sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Syyspuuhia

Jo toinen syysloma mökillä. Venetsialaisten jälkeen ei olla ehdittykään mökille ennen tätä. Syksyn kiireet ovat olleet melkoisia. Muutama viikonloppu syyskuussa meni lauantaikoulupäiviin (Penkkiurheilijan kanssa kummallakin omamme tietystikin eri viikonloppuina) ja sitten on ollut liuta muita velvoitteita. 

Viime syysloma meni leppoisassa downshiftaus -hengessä. Tänä vuonna tahti oli osittain toinen. Kuopuksella oli mukana kaksi kaveriaan ja neidit pitivät huolen siitä, että kovin hiljaista näillä huudeilla ei ollut (paitsi aamupäivisin). Toisaalta kyllä mukavaa  ja ehkä väistämätöntäkin. (Melkein) 14-vuotias ei välttämättä enää lähtisikään pelkästään meidän kanssa mökkeilemään. Ja kuten olen aiemminkin maininnut, ikätoverit ovat mukavimpia mökkiseuralaisia. Minä en to-del-la-kaan olisi suostunut osallistumaan "kuka on pisimpään järvessä?"-kisaan. En edes kesällä, saati sitten nyt, kun veden lämpötila on siinä neljän asteen huitteilla.

Haravoimme ja siinä haravoidessa (vaikka ihan mukavaa puuhaa onkin) tuli muutamaan kertaan mieleen, että ensi syksynä taidamme päästä aika tavalla vähemmällä. Niin paljon puuta pitäisi kaatua talven aikana.

DSC_9664

Penkkiurheilijan vanhemmat eivät olleet vielä käyneet mökillä. Saimme heidät vieraiksemme ja kuskina toiminut lanko oli varannut mukaan työkamppeita ja pääsikin moottorisahan kimppuun. Hän kaatoi kymmenkunta puuta, jotka karsittiin, pätkittiin ja kannettiin aitan taakse kuivumaan. Taas olemme edenneet muutaman askeleen kohti aurinkoista mökkitonttia. Harmi, ettei aurinko ole juurikaan pilkahdellut tämän loman aikana. Mielikuvitusta apuna käyttäen voi silti hahmotella tulevia kesäpäiviä.
  
DSC_0034

DSC_0035

DSC_0050

Siinä ne rohjottavat, uljaat rungot. Ensi kesänä pilkotaan klapeiksi ja seuraavana palavat saunan uunissa. Elleivät peräti paljun kamiinassa! Vieraiden lähdettyä jatkettiin vielä puuhaa seuraavana päivänä (moottorisahan teroituksen jälkeen) ja kaadettiin muutama puu. Aitan nurkalla onkin kasattuna komea keko oksia, jotka odottelevat kevättalven jättinuotiota. Hiukan hirvittää minkälainen homma se oksien tuhoaminen tulee olemaan, mutta suunniteltiin jo tekevämme kenties useampikin reissu. Tehtävä saattaa olla mahdoton yhden viikonlopun aikana toteutettavaksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti