Kirjoitin aiemmin meidän perheen juhlavuodesta. Viime viikonloppuna tämä reilun vuoden rupeama huipentui ainutlaatuisiin tapahtumiin: vanhimman poikamme häihin sekä minun äidinäitini 100-vuotisjuhliin.
Vaikka häitä oli jo jossain määrin puuhattu aina elokuisista kihlajaisista saakka, meidän osuutemme rajoittui melkeinpä vain muutamiin päiviin parin viikon ajalle ennen varsinaista juhlapäivää. Morsiamen kotiväki ja etenkin morsmaikku itse olivat nähneet suuren vaivan ja sekä suunnitelleet että toteuttaneet monenlaista juhlia varten. Juhlat olivat ikimuistoiset - tietenkin! Alttarille eteläkarjalaisessa kirkossa asteli kauniin morsiamensa rinnalla salskea nuorimies, joka aivan hetki sitten oli pieni merimiesasuinen, peukaloa imevä tammenterhotukka. Niin rakkaita kumpainenkin ♥
Lauantai-iltana siivosimme ripeästi morsiamen kotiväen kanssa juhlapaikan ja pakkailimme runsain mitoin ylijääneitä herkkuja. Kävimme vielä morsiamen kotona vaatteiden vaihdossa sekä iltakahvilla. Kotona olimme hiukan ennen puolta yötä. Nukkumaan emme malttaneet käydä heti, kun piti muistella muiden perheenjäsenten kanssa päivän tapahtumia ja kertoa koiravahdillemme juhlista.
Seuraavana aamuna starttasimme aivan liian aikaisin (nukuttuun tuntimäärään nähden) kohti Keski-Suomea ja mummon synttäreitä. Vastassa oli pirteä mummo, liuta serkkuja, joita en ollut nähnyt vuosikausiin sekä lähisukulaisia, joita puolestaan on näkynyt paljonkin viime aikoina.
Mummo jaksoi olla juhlissa useamman tunnin, vaikka terveydentila ennen joulua olikin ollut hyvin heikko. Jopa niin heikko, että vointiin liittyvä kriteeri "johan minä oon kuolemansairas, jos en jaksa Rummikuppia pelata" toteutui yhdellä vanhempieni käyntikerralla. Sitkeästi mummo kuitenkin selätti tämänkin taudin. Seitsemänkymppinen poikansa, enoni, mainitsi tervetulopuheessaan, että mummohan on jo useamman vuosikymmenen ajan sairastanut itsediagnosoimaansa syöpää. Huumori oli vahvasti läsnä näissä juhlissa. Ihan niinkuin sankarinkin elämässä edelleen. Reilu neljäkymmentä vuotta leskenä, sadat neulotut sukkaparit, joista viimeiset vielä lähiaikoina sekä monet, monet tarinat menneistä vuosista kuuluvat oleellisesti mummon tarinaan.
Tämän Suomi 100 -juhlavuoden kohokohtiin on kuulunut näiden kaikkien lisäksi vielä oman isäni 80-vuotisjuhlat sekä Penkkiurheilijan isän 85-vuotissynttärit, joita kumpiakin on vietetty ihan perhepiirissä. Joitakin vuosia sitten yhdistimme Penkkiurheilijan kanssa useamman vuoden juhlat kertalaakista juhlittaviksi ja nimesimme tuon tapahtuman kutsussa "Juhlimattomien juhlien juhlaksi". Nyt ei ole yhdistelty, vaan jokaikinen juhla juhlittu huolella ihan erikseen. Kuluvasta vuodesta taitaa tulla hiukan arkisempi!
Lauantai-iltana siivosimme ripeästi morsiamen kotiväen kanssa juhlapaikan ja pakkailimme runsain mitoin ylijääneitä herkkuja. Kävimme vielä morsiamen kotona vaatteiden vaihdossa sekä iltakahvilla. Kotona olimme hiukan ennen puolta yötä. Nukkumaan emme malttaneet käydä heti, kun piti muistella muiden perheenjäsenten kanssa päivän tapahtumia ja kertoa koiravahdillemme juhlista.
Seuraavana aamuna starttasimme aivan liian aikaisin (nukuttuun tuntimäärään nähden) kohti Keski-Suomea ja mummon synttäreitä. Vastassa oli pirteä mummo, liuta serkkuja, joita en ollut nähnyt vuosikausiin sekä lähisukulaisia, joita puolestaan on näkynyt paljonkin viime aikoina.
Mummo jaksoi olla juhlissa useamman tunnin, vaikka terveydentila ennen joulua olikin ollut hyvin heikko. Jopa niin heikko, että vointiin liittyvä kriteeri "johan minä oon kuolemansairas, jos en jaksa Rummikuppia pelata" toteutui yhdellä vanhempieni käyntikerralla. Sitkeästi mummo kuitenkin selätti tämänkin taudin. Seitsemänkymppinen poikansa, enoni, mainitsi tervetulopuheessaan, että mummohan on jo useamman vuosikymmenen ajan sairastanut itsediagnosoimaansa syöpää. Huumori oli vahvasti läsnä näissä juhlissa. Ihan niinkuin sankarinkin elämässä edelleen. Reilu neljäkymmentä vuotta leskenä, sadat neulotut sukkaparit, joista viimeiset vielä lähiaikoina sekä monet, monet tarinat menneistä vuosista kuuluvat oleellisesti mummon tarinaan.
Tämän Suomi 100 -juhlavuoden kohokohtiin on kuulunut näiden kaikkien lisäksi vielä oman isäni 80-vuotisjuhlat sekä Penkkiurheilijan isän 85-vuotissynttärit, joita kumpiakin on vietetty ihan perhepiirissä. Joitakin vuosia sitten yhdistimme Penkkiurheilijan kanssa useamman vuoden juhlat kertalaakista juhlittaviksi ja nimesimme tuon tapahtuman kutsussa "Juhlimattomien juhlien juhlaksi". Nyt ei ole yhdistelty, vaan jokaikinen juhla juhlittu huolella ihan erikseen. Kuluvasta vuodesta taitaa tulla hiukan arkisempi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti