Vaikka paljon oleskellaankin (hah, viime aikoina ei tosin ole tuntunut ollenkaan oleskelulta) mökillä kesäkauden aikana, ei kuitenkaan niin paljon ja säännöllisesti, että voisi laittaa ruukkuihin kesäkukkia. Tai ainakin luulen niin, että ehtisivät kuivua pidemmän poissaolon aikana. Onneksi luonto on hoitanut tuota koristelutehtävää ihan omatoimisesti. Järvessä kasvaa lumpeita, jotka ovat kyllä eksoottisen kauniita kukkia. Illan tullen ne käpertyvät nupuiksi ja päivän valjetessa taas avaavat kauniit kukintonsa. Kurtturuusupensas, joka jossain päin on uhkaava vieraslaji, sinnittelee köyhässä maaperässä, mutta niin vain kukkii jälleen. Tontilla on myös kanervia, suopursuja, mustikoita ja puolukoita. Kukkivat mikä milloinkin. Joidenkin kukkia pitää mennä tutkimaan oikein läheltä havaitakseen niiden kauneuden.
Eikä kasvin tarvitse olla edes kukkiva ollakseen kaunis. Ehkäpä silti voisin jonkun kukkapenkin perustaa loppukesästä ja sitten ensi keväänä katsella mitä sieltä mahtaa nousta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti