Meidän grillikatos on jokseenkin väärässä paikassa. Siis siinä mielessä, että ympäröivät rakennukset hyppäsivät jo aikaa sitten 2010-luvulle ja se jäi urhoollisesti yksin edustamaan kultaista 80-lukua ja Lapin eksotiikkaa. Sitä taitaa olla mahdotonta modernisoida. Tuskinpa siihen salamakaan iskee. Harkitsin jo villiviinin istuttamista sen ympärille niin, että jonkun ajan kuluttua köynnökset kiemurtelisivat sen seinillä peittäen kelohirret. Mutta siihen taitaisi mennä turhan kauan, jos nyt ylipäätään villiviini tai jokin muu rehevä köynnös edes menestyisi karussa mökkimaastossa.

Käytännöllinenhän se on. Ja ihan tarpeellinenkin. Muttamutta! Mikäli jollakulla on sen suhteen vinkkejä, ne otetaan kiitollisuudella vastaan. Teemme aika paljon ruokaa grillaamalla. Katoksessa on tiilistä muurattu grilli, joka toimii ihan moitteettomasti. Olen ajatellut, että aurinkoterassin yhteyteen voisi jossain vaiheessa hankkia vaikkapa valmiin puugrillin. Sen ääressä kelpaisi valmistaa ruokaa. Samaan yhteyteen voisi rakentaa myös tiskauspaikan. Toisaalta tiskaus sujuu vallan mainiosti sisälläkin ja kun keittiötä joka tapauksessa remontoidaan jossain vaiheessa, niin ulkotiskauspaikkaa ei välttämättä tarvita.


Lienee sanomattakin selvää, että perheemme miespuolisten jäsenten mielestä grillikatos on oikein mainio ja toimiva. Siinä ei ole heidän mukaansa havaittavissa minkäänlaista toiminnallista, eikä etenkään esteettistä pulmaa. Minusta nuo kelorakennelmat ovat omalla tavallaan symppiksiäkin, mutta saisivat mieluummin olla jonkun toisen mökin pihapiirissä. Viime kesänä tartuin sahaan ja sahailin joitakin ylimääräisiä käppyröitä pois. Samalla irrottelin muutamia sinne tänne naulattuja oksiakin. Tiedä vaikka silmä lopulta tottuisikin näkymään, jolloin rakennelma saisi jäädä paikalleen. Mutta aika näyttää miten tässäkin asiassa lopulta käy.

p.s. Jos lukiessa ja kuvia katsoessa tuli ihastuttua ikihyviksi kyhäelmään, sen saa vaikka tulla noutamaan omakseen...
Onhan toi ruma, ei siitä mihinkää pääse :D uus grillauspaikka vois olla myös sellanen, johon Manu ei pääsis pyörimää...
VastaaPoistaRuma mikä ruma. Eikös Manun kuulu mökillä olla sellainen harmaa koira :D
Poista