Ei savua ilman tulta

Näin sanoo vanha sananlasku. Meillä kyllä nähtiin mökillä runsaasti savua, mutta tuli oli sangen vähissä. Sitä oli näkyvillä aina hetken Sinoli-pullon heilahduksen jälkeen. Erityisen paljon sitä näkyi hetken sen jälkeen, kun otettiin bensakanisteri esille. Mutta mielikuvieni roihuavia juhannus- (tai pääsiäis-) kokkomaisia rovioita ei totta tosiaan meidän mökkipihalla ollut. Vaaratilannekin oli läsnä, kun vanhin poika toimi tulenjohtajana ja valeli kasaa bensiinillä. Jostain se pieni liekki ilmestyi ja oli hetken valtava roihahdus ulottuen bensamestarin tuulipuvunhousuillekin. Näin jälkikäteenhän sille voi vaikka hiukan naureskella, mutta näytti pahalta ja olikin paha, koska housujen päällyskangas suli. Onneksi vuorikangas säilyi ennallaan. Muutenhan pöksyt olisivat voineet sulaa kiinni ihoon. Palovammoilta siis säästyttiin tällä kertaa. Ja mikä merkillepantavaa, risukasa ei siitä sitten kuitenkaan syttynyt!

Ahkeroimme kuuden hengen voimin joitakin tunteja ja saimme kerättyä oksat valtaviin kasoihin. Keväämmällä, oksien kuivuttua, yritämme ehkä vielä polttaa niitä. Tai sitten luovutamme suosiolla ja tilaamme jonkun kuljettamaan ne muualle hävitettäväksi. 

Niin muuten, hienoltahan mökkitontti nyt näyttää! Sunnuntaina aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta, joten kyllä eron entiseen huomasi. Vaikka meitä jännittikin nähdä lopullinen näkymä, lopputulos oli kuitenkin kummallekin mieluinen. Ja kuten kuvasta nähdä saattaa, jäi sinne vielä puita. Itse asiassa syksyllä sovimme kuitunauhoja kiinnittäessämme, että ihan rimpulapuihin ei niitä laitetaakaan. Kun ne pikkupuut saadaan kaadettua ihan itsekin. Eli varmaan se moottorisaha laulaa vielä tulevanakin kesänä.

Aasialaistaustainen kokkimme oli vahvistuksena talkoopäivänä. Tämä kotouttamiskoulutus liittyy osioon "suomalaisen mökkeilyn perusteet". Tällä kerralla hänen vierailustaan suuri osa oli työleiri-osuutta, mutta meidän mökillä pääsee taatusti kokemaan myös rentoa lomailua!

Aikamoinen määrä puita oli odottamassa kuljetusta. Alemmassa kuvassa tukkipuita ja ylemmässä sitten vähemmän arvokkaita kuitupuita. Jos hyvä tuuri käy, saamme näistä hiukan rahaakin. Mutta pääasia silti, että ne ovat nyt matkalla jonnekin kauas.

Vuosipäivä

Kappas, blogin yksivuotispäivä meni ihan kaikessa hiljaisuudessa. Tämä kaikkihan alkoi, kun tytär oli lähdössä opiskelijavaihtoon Lissaboniin. Hän oli jo aiemmin useaan otteeseen yllyttänyt bloggaamaan, mutta jotenkin ajattelin, etten osaa/jaksa/viitsi moista. Ennen lähtöään hän väsäsi minulle nämä sivut ja auttoi ekoissa postauksissa. Opetti myös, kuinka koodataan välilyönti tai rinnakkaiset kuvat. Kiitos siitä Tyttäreni ♥ Tämä oli ensimmäinen postaukseni. Aika kauan meni kuitenkin  ennen kuin pääsin postaamaan (lähes) reaaliaikaisesti. 

Moni asia on muuttunut sitten ekojen kirjoitusten, sekä blogissa että mökillä. Maalausta, kaiteiden vaihtoa, huussiremonttia, puiden ja pusikoiden kaatoa, sisustusta... Monia ihania lomapäiviä on vietetty mökillä, eikä alkuepäilysten jälkeen olla kyllä kaduttu päivääkään mökkiläisiksi ryhtymistä. Myös perheen jälkipolvi on ottanut mökin omakseen, minkä vuoksi käyttöastekin on hyvissä lukemissa kesäaikaan. Blogissa puolestaan on muuttunut ulkoasu, kuvakoko ja ajoittain kuvien laatukin (ainakin useimmiten silloin, kun muistan kuvata kameralla). Tämä on kyllä mukava päiväkirja! Mökillä täytän lisäksi anopin esimerkin mukaisesti mökkipäiväkirjaa, joka toimii samalla vieraskirjana. Aika hatara on ihmisen muisti. Monia asioita on tullut tarkistettua mökkikirjasta jälkikäteen.

Näiden kenkien joukkoon (tosin kuvassa niitä on virheellisesti kahdeksan paria, yksi liikaa) on viime vuonna liittynyt uusi kenkäpari, joka on vieraillut omistajineen mökillä jo useasti. Kuisti on tilava, joten kenkäpareja mahtuu paljon lisääkin!

Aasialaisia makuja

Minä olen aina (tai ainakin niin kauan kuin muistan) ollut kiinnostunut muista kulttuureista, matkustelusta ja erilaisista ihmisistä. Nuorena opiskelijana viime vuosituhannella kävin ystäväni kanssa SPR:n pakolaisystäväkurssin auttaakseni maahanmuuttajia kotoutumisessa. En kuitenkaan koskaan saanut sitä kautta yhtään autettavaa/ystävää. Ei tosin ystävänikään, ei sen puoleen. Myöhemmin sain rakkaakseni, ystäväkseni ja puolisokseni Penkkiurheilijan, joka oli ollut oman opiskelukurssinsa "nimikkopakolainen" tumman, ei niin kantasuomalaisen ulkomuotonsa vuoksi. Tämä siis kompensoi muutamiksi vuosiksi aiempaa vajetta.

Viime vuosien runsaan maahanmuuton ja etenkin siitä seuranneen äänekkään vastustuksen ja rasismin nousun myötä olen halunnut osoittaa solidaarisuuttani maahanmuuttajille. Olen halunnut seisoa eri puolella kuin ne, joiden mielestä kunkin tulee elää aina ja ikuisesti omassa kotimaassaan. Eri leirissä niiden kanssa, jotka ajattelevat kaikkien armaaseen maahamme tulevien tavoittelevan vain helppoa elämää ja tulevan tänne käyttämään hyvinvointivaltiota hyväkseen. Niinpä hakeuduin paikallisen setlementtiyhdistyksen "Ystäväksi maahanmuuttajalle"-kurssille. Muutaman illan koulutuksen jälkeen jäin odottelemaan, josko nyt tärppäisi ja minua tarvittaisiin tällaisessa vapaaehtoistyössä. Tällä kertaa tosiaan kävi mäihä ja sain ystäväksi alaikäisenä turvapaikanhakijana maahan tulleen afganistanilaispojan, Olemme nyt tavanneet jo useita kertoja ja voi sanoa, että hänestä on tullut koko perheemme ystävä. Viimeisimmällä tapaamiskerralla laitoimme yhdessä ruokaa. Edellisenä päivänä kävimme Helsingin Puotinharjussa etnisessä ruokakaupassa ostamassa ruokatarvikkeita. Olipa elämys! Ihan kuin olisi ollut ulkomailla, jossain Lähi-Idässä tai Keski-Aasiassa. Lähes kaikki kaupan tuotteet olivat itselle ihan outoja, eikä tuoteselosteistakaan saanut ihan helposti selvää. Ystävämme kulki kaupassa määrätietoisesti ja löysi vaivattomasti kaiken tarvittavan.

Basmatiriisiä vähän reilummin, 5kg:n säkki!

Täydensin ostoksia vielä ihan tavallisessa ruokakaupassa. Häpeäkseni on tunnustettava, että yhtä raaka-aineista, munakoisoa, jouduin etsimään vihannesosastolta melko pitkään. Ruoka oli erinomaista, ja vaikka sen tekemiseen menikin melko kauan aikaa, raaka-aineet ja valmistustavat olivat melko simppeleitä ja entuudestaan tuttuja (tuota munakoisoa lukuunottamatta). Ruuaksi oli siis munakoisokastiketta, basmatiriisä, kebab-"pötkylöitä" ja tomaatti-kurkku-sipulisalaattia (sekin suolalla maustettua). Perheen nuoriso-osastokin söi ruokaa ihan mukisematta. Toki itsesäätely toimii jo heidän iässään, etenkin vieraiden seurassa, niin että "hyi-yäk"-kieltä ei enää kuulla ruokapöydässä ihan estottomasti.

Söimme ruokaa afganistanilaisen tavan mukaan lusikalla ja veitsellä!

Joko mainitsin, että ruoka oli erittäin maukasta? Kasvisruokavalikoimamme on melko suppea ja aina kun teemme jotain uutta ruokaa kasviksista, joku lapsistamme huokailee "oottekste nykyään jotain vegaaneja, vai?" No ei olla, mutta liharuokia voisi tosiaan vähentää. Tällä kertaa tosin kebabit olivat aterian lisukkeena siltä varalta, että kasviskastike ei olisi maistunut kaikille. Master Chefimme ei säästellyt öljyä ja suolaa, jotka kumpikin loppuivat ruuanlaiton edetessä. Itsehän käytämme melko maltillisesti kumpaakin, mutta tämänkertaisen ruokamme mausta päätellen niitä ei ehkä tarvitsisi rajoittaa niin paljon. Chilijauhetta laitan usein varovaisesti ehkä 1/4 tl, mutta kokkimme kaatoi sitä reilulla kädellä kastikkeen joukkoon. Eikä ollut muuten yhtään liian tulista! Illan ainoa ruokakämmi kävi, kun naan-leipä oli liian kauan uunissa ja siitä tuli ihan kovaa ja rapeaa. Tämä osa-alue oli muuten Penkkiurheilijan vastuulla. Hän suoriutui kuitenkin vallan erinomaisesti salaattiainesten pilkkomisesta!

Puut nurin!

Vihdoin tuli kuvaviesti: puut kaadettu, odottelevat siellä kyytiä. Wuhuu! Reilun viikon kuluttua lauantaina on tarkoitus pitää risusavotta. Ihan mahtavaa. 

Katsokaa, kuinka upeasti aurinko paistaa rinteeseen! Tuskin maltan odottaa kesää. Vaivoin edes seuraavaa mökkireissua, jonne on värvätty talkooväkeä enemmänkin.

MM-huumaa

Kun joskus joitakin vuosia sitten kuulin, että vuoden 2017 hiihdon MM-kisat järjestetään Lahdessa, kysäisin Penkkiurheilijalta josko mentäisiin katsomaan, kun en ole ikinä ollut suurissa urheilukilpailuissa ja Lahti on oikeastaan vain ihan pienen matkan päässä kotoamme. Arvaatte varmaan Penkkiurheilijan  vastauksen: täsmälleen sama se oli kuin kosintaanikin lähes 25 vuotta sitten. (Tai totta puhuen kumpikaan ei koskaan kosinut, mutta JOS olisin kosinut, vastaus olisi uskoakseni ollut sama). Hommattiin siis liput, kun vielä sattui hyvä "kaksi yhden hinnalla" -tarjouskin.

Alkuperäinen suunnitelmamme oli lähteä heti alkuviikosta mökille ja tulla sitten kotiin niin, että menisimme Lahteen torstaina kotoa käsin. Aiemman postauksen Tallinna-teemasta johtuen (ja myös Manun ikävän vaivan jälleen vaatiman lääkärireissun vuoksi) jouduimme lykkäämään mökille lähtöä keskiviikoksi. Ei hätää, kun hoksasimme, että voimmehan käydä Lahdessa ihan hyvin mökiltäkin. Matka on vain joitakin kymmeniä kilometrejä pidempi, joskin matkaan menee ehkä puolisen tuntia enemmän aikaa.

Pakkasimme aamulla eväät reppuun ja pukeuduimme lämpimästi. Pientä lisävaivaa aiheutti edellisen yön lumisade, joka oli pakottanut jo etukäteen meidät viemään auton hiukan kauemmas auratun tien varteen. Retki siis alkoi reippaalla lähes kilometrin tarpomisella. Lunta ei tosin tuossa vaiheessa vielä ollutkaan satanut ihan ennustusten mukaisesti. Se asia tuli toki myöhemmin kuntoon.

Matka sujui ihan mukavasti ja ennaltamaksettu parkkipaikkakin löytyi oikeastaan aika vaivattomasti. Välimatka autolta kisa-alueelle oli vain puolisen kilometriä, joten olimme paikalla hyvissä ajoin ennen naisten mäkikisan karsintaa. Kiinnostavammat ohjelmanumerot, sprinttihiihdon karsinnat, olivat hiukan myöhemmin iltapäivällä ja finaalit sitten illalla. Katsomoihin mahtui mukavasti, mutta sen verran oli kuitenkin porukkaa, että kisatunnelma oli taattu.

Naapuriksi osui ruotsalaisporukka, jonka kanssa vuorotellen onniteltiin toisiamme menestyksestä. Kyllä oli erilaista olla paikan päällä! Mutta en sentään jaksaisi seurata koko kisoja ulkoilmassa. Sen verran hytisytti aika ajoin huolimatta perusteellisesta kerrospukeutumisesta. Eväät maistuivat hyvin, etenkin kuuma kaakao. Kisapaikalla oli myynnissä monenmoista syötävää. Belgialaiset vohvelit ostettiin, mutta ne eivät lopulta olleet kovin häävejä.

Mökille paluu olikin sitten oma juttunsa. Oltiin luvattu kotimiehiksi ja koiravahdeiksi jääneille neideille tuoda ruokaa tullessamme. Sen verran pitkään venähti kisoissa (vaikkemme edes jääneet enää seuraamaan Lontoon olympialaisten keihäänheiton hopeamitalin uudelleenjakoa), että parkkipaikalta jonottaessamme laskeskelimme, ettemme ehkä ehdikään kantakebab-paikkaamme ajoissa. Ruuhka kuitenkin hellitti melko pian ja soitimme tilauksemme matkalta. Ystävällinen ravintoloitsija kertoi, että ovat paikalla vielä aukioloajan jälkeenkin siivoamassa ja kehoitti ajelemaan rauhassa. Ehdimme hyvin määräaikaan mennessä. Sen vaan sanon, että lumihangessa tarpominen (päivän aikana lunta oli tullut runsaasti) kännykän lampun valossa noutoruokaa kantaen oli aikamoinen urheilusuoritus tällaisille penkkiurheilijoille. Syke huiteli perille päästyämme melkoisissa lukemissa ja oli muuten hiki! Sellainen kisareissu meillä.

Talvimökkeilyä

Niin vain lähdimme tänä vuonna hiihto- (tai ehkä paremminkin talvi-) lomalla mökille. Tarkoitus oli viivähtää vain muutama yö, koska lomalle oltiin buukattu sen verran muutakin ohjelmaa. Mukana oli Kuopus ja hänen ystävänsä. Jännittyneinä ajeltiin mökkitietä, eipä oltu nimittäin taaskaan tilattu aurausta etukäteen. Tiedettiin, että sorakuopille saakka on taatusti aurattu, mutta tuskin enää sen jälkeen. Eikä ollutkaan, mutta sen verran vähän oli lunta, että hyvin päästiin ajelemaan omaan tienhaaraan saakka. Siellä olikin mökkinaapureiden auto. Nämä kysyivät ensimmäisenä kesänämme josko saisivat jatkaa edellisten omistajien aikaan sovittua parkkeerausta ja tontin läpi kulkua talvisaikaan. Meillehän se sopi ilman muuta. Mitäs haittaa siitä olisikaan? Pihaan asti emme uskaltaneet ajaa lumen vuoksi. Tien varressa olevan roskiksemme ympärys oli aivan järisyttävän roskainen. Arvelimme, että nuoriso-osasto oli jättänyt uudenvuodenvieton jäljiltä roskia astiaan niin, ettei se mennyt kunnolla kiinni. Linnuillehan se oli ollut riemastuttavaa. Ne olivat repineet oikein urakalla kaikenlaista mielenkiintoista. Keräiltiin kolmen muovipussillisen verran jäätyneitä, yltympäriinsä levinneitä jätteitä. 

Sisällä mökissä oli muutama aste pakkasta. Alettiin heti lämmittää sitä. Patterit alkoivat pohista lämmintä kyllä, mutta takan pelti oli jäätynyt kiinni. Itse jätämme sen aina talveksi auki kokonaan, mutta nuorisoporukka ei ollut tätä hoksannut, joten peltiin oli tiivistynyt kosteutta, joka oli puolestaan jäätynyt. Tuntui kyllä alkuun epätoivoiselta. Varaava takka nimittäin pelastaa talvisen mökkeilyn. Onneksi lämpötilan kohotessa plussan puolelle myös pelti alkoi sulaa ja se saatiin auki. Useampi tunti meni taas, kunnes mökki oli asuttavassa kunnossa (eli sisätiloissa pystyi oleilemaan ilman takkia). 

Ulkona oli pikkupakkanen ja lähdimmekin hiihtämään jäälle heti, kun takan pelti oli saatu lämmityksen jälkeen taas kiinni. Jäällä oli melko paljon lunta, eikä hanki kantanut kunnolla. Hiihtäminen oli raskasta, mutta kävimme silti lähes järven toisessa päässä.

Mökkinaapuri kävi siirtämässä autonsa sorakuopille, auratun tien varteen, koska yöksi oli luvattu runsaasti uutta lunta. Teimme saman, koska torstaiaamuna olimme lähdössä Penkkiurheilijan kanssa Lahteen MM-hiihtoja katsomaan. Lumisadetta ei tullut vielä yöllä valtavasti, mutta päivän aikana kuitenkin sen verran, että eipä olisi autolla ollut enää asiaa mökille saakka. Pähkäilimme, kuinka saamme lähtiessä tavarat roudattua vajaan kilometrin päässä olevalle autolle. Ratkaisu siihen löytyi jälleen Minimanista: pulkka! 

Perjantaina oli oikein kaunista ja aurinkoista, mutta lunta oli tullut sen verran lisää, että suksilla ei oikein päässyt kunnolla eteenpäin jäällä ja kävellenkin meno olisi ollut raskasta. Niinpä tyydyimme ihailemaan talvista kauneutta ikkunoista ja ihan pihapiiristä. Tytöt kävivät mäenlaskussa vastarannan mäessä.

Ensi kerralla näkymä tieltä mökille on toivottavasti erilainen!

Paluumatkan kävelyosuudelle Penkkiurheilija sitoi matkalaukut pulkkaan narulla ja sitten lisäksi vielä jokainen kantoi tavaraa. Hyvin selvittiin autolle, vaikkei reissu ihan vaivaton ollutkaan. Toivottavasti seuraavalla kerralla päästään jo pihaan saakka. Seuraava mökkireissu lienee jonain maaliskuisena viikonloppuna, jolloin puut on kaadettu ja joudumme pääsemme risusavottaan!