Tyhjä pesä

Eräänä heinäkuisena arkiaamuna se tapahtui. Sattumoisin katselin ikkunasta huussin suuntaan, kun huomasin pesästä lennähtävän monta lintua yhtä aikaa. Lento oli alkuun vähän räpistelyä, mutta kaikki neljä poikasta pääsivät kuka mihinkin. Yksi männyn oksalle, toinen katon harjalle ja loppujen paikkaa en nähnytkään. Aivan oikein, neljä. Nimittäin yksi surkea pahnanpohjimmainen jäi ihmettelemään ypöyksin pesään. Siellä se törötti orpona. Meillä olikin kiintoisa aamu, kun seurasimme tämän viimeisenkin maailmallelähtöä. Pitkän ajan kuluttua muiden lähdöstä se räpisteli matkaan, mutta ei onnistunut lentämään kuin muutaman metrin matkan. Emo lenteli huolestuneena sen ympärillä. Jonkin aikaa maassa kyykötettyään, poikanen kapsahti vieressä olevan polkupyörän pinnan päälle. Emo kävi muutamaan kertaan ruokkimassa sitä siihen ja lopulta se vahvistui niin, että lähti liikkeelle. Sen koommin emme lintuperhettä ole nähneet. Sääli, sillä niitä oli varsin hauska seurata.

Melkoista symboliikkaa tuossa niin tuikitavallisessa ja luonnollisessa tapahtumassa oli. Meidän perheessä näitä pesästälähtöjä on ollut vuosien varrella jo useita. Pesään on myös palattu, kun lähtö on alunperinkin ollut väliaikainen. Juuri nyt pesä tutisee, kun tammikuussa Tytär muutti toiseen maakuntaan työn perässä ja vanhin Poika kihlautui ja suunnittelee morsiamensa kanssa oman pesän perustamista. Toiseksi vanhin Poika puolestaan palasi kotiin asepalveluksen jälkeen. On se vaan onni, että ihmisparin pesään ei ilmesty viittä poikasta yhtä nopeaan tahtiin kuin näillä seuraamillamme lintusilla. Ja erityisen hienoa on, etteivät kaikki poikaset pyrähdä yhtä aikaa pois!