perjantai 29. heinäkuuta 2016

Pikkula - käymälä - puucee - huussi

Tärkeillä asioilla tai paikoilla on yleensä runsaasti synonyymejä. Totta vieköön huussi on tärkeä! Meidän huussin tekemisestä oli aikoinaan oma postauksensa ja valmistumisesta vielä toinenkin. Kompostikäymälä on osoittautunut käytössä näppäräksi. Sitä on tyhjennetty muutamia kertoja. Tarkemmin sanoen Penkkiurheilijahan sen on tehnyt, mutta uskoisin homman onnistuvan itseltänikin (etenkin katsottuani sitä eilen ihan vierestä ja kärrättyäni kompostijätettä jatkojalostumaan). Meillä on Biolanin kompostikäymälä, joka kompostoi tehokkaasti niin sitä itseään, kuin keittiössä kertyvää biojätettäkin. Suotonesteet (eli virtsa ja jätteiden sisältämä kosteus) otetaan talteen erilliseen säiliöön, joka on sekin helppo tyhjentää. Hajuttomaksi mainostettu tuote on mielestäni lähes hajuton. Tarkkanenäinen voi tosin joskus saada sieraimiinsa etäisen lemahduksen. Mutta jos vertaa vanhaan saavisysteemiin, hajut ovat kiistattomasti ihan eri luokkaa. Syynä tähän toisinaan esiintyvään vähäiseen hajuhaittaan voi hyvinkin olla se, että olemme aika ajoin sekoittaneet kompostikuivikkeen joukkoon jonkin verran edellisten omistajien keräämää kariketta. Se ei selvästikään ole yhtä imukykyistä kuin "kaupasta ostettu" kuivike. (Tämä kappalehan kuulostaa ihan Biolanin mainokselta, mutta sitä se ei sentään ole. Onpahan vain tyytyväisen käyttäjän kommenttia.)

WP_20160729_001WP_20160729_003
Vaikka mökkitouhut eivät ylläkään hygieniatasoltaan ihan kotielämän tasolle, niin käsienpesuun, erityisesti toilettikäynnin jälkeen, on yritetty panostaa. Vanhassa huussissa oli jo allas ja vesisäiliö. Ne saivat jäädä paikoilleen. Vesi haetaan järvestä ja koska pikku hana liruttaa vettä melko vähän, sangollisesta riittää pitkäksi aikaa. Tarvittaessa voi lisäksi ruiskauttaa pisaran käsidesiä.

DSC_9112DSC_9111

Käyttöohjeetkin laadittiin seinälle, mutta viimeisimmän tyhjennyksen jälkeen mietittiin, tarvitsisikohan niitä vielä täsmentää. Karkkikääreet sun muut muoviset kun eivät oikein tahdo kompostoitua.

DSC_9108

DSC_9107

DSC_9106

Tervanarusta tehty solmukoriste seinällä tuo tilaan tuulahduksen tervan tuoksua. Koriste on jo aika vanha, joten tervan tuoksu ei ole enää kovin voimakas. Kastelemalla se voimistuu hiukan, mutta olisi jo ehkä uuden koristeen aika. Pitäisi etsiä tervanarua myyvä liike ja kieputtaa solmu vanhan, aikoinaan koulun myyjäisistä ostetun koristeen mallin mukaan.

DSC_9105

Ovessa ollut haka korvattiin tällaisella hiukan järeämmällä yksilöllä. Hyvin pysyy ovi kiinni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti