Raum o ain Raum

Pesistunnelmissa Raumalla. Kuopus on Suurleirillä ja me päivystämme kenttien laidoilla ja yritämme olla antamatta liikaa neuvoja. Välillä pelien seuraaminen on raastavan jännittävää, vaikka kuinka yrittäisi järkeillä: "Tällä pelillä ei ole mitään väliä, sekä voiton että tappion jälkeen sijoitus lohkossa on yhä sama" tai "Huomenna tätä peliä ei enää muisteta lainkaan". Ei auta! Pulssi kohoaa ja erityisesti oman tyttären suoritukset jännittävät. Ääni on käheytynyt, eritoten Penkkiurheilijalla ja muutamalla muulla isällä, jotka innostuivat kannustamaan islantilaisten tehokkailla viikinkihuudoilla HU! HU! HU! Tyttöjen menestys on taisteluhuutojen ansiosta (tai niistä huolimatta) ollut parempaa kuin osattiin etukäteen odottaa.

Mutta on tämä viikko paljon muutakin. Sillä aikaa, kun tytöt ovat syömässä tai lepäilemässä tai vaikkapa kaupungilla, meillä on vapaa-aikaa. Olemme kierrelleet Vanhassa Raumassa, joka valittiin vuonna 1991 UNESCO:n maailmanperintökohteeksi ainutlaatuisena pohjoismaisena vanhana, hyvinsäilyneenä ja elävänä puukaupunkina. (Kaikkein tarkkaavaisimmat lukijat ovat varmaan jo hoksanneet, kuinka meidän tämän vuoden matkailuteemamme näyttää pyörivän näiden maailmanperintökohteiden ympärillä...) Vanha kaupunki on täynnä viehättäviä puutaloja, joiden pihat pilkottavat korkeiden lauta-aitojen takaa siisteinä ja kauniina. Kadut ovat kapeita ja mutkittelevia. Osa niistä onkin tarkoitettu vain jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Alueella on paljon idyllisiä kahviloita ja mielenkiintoisia pikkuputiikkeja. Kävimme muutamissa sisustusliikkeissä ja niistä olisi voinut ostaa vaikka kuinka paljon kauniita esineitä niin kotiin, kuin mökillekin.

Rauman murre, jota joskus jopa kieleksi kutsutaan, on hyvin omalaatuista ja aika vaikean kuuloista. Toki se, kuten kaikki muutkin murteet, on muuttunut aikojen saatossa yhä yleiskielisemmäksi. Penkkiurheilijan kanssa kumpikin muistettiin lapsuudestamme radiossa luetun H.J. Nortamon teoksen Raumlaissi jaarituksi, joka on kirjoitettu viime vuosisadan alkupuoliskolla. Silloin murre oli totisesti "rauman giält". Minulle murre tuo myös muistoja opiskeluajoista Turussa. Eräs puhelias kurssikaverini oli nimittäin raumalainen. Sitä paitsi Turun ja Rauman murteet ovat melko lähellä toisiaan, lounaismurteita kumpainenkin. Lämmin läikähdys siis käy aina, kun kuulen tätä puheenpartta. 

Säätkin ovat suosineet. Sunnuntaiaamuna Peräpohjolassa oli sateista ja jossain kohtaa rantareittiä sää alkoi muuttua. Täällä Etelä-Satakunnassa on ollut koko alkuviikko aurinkoista, joskin melko tuulista. Pelaajien kannalta erinomaista, koska ei ole ollut liian kuuma. Loppuviikon olen valvojana leirillä, joka tarkoittaa lähinnä sitä, että siirrän yöpymispaikkani vaunusta koululuokkaan, eikä kukaan kuorsaa äänekkäästi vieressäni. 

Majoituspaikkamme vaunun kanssa on ollut maanantaista alkaen Poroholman Lomakeskus, joka sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Rauman keskustasta. Alue on hyvinhoidettu ja kaunis. Palvelut pelaavat ja alueella on useita ravintoloita, jos haluaa välttää vaunussa kokkailua. Tällä hetkellä täällä on melko täyttä. Juuri viereen parkkeeranneelle porukalle tekisikin mieli sanoa: "Teijäm biilin on barkkeeratt nuram baikka" (autonne on parkkeerattu väärään paikkaan), mutta täällä ei näytetä noudattavan neljän metrin etäisyyttä näin ruuhka-aikoina. Kake Kaupunkijuna tööttää tunnin välein receptionin edessä ja ottaa kyytiin matkustajia viedäkseen nämä Vanhaan Raumaan. Tähän kyytiin emme ole ainakaan vielä hypänneet.