Grillikatos

Meidän grillikatos on jokseenkin väärässä paikassa. Siis siinä mielessä, että ympäröivät rakennukset hyppäsivät jo aikaa sitten 2010-luvulle ja se jäi urhoollisesti yksin edustamaan kultaista 80-lukua ja Lapin eksotiikkaa. Sitä taitaa olla mahdotonta modernisoida. Tuskinpa siihen salamakaan iskee. Harkitsin jo villiviinin istuttamista sen ympärille niin, että jonkun ajan kuluttua köynnökset kiemurtelisivat sen seinillä peittäen kelohirret. Mutta siihen taitaisi mennä turhan kauan, jos nyt ylipäätään villiviini tai jokin muu rehevä köynnös edes menestyisi karussa mökkimaastossa.

Käytännöllinenhän se on. Ja ihan tarpeellinenkin. Muttamutta! Mikäli jollakulla on sen suhteen vinkkejä, ne otetaan kiitollisuudella vastaan. Teemme aika paljon ruokaa grillaamalla. Katoksessa on tiilistä muurattu grilli, joka toimii ihan moitteettomasti. Olen ajatellut, että aurinkoterassin yhteyteen voisi jossain vaiheessa hankkia vaikkapa valmiin puugrillin. Sen ääressä kelpaisi valmistaa ruokaa. Samaan yhteyteen voisi rakentaa myös tiskauspaikan. Toisaalta tiskaus sujuu vallan mainiosti sisälläkin ja kun keittiötä joka tapauksessa remontoidaan jossain vaiheessa, niin ulkotiskauspaikkaa ei välttämättä tarvita.

Lienee sanomattakin selvää, että perheemme miespuolisten jäsenten mielestä grillikatos on oikein mainio ja toimiva. Siinä ei ole heidän mukaansa havaittavissa minkäänlaista toiminnallista, eikä etenkään esteettistä pulmaa. Minusta nuo kelorakennelmat ovat omalla tavallaan symppiksiäkin, mutta saisivat mieluummin olla jonkun toisen mökin pihapiirissä. Viime kesänä tartuin sahaan ja sahailin joitakin ylimääräisiä käppyröitä pois. Samalla irrottelin muutamia sinne tänne naulattuja oksiakin. Tiedä vaikka silmä lopulta tottuisikin näkymään, jolloin rakennelma saisi jäädä paikalleen. Mutta aika näyttää miten tässäkin asiassa lopulta käy.



p.s. Jos lukiessa ja kuvia katsoessa tuli ihastuttua ikihyviksi kyhäelmään, sen saa vaikka tulla noutamaan omakseen...

Juhlavuoden huipentuma

Kirjoitin aiemmin meidän perheen juhlavuodesta. Viime viikonloppuna tämä reilun vuoden rupeama huipentui ainutlaatuisiin tapahtumiin: vanhimman poikamme häihin sekä minun äidinäitini 100-vuotisjuhliin. 

Vaikka häitä oli jo jossain määrin puuhattu aina elokuisista kihlajaisista saakka, meidän osuutemme rajoittui melkeinpä vain muutamiin päiviin parin viikon ajalle ennen varsinaista juhlapäivää. Morsiamen kotiväki ja etenkin morsmaikku itse olivat nähneet suuren vaivan ja sekä suunnitelleet että toteuttaneet monenlaista juhlia varten. Juhlat olivat ikimuistoiset - tietenkin! Alttarille eteläkarjalaisessa kirkossa asteli kauniin morsiamensa rinnalla salskea nuorimies, joka aivan hetki sitten oli pieni merimiesasuinen, peukaloa imevä tammenterhotukka. Niin rakkaita kumpainenkin ♥

Lauantai-iltana siivosimme ripeästi morsiamen kotiväen kanssa juhlapaikan ja pakkailimme runsain mitoin ylijääneitä herkkuja. Kävimme vielä morsiamen kotona vaatteiden vaihdossa sekä iltakahvilla. Kotona olimme hiukan ennen puolta yötä. Nukkumaan emme malttaneet käydä heti, kun piti muistella muiden perheenjäsenten kanssa päivän tapahtumia ja kertoa koiravahdillemme juhlista.

Seuraavana aamuna starttasimme aivan liian aikaisin (nukuttuun tuntimäärään nähden) kohti Keski-Suomea ja mummon synttäreitä. Vastassa oli pirteä mummo, liuta serkkuja, joita en ollut nähnyt vuosikausiin sekä lähisukulaisia, joita puolestaan on näkynyt paljonkin viime aikoina.

Mummo jaksoi olla juhlissa useamman tunnin, vaikka terveydentila ennen joulua olikin ollut hyvin heikko. Jopa niin heikko, että vointiin liittyvä kriteeri "johan minä oon kuolemansairas, jos en jaksa Rummikuppia pelata" toteutui yhdellä vanhempieni käyntikerralla. Sitkeästi mummo kuitenkin selätti tämänkin taudin. Seitsemänkymppinen poikansa, enoni, mainitsi tervetulopuheessaan, että mummohan on jo useamman vuosikymmenen ajan sairastanut itsediagnosoimaansa syöpää. Huumori oli vahvasti läsnä näissä juhlissa. Ihan niinkuin sankarinkin elämässä edelleen. Reilu neljäkymmentä vuotta leskenä, sadat neulotut sukkaparit, joista viimeiset vielä lähiaikoina sekä monet, monet tarinat menneistä vuosista kuuluvat oleellisesti mummon tarinaan.

Tämän Suomi 100 -juhlavuoden kohokohtiin on kuulunut näiden kaikkien lisäksi vielä oman isäni 80-vuotisjuhlat sekä Penkkiurheilijan isän 85-vuotissynttärit, joita kumpiakin on vietetty ihan perhepiirissä. Joitakin vuosia sitten yhdistimme Penkkiurheilijan kanssa useamman vuoden juhlat kertalaakista juhlittaviksi ja nimesimme tuon tapahtuman kutsussa "Juhlimattomien juhlien juhlaksi". Nyt ei ole yhdistelty, vaan jokaikinen juhla juhlittu huolella ihan erikseen. Kuluvasta vuodesta taitaa tulla hiukan arkisempi!

Suihku

Pitkähiuksiselle ihmiselle mökkisaunassamme on yksi huono puoli: hiuksia pestessä vettä kuluu tolkuttomasti ja oikeastaan tarvitsisi mieluusti aina jonkun apuriksi kaatamaan vettä huuhteluvaiheessa. Kerran silmiini osui netissä kätevä mökkisuihku, jonka asentaminen näytti olevan melko vaivatonta. Hinta oli vain hiukan suolainen, yli 800 €. Eikä Penkkiurheilija ihme kyllä oikein innostunut ajatuksesta. Syksyllä kuulimme erään tuttumme hankkineen huomattavasti edullisemman ladattavan suihkun. Unohdimme kuitenkin asian, kun mökkikausi oli jo ohitse. Tässä muuana joululoma-aamuna tapasimme naapureitamme koiralenkillä ja he kertoivat ostaneensa kyseisenmallisia suihkuja useitakin. Kuulemma ovat toimineet oikein hyvin ja naapurit olivat saaneet useita skeptisiä ihmisiä hankkimaan moisen vekottimen. Mekin innostuimme asiasta ja päätimme ostaa suihkun ennen seuraavaa mökkireissua. Emme kuitenkaan ehtineet, kun samainen naapuri jo soitti kauppareissullaan, että hyllyssä oli enää vain yksi jäljellä ja kyseli ostaisiko meille sen. Näin vaivattomasti siis saimme uutuuden itsellemme.

Suihkun voi ladata USB-johdolla ja latauksen jälkeen sillä voi suihkutella vaikka tunnin yhtä soittoa. Suihkun pumppuosa upotetaan vesiastiaan ja vesi tulee vajaan kahden metrin pituisen letkun kautta suihkupäähän. Meidän suihkumme on peräisin Hong Kongin veneilyosastolta ja hintaa sillä on 35 € Testasimme suihkua kylppärissä ja ämpärillisen suihkuttamiseen meni monta tovia.





Kun lähdimme mökille valmistelemaan nuorimman pojan ja tämän kavereiden uudenvuodenreissua, nappasimme suihkun mukaamme ja totta tosiaan se osoittautui käytössä kelpo tuotteeksi. Vettä kului huomattavasti vähemmän kuin perinteisellä kauhamenetelmällä, jossa vettä tahtoo hulahtaa aina vähän tarpeettoman paljon. Suihkupää levittää vettä sopivasti ja vaikka vesi ei tulekaan kovin voimakkaalla paineella (virtausnopeus on teknisten tietojen mukaan 2,5 l/min), se on silti melkein oikean suihkun veroinen. Pakkauksen mukana tuli myös ripustussysteemi, jota emme kuitenkaan vielä asentaneet. Täytyy tuumata tarkkaan mihin se kannattaisi oikein kiinnittää.

Penkkiurheilijan autenttinen testisuihku 

Emme uskaltaneet jättää suihkua saunalle nuorison käytettäväksi. Perusteellinen perehdytys sen käyttöön jäi nimittäin antamatta ja halusimme varmuudella sen toimivan seuraavallakin mökkireissulla :)

Uuden vuoden valmisteluja

Nuorin poikamme ei ole kovin paljon mökillä vielä viihtynyt. Ensimmäisenä kesänä pari kertaa, toisenakin pari kertaa (joskin vähän pidempinä maalauskeikkoina) ja viime kesänä ei lainkaan. Syyslomalla hän innostui lähtemään mukaamme, kun oli hoksannut ensimmäisten kaverien täyttävän kahdeksantoista ja saavan ajokortit. Sitämyötä mökille voisikin lähteä kaveriporukalla. Tämän itsenäisen mökilläkäymisen ehdoksi kuitenkin asetettiin opintomatka vanhempien seurassa. Syyslomalla siis pyrittiin perehdyttämään kaveri mahdollisimman hyvin mökkeilyn saloihin. Jossain vaiheessa ennen joulua tyyppi varasi mökin itselleen ja kavereilleen uudeksi vuodeksi. Isoveljetkin olisivat olleet kiinnostuneita kyseisestä ajankohdasta, mutta tällä kertaa pikkuveli veti pidemmän korren.

Vaikkemme ylihuolehtivaisiksi itseämme tunnistakaan, päätimme kuitenkin lähteä etukäteen lämmittämään rakennuksia ja tsekkaamaan, että kaikki on kunnossa poikien tulla lomailemaan. Lunta oli Etelä-Savossa tullut siihen malliin, että ihan ei uskaltanut ajaa mökkitietä perille saakka. Jätimme auton soramontuille ja lastasimme kantamuksemme neuvokkaina kotoa mukaan ottamaamme pulkkaan. Yllättävän raskasta tarpoa kantamusten kanssa, vaikka tie olikin aurattu edellisen  tai sitä edellisen lumisateen jälkeen ja tiellä oli vain ehkä kymmenen sentin kerros lunta. Sen  verran kuitenkin, ettei uskaltanut lähteä autolla yrittämään yöllisen vesisateen pehmentämää tietä.

Lämmitimme mökin lisäksi myös aittaa, koska kavereita oli tulossa kolme autolastillista. Veimme aittaan irtopatterin, joka lämmittää melko tehokkaasti. Siellä on toki myös surullisenkuuluisa Porin Matti, jota lämmitimme ensimmäisenä kesänä saaden aikaan Lähderannan sisällissodan. Se siis pitäisi purkaa ja puhdistaa. On lankomiehen mukaan kuulemma pikkujuttu. Tähän hätään sitä ei kuitenkaan tehty, vaikka olisi varmasti järkevää saada tuokin tulisija käyttöön.

Lunta oli melkoisesti enemmän kuin kotona. Penkkiurheilija ahersi lapion kanssa kunnon käytävät paikasta toiseen. Ihan hyvä niin, koska kun poikaporukka saapui, kenelläkään ei ollut talvikenkiä tai kumppareita, varoituksista huolimatta. Ne nuoret, ne nuoret! Me jätimme pojat lomailemaan ja lähdimme kotiin kuopuksen ja tämän kavereiden luokse vastaanottamaan uutta vuotta 2018.