Kun joskus joitakin vuosia sitten kuulin, että vuoden 2017 hiihdon MM-kisat järjestetään Lahdessa, kysäisin Penkkiurheilijalta josko mentäisiin katsomaan, kun en ole ikinä ollut suurissa urheilukilpailuissa ja Lahti on oikeastaan vain ihan pienen matkan päässä kotoamme. Arvaatte varmaan Penkkiurheilijan vastauksen: täsmälleen sama se oli kuin kosintaanikin lähes 25 vuotta sitten. (Tai totta puhuen kumpikaan ei koskaan kosinut, mutta JOS olisin kosinut, vastaus olisi uskoakseni ollut sama). Hommattiin siis liput, kun vielä sattui hyvä "kaksi yhden hinnalla" -tarjouskin.
Alkuperäinen suunnitelmamme oli lähteä heti alkuviikosta mökille ja tulla sitten kotiin niin, että menisimme Lahteen torstaina kotoa käsin. Aiemman postauksen Tallinna-teemasta johtuen (ja myös Manun ikävän vaivan jälleen vaatiman lääkärireissun vuoksi) jouduimme lykkäämään mökille lähtöä keskiviikoksi. Ei hätää, kun hoksasimme, että voimmehan käydä Lahdessa ihan hyvin mökiltäkin. Matka on vain joitakin kymmeniä kilometrejä pidempi, joskin matkaan menee ehkä puolisen tuntia enemmän aikaa.
Pakkasimme aamulla eväät reppuun ja pukeuduimme lämpimästi. Pientä lisävaivaa aiheutti edellisen yön lumisade, joka oli pakottanut jo etukäteen meidät viemään auton hiukan kauemmas auratun tien varteen. Retki siis alkoi reippaalla lähes kilometrin tarpomisella. Lunta ei tosin tuossa vaiheessa vielä ollutkaan satanut ihan ennustusten mukaisesti. Se asia tuli toki myöhemmin kuntoon.
Matka sujui ihan mukavasti ja ennaltamaksettu parkkipaikkakin löytyi oikeastaan aika vaivattomasti. Välimatka autolta kisa-alueelle oli vain puolisen kilometriä, joten olimme paikalla hyvissä ajoin ennen naisten mäkikisan karsintaa. Kiinnostavammat ohjelmanumerot, sprinttihiihdon karsinnat, olivat hiukan myöhemmin iltapäivällä ja finaalit sitten illalla. Katsomoihin mahtui mukavasti, mutta sen verran oli kuitenkin porukkaa, että kisatunnelma oli taattu.
Naapuriksi osui ruotsalaisporukka, jonka kanssa vuorotellen onniteltiin toisiamme menestyksestä. Kyllä oli erilaista olla paikan päällä! Mutta en sentään jaksaisi seurata koko kisoja ulkoilmassa. Sen verran hytisytti aika ajoin huolimatta perusteellisesta kerrospukeutumisesta. Eväät maistuivat hyvin, etenkin kuuma kaakao. Kisapaikalla oli myynnissä monenmoista syötävää. Belgialaiset vohvelit ostettiin, mutta ne eivät lopulta olleet kovin häävejä.
Mökille paluu olikin sitten oma juttunsa. Oltiin luvattu kotimiehiksi ja koiravahdeiksi jääneille neideille tuoda ruokaa tullessamme. Sen verran pitkään venähti kisoissa (vaikkemme edes jääneet enää seuraamaan Lontoon olympialaisten keihäänheiton hopeamitalin uudelleenjakoa), että parkkipaikalta jonottaessamme laskeskelimme, ettemme ehkä ehdikään kantakebab-paikkaamme ajoissa. Ruuhka kuitenkin hellitti melko pian ja soitimme tilauksemme matkalta. Ystävällinen ravintoloitsija kertoi, että ovat paikalla vielä aukioloajan jälkeenkin siivoamassa ja kehoitti ajelemaan rauhassa. Ehdimme hyvin määräaikaan mennessä. Sen vaan sanon, että lumihangessa tarpominen (päivän aikana lunta oli tullut runsaasti) kännykän lampun valossa noutoruokaa kantaen oli aikamoinen urheilusuoritus tällaisille penkkiurheilijoille. Syke huiteli perille päästyämme melkoisissa lukemissa ja oli muuten hiki! Sellainen kisareissu meillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti