Saimme jälleen heinäkuussa olla kuopuksen kanssa pesisleirillä, tällä kertaa Oulussa saakka. Yövyin aiempien vuosien tapaan tyttöjen kanssa majoituskoululla. Vaikka leirin alussa hirvitti kuinka mahdan jaksaa moista touhua koko viikon, perjantaina paluumatkalle lähtiessä tuntui, että aika oli hurahtanut melkeinpä huomaamatta. Kuopuksen taitojen karttuessa jännitys kentän reunalla on hiukan vähentynyt edellisvuosiin verrattuna. Onnistumisia tulee nykyään yhä enemmän ja epäonnistumisten jälkeen neiti kykenee käsittelemään tunteitaan kypsemmin, joten tappiopelin jälkeen saattoi jo hiukan analysoidakin peliä. Erityisen ylpeä olin siitä, että Tytär valittiin joukkueensa kapteeniksi leirin ajaksi. Eikä kapteeni tietenkään voi kiukutella, vaan tsemppaa joukkuetta kaikissa tilanteissa.
Kun Tytär aloitti pelaamisen kolme vuotta sitten syksyllä, arvelimme hänen pelaavan ehkä muutaman kauden. Aloittaessaan hän oli E-juniori. Nyt menossa on jo ensimmäinen vuosi C-tytöissä. Ensi kesän jälkeen harrastus loppunee, koska nykyisessä joukkueessa ei ole enää B-ikäisten valmennusta. Vaikka harkkoihin kuskaaminen on ollut aika ajoin rasittavaakin, harrastus on tainnut antaa tytölle paljon eväitä elämään. Ei siis kaduta siihen käytetty aika, vaiva ja raha.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti