lauantai 25. helmikuuta 2017

Äiti-tytär laatuaikaa

Kuopuskin on jo niin varttunut, että meillä alkaa olla yhteisiä intressejä. Hiihtoloman kunniaksi varasin meille Tallinnanmatkan. Jotenkin sormi lipsahti matkaa varatessani niin, että perjantaiksi varaamani matka osoittautuikin maanantaireissuksi. Huomasin tuon toki heti sunnuntai-iltana tulostaessani lippuja varauksen jälkeen. Ensin meinasi tulla poru, mutta sitten vaan muutettiin loppuloman aikataulua, etenkin kun mitään ei ollut tehtävissä. Asiakaspalvelu ei ollut enää auki ja se aukenikin vasta seuraavana aamuna samaan aikaan, jolloin oli meidän laivamme lähtöaika.

DSC_1439
Kilpailevan firman paatti
Kuvasta voi ehkä päätellä, että sää ei tällä kertaa suosinut meitä. Tallinnaan saapuessaame ilma oli sakeanaan lumihiutaleita, jotka sulivat maahan saapuessaan loskaksi. Kadut olivat kuraisia, mutta onneksi Tallinna on täynnä kivoja putiikkeja ja kauppakeskuksia, joten mikään pakko ei ollut viettää koko maissaoloaikaa ulkosalla.

DSC_1451

DSC_1519

DSC_1506

Vaikken kahvinjuoja olekaan, Tallinnan vanhankaupungin kohvikit ovat silti mukavia paikkoja. Ja koska laajan valikoiman äärellä on aina vaikeaa päättää mitä herkkua söisi, voi onneksi ottaa useampaa lajia ja jakaa matkakumppanin kanssa. Oma suosikkini ylläolevista oli tiramisu, tyttären puolestaan Sacher-kakku.


DSC_1529

DSC_1540

Tytär on perinyt isosiskonsa kameran käyttöönsä ja ihan kelpo kuvia hän onnistuikin ottamaan reissulla. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat hänen ottamiaan. Monenlaista nähtiin reilun seitsemän tunnin aikana eteläisessä naapurissa. Täytyypä tulla seuraavalla kerralla kesällä (jos mökkitouhuilta suinkin ehtii...)


4 kommenttia:

  1. Olitteko kahestaan? :) mä haluun tulla seuraavalle reissulle mukaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdestaan. Ja ilman muuta keväällä tai kesällä uusinta ja sinä mukana :)

      Poista
  2. Miten niin TOKI huomasit, mille päivälle varaus oli;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, paino ei ollut sanalla TOKI, eikä mielessä ollut kirjoittaessa mitkään muut lähiajan risteilyt :D

      Poista