksua. Koriste on jo aika vanha, joten tervan tuoksu ei ole enää kovin voimakas. Kastelemalla se voimistuu hiukan, mutta olisi jo ehkä uuden koristeen aika. Pitäisi etsiä tervanarua myyvä liike ja kieputtaa solmu vanhan, aikoinaan koulun myyjäisistä ostetun koristeen mallin mukaan.

Ovessa ollut haka korvattiin tällaisella hiukan järeämmällä yksilöllä. Hyvin pysyy ovi kiinni!

Aitta

Aitan sisustus on edelleen vaiheessaan. Ensimmäiseksi sieltä pitäisi pakata melkoinen kuorma kaatopaikalle vietävää tavaraa ja katsoa sitten mitä tehdä jäljellejääneille. Vaikka kyseessä onkin aikoinaan (eli siis viime kesänä) purkutuomion saanut rakennus, ulkomaalauksen jälkeen hoksattiin, että siitä taitaakin saada ihan kelpo majoituspaikan. Kunhan sen vaan saa parempaan siivoon ja vähän päivittää sisustusta. Uusia hankintoja sinne ei juurikaan tarvinne tehdä, mutta pientä maalailua ja tekstiileillä sisustusta kuitenkin. Myös valaistusta täytyy vähän uudistaa, jotta aitta ei olisi niin pimeä. Nuoriso toivoo sinne pleikkaa, ja koska kotona sellainen ylimääräinen vehje on, niin miksipä se ei voisi olla yhtä hyvin mökin aitassa viihdyttämässä urbaaneja lomailijoita. Hevosmuurahaiset näyttävät onneksi luovuttaneen ja siirtyneen toisaalle. Fiksuja olentoja!

Maalauksen myötä aitta tosiaan koki aikamoisen muodonmuutoksen.  Kunhan saadaan vielä yksi nurkka tunkattua hiukkasen ylemmäs, niin lattia suoristuu ja sitä myöten ovikin pysyy auki. Kaiteita ei vaihdettu, vaan päätettiin pelkän värinvaihdon ryhdistävän rakennusta tarpeeksi. 

Köyhän miehen palju

Joskus vuosia, vuosia sitten perheeseemme tuli muistaakseni jonkun puhelinostoksen kylkiäisenä kumi(muovi)vene. Sitä kuljeteltiin kokoontaitettuna auton peräkontissa monena kesänä ja toki sillä lapset pääsivät joskus soutelemaankin. Viime kesänä se tuotiin mökille ja aika pian katkesivat airot. Seuraavaksi irtosi pohja, mutta sen sijaan, että loppuosa olisi heitetty roskikseen, se toimikin jättikokoisena uimarenkaana. Kun varttuneempi nuoriso vietti keskenään aikaa mökillä, tuo rinkula tuli nimetyksi "köyhän miehen paljuksi". Nimitys on varsin osuva ja KMP on ollut ahkerassa käytössä myös tänä kesänä. Lasten riemua on kyllä hauska katsoa. Vedessä lotraaminen on lähes loputon huvi, ja vain vaivoin muistaa itse harrastaneensa tuota täsmälleen samaa omassa lapsuudessaan. Ja äiti päivitteli, että kohta meille kasvaa varmaan evät :)

         

Ajatus ihan oikeasta paljusta on sekin kyllä heitetty Penkkiurheilijan toimesta ilmoille jo viime kesänä, mutta ehkä se idea odottaa kiltisti vuoroaan jonossa. Mikäli vedet ovat suurimman osan kesää uimakelvottoman kylmiä (siis tällaisen vilukissan näkökulmasta), palju voisi olla vallan mainio paikka luonnonvesissä pulikoimisen sijaan. Nyt siis kuljeskelemme mökkitontilla ympäriinsä katselemassa sopivaa paikkaa "sitten joskus" hankittavalle kylpytynnyrille.

Luonnonkauneutta

Vaikka paljon oleskellaankin (hah, viime aikoina ei tosin ole tuntunut ollenkaan oleskelulta) mökillä kesäkauden aikana, ei kuitenkaan niin paljon ja säännöllisesti, että voisi laittaa ruukkuihin kesäkukkia. Tai ainakin luulen niin, että ehtisivät kuivua pidemmän poissaolon aikana. Onneksi luonto on hoitanut tuota koristelutehtävää ihan omatoimisesti. Järvessä kasvaa lumpeita, jotka ovat kyllä eksoottisen kauniita kukkia. Illan tullen ne käpertyvät nupuiksi ja päivän valjetessa taas avaavat kauniit kukintonsa. Kurtturuusupensas, joka jossain päin on uhkaava vieraslaji, sinnittelee köyhässä maaperässä, mutta niin vain kukkii jälleen. Tontilla on myös kanervia, suopursuja, mustikoita ja puolukoita. Kukkivat mikä milloinkin. Joidenkin kukkia pitää mennä tutkimaan oikein läheltä havaitakseen niiden kauneuden.

Eikä kasvin tarvitse olla edes kukkiva ollakseen kaunis. Ehkäpä silti voisin jonkun kukkapenkin perustaa loppukesästä ja sitten ensi keväänä katsella mitä sieltä mahtaa nousta. 

Raum o ain Raum

Pesistunnelmissa Raumalla. Kuopus on Suurleirillä ja me päivystämme kenttien laidoilla ja yritämme olla antamatta liikaa neuvoja. Välillä pelien seuraaminen on raastavan jännittävää, vaikka kuinka yrittäisi järkeillä: "Tällä pelillä ei ole mitään väliä, sekä voiton että tappion jälkeen sijoitus lohkossa on yhä sama" tai "Huomenna tätä peliä ei enää muisteta lainkaan". Ei auta! Pulssi kohoaa ja erityisesti oman tyttären suoritukset jännittävät. Ääni on käheytynyt, eritoten Penkkiurheilijalla ja muutamalla muulla isällä, jotka innostuivat kannustamaan islantilaisten tehokkailla viikinkihuudoilla HU! HU! HU! Tyttöjen menestys on taisteluhuutojen ansiosta (tai niistä huolimatta) ollut parempaa kuin osattiin etukäteen odottaa.

Mutta on tämä viikko paljon muutakin. Sillä aikaa, kun tytöt ovat syömässä tai lepäilemässä tai vaikkapa kaupungilla, meillä on vapaa-aikaa. Olemme kierrelleet Vanhassa Raumassa, joka valittiin vuonna 1991 UNESCO:n maailmanperintökohteeksi ainutlaatuisena pohjoismaisena vanhana, hyvinsäilyneenä ja elävänä puukaupunkina. (Kaikkein tarkkaavaisimmat lukijat ovat varmaan jo hoksanneet, kuinka meidän tämän vuoden matkailuteemamme näyttää pyörivän näiden maailmanperintökohteiden ympärillä...) Vanha kaupunki on täynnä viehättäviä puutaloja, joiden pihat pilkottavat korkeiden lauta-aitojen takaa siisteinä ja kauniina. Kadut ovat kapeita ja mutkittelevia. Osa niistä onkin tarkoitettu vain jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Alueella on paljon idyllisiä kahviloita ja mielenkiintoisia pikkuputiikkeja. Kävimme muutamissa sisustusliikkeissä ja niistä olisi voinut ostaa vaikka kuinka paljon kauniita esineitä niin kotiin, kuin mökillekin.

Rauman murre, jota joskus jopa kieleksi kutsutaan, on hyvin omalaatuista ja aika vaikean kuuloista. Toki se, kuten kaikki muutkin murteet, on muuttunut aikojen saatossa yhä yleiskielisemmäksi. Penkkiurheilijan kanssa kumpikin muistettiin lapsuudestamme radiossa luetun H.J. Nortamon teoksen Raumlaissi jaarituksi, joka on kirjoitettu viime vuosisadan alkupuoliskolla. Silloin murre oli totisesti "rauman giält". Minulle murre tuo myös muistoja opiskeluajoista Turussa. Eräs puhelias kurssikaverini oli nimittäin raumalainen. Sitä paitsi Turun ja Rauman murteet ovat melko lähellä toisiaan, lounaismurteita kumpainenkin. Lämmin läikähdys siis käy aina, kun kuulen tätä puheenpartta. 

Säätkin ovat suosineet. Sunnuntaiaamuna Peräpohjolassa oli sateista ja jossain kohtaa rantareittiä sää alkoi muuttua. Täällä Etelä-Satakunnassa on ollut koko alkuviikko aurinkoista, joskin melko tuulista. Pelaajien kannalta erinomaista, koska ei ole ollut liian kuuma. Loppuviikon olen valvojana leirillä, joka tarkoittaa lähinnä sitä, että siirrän yöpymispaikkani vaunusta koululuokkaan, eikä kukaan kuorsaa äänekkäästi vieressäni. 

Majoituspaikkamme vaunun kanssa on ollut maanantaista alkaen Poroholman Lomakeskus, joka sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Rauman keskustasta. Alue on hyvinhoidettu ja kaunis. Palvelut pelaavat ja alueella on useita ravintoloita, jos haluaa välttää vaunussa kokkailua. Tällä hetkellä täällä on melko täyttä. Juuri viereen parkkeeranneelle porukalle tekisikin mieli sanoa: "Teijäm biilin on barkkeeratt nuram baikka" (autonne on parkkeerattu väärään paikkaan), mutta täällä ei näytetä noudattavan neljän metrin etäisyyttä näin ruuhka-aikoina. Kake Kaupunkijuna tööttää tunnin välein receptionin edessä ja ottaa kyytiin matkustajia viedäkseen nämä Vanhaan Raumaan. Tähän kyytiin emme ole ainakaan vielä hypänneet.