Aasialaisia makuja

Minä olen aina (tai ainakin niin kauan kuin muistan) ollut kiinnostunut muista kulttuureista, matkustelusta ja erilaisista ihmisistä. Nuorena opiskelijana viime vuosituhannella kävin ystäväni kanssa SPR:n pakolaisystäväkurssin auttaakseni maahanmuuttajia kotoutumisessa. En kuitenkaan koskaan saanut sitä kautta yhtään autettavaa/ystävää. Ei tosin ystävänikään, ei sen puoleen. Myöhemmin sain rakkaakseni, ystäväkseni ja puolisokseni Penkkiurheilijan, joka oli ollut oman opiskelukurssinsa "nimikkopakolainen" tumman, ei niin kantasuomalaisen ulkomuotonsa vuoksi. Tämä siis kompensoi muutamiksi vuosiksi aiempaa vajetta.

Viime vuosien runsaan maahanmuuton ja etenkin siitä seuranneen äänekkään vastustuksen ja rasismin nousun myötä olen halunnut osoittaa solidaarisuuttani maahanmuuttajille. Olen halunnut seisoa eri puolella kuin ne, joiden mielestä kunkin tulee elää aina ja ikuisesti omassa kotimaassaan. Eri leirissä niiden kanssa, jotka ajattelevat kaikkien armaaseen maahamme tulevien tavoittelevan vain helppoa elämää ja tulevan tänne käyttämään hyvinvointivaltiota hyväkseen. Niinpä hakeuduin paikallisen setlementtiyhdistyksen "Ystäväksi maahanmuuttajalle"-kurssille. Muutaman illan koulutuksen jälkeen jäin odottelemaan, josko nyt tärppäisi ja minua tarvittaisiin tällaisessa vapaaehtoistyössä. Tällä kertaa tosiaan kävi mäihä ja sain ystäväksi alaikäisenä turvapaikanhakijana maahan tulleen afganistanilaispojan, Olemme nyt tavanneet jo useita kertoja ja voi sanoa, että hänestä on tullut koko perheemme ystävä. Viimeisimmällä tapaamiskerralla laitoimme yhdessä ruokaa. Edellisenä päivänä kävimme Helsingin Puotinharjussa etnisessä ruokakaupassa ostamassa ruokatarvikkeita. Olipa elämys! Ihan kuin olisi ollut ulkomailla, jossain Lähi-Idässä tai Keski-Aasiassa. Lähes kaikki kaupan tuotteet olivat itselle ihan outoja, eikä tuoteselosteistakaan saanut ihan helposti selvää. Ystävämme kulki kaupassa määrätietoisesti ja löysi vaivattomasti kaiken tarvittavan.

Basmatiriisiä vähän reilummin, 5kg:n säkki!

Täydensin ostoksia vielä ihan tavallisessa ruokakaupassa. Häpeäkseni on tunnustettava, että yhtä raaka-aineista, munakoisoa, jouduin etsimään vihannesosastolta melko pitkään. Ruoka oli erinomaista, ja vaikka sen tekemiseen menikin melko kauan aikaa, raaka-aineet ja valmistustavat olivat melko simppeleitä ja entuudestaan tuttuja (tuota munakoisoa lukuunottamatta). Ruuaksi oli siis munakoisokastiketta, basmatiriisä, kebab-"pötkylöitä" ja tomaatti-kurkku-sipulisalaattia (sekin suolalla maustettua). Perheen nuoriso-osastokin söi ruokaa ihan mukisematta. Toki itsesäätely toimii jo heidän iässään, etenkin vieraiden seurassa, niin että "hyi-yäk"-kieltä ei enää kuulla ruokapöydässä ihan estottomasti.

Söimme ruokaa afganistanilaisen tavan mukaan lusikalla ja veitsellä!

Joko mainitsin, että ruoka oli erittäin maukasta? Kasvisruokavalikoimamme on melko suppea ja aina kun teemme jotain uutta ruokaa kasviksista, joku lapsistamme huokailee "oottekste nykyään jotain vegaaneja, vai?" No ei olla, mutta liharuokia voisi tosiaan vähentää. Tällä kertaa tosin kebabit olivat aterian lisukkeena siltä varalta, että kasviskastike ei olisi maistunut kaikille. Master Chefimme ei säästellyt öljyä ja suolaa, jotka kumpikin loppuivat ruuanlaiton edetessä. Itsehän käytämme melko maltillisesti kumpaakin, mutta tämänkertaisen ruokamme mausta päätellen niitä ei ehkä tarvitsisi rajoittaa niin paljon. Chilijauhetta laitan usein varovaisesti ehkä 1/4 tl, mutta kokkimme kaatoi sitä reilulla kädellä kastikkeen joukkoon. Eikä ollut muuten yhtään liian tulista! Illan ainoa ruokakämmi kävi, kun naan-leipä oli liian kauan uunissa ja siitä tuli ihan kovaa ja rapeaa. Tämä osa-alue oli muuten Penkkiurheilijan vastuulla. Hän suoriutui kuitenkin vallan erinomaisesti salaattiainesten pilkkomisesta!