Istuinasiaa

Taisinpa jo hyvinkin blogin alkuvaiheessa kirjoittaa mökillä aina näihin päiviin saakka vankasti pysyneestä rumasta, mutta istumisominaisuuksiltaan miellyttävästä nojatuolista. Tämä rumilukseksikin ristitty kaluste, jonka saimme mökin irtaimiston mukana, on ihan oikeasti alkanut tulla tiensä päähän. Tuolin takana oleva kangas on kulunut puhki ja metallinen tukikehikko tullut näkyviin. Tuolin päällä on koko ajan ollut valkoinen peitto naamioimassa epäesteettistä näkyä. Kuten usein käy, silmä tottuu ajan myötä. Niinpä tuolikin on sulautunut mökkisisustukseen vaivihkaa. Vaikka olenkin sitä mieltä, ettei mökin sisustuksen tarvitse olla viimeisen päälle, on tuo nojatuoli kuitenkin harmittanut minua koko ajan pikkuisen. Viime kesänä hankittu kulmasohva jätti tuolille entistä vähemmän tilaa.

Kuva on kerrassaan surkea, mutta parempaa ei ollut tarjolla.

Olin jo syksyllä vähällä ostaa Ikeasta korituolin. Tuolloin auto taisi olla kuitenkin liian täynnä tai jonkun muun syyn vuoksi se jäi silloin hankkimatta. Rottinkinen tuoli on ollut joka tapauksessa mielessä. Vaikka ulkonäkö onkin tuolin suhteen tärkeä, istumismukavuus ei saa kuitenkaan kärsiä sekään. Olen ihastellut monissa mökkikuvissa sekä viime aikoina myös useissa sisutusblogeissa Parolan Rottingin jo viiden vuosikymmenen ajan valmistuttamaa ja myymää kattoon ripustettavaa korikeinua. Hiihtolomalla käytiin Parolassa koeistumassa tuoleja ja koska yksi mallikappale oli sopivasti pikkuisen alennuksessa, ostettiin se, vaikka mentiinkin "ihan vaan katselemaan". Talven ensimmäisellä mökkireissulla asennettiin se paikalleen ja sen lisäksi, että se on kaunis, siinä on myös miellyttävä istua. Nappiostos siis kaikenkaikkiaan. Tosin alle puolet perheenjäsenistä on vasta testannut sen, mutta eivätköhän kaikki sen hyväksy kuitenkin. Ja elleivät, menkööt aittaan nököttämään vanhalle tuolille. Tuolia kiinnittäessä opiskelin hamppuköyden pleissausta, joka tarkoittaa köyden pään "upottamista" köyden sisään. Ihan yhtä siistiä en osannut tehdä kuin alkuperäinen pleissaus oli ollut, mutta koska köyttä oli pakko lyhentää, oma väkerrykseni sai luvan kelvata.

Jotta ei jäisi epäselväksi millainen tuoli siinä aiemmin törötti, laitan kuvia aitan uumeniin siirtyneestä rumiluksesta. Sinne aittaan voivat tosiaan tarpeen vaatiessa tehdä pyhiinvaellusmatkan kaikki nojatuolia kaipaavat ihmiset. Sen toki sanon hyljätyn tuolin hyväksi, että mukava siinä oli istua. Eikä se loppujen lopuksi ollut edes maailman rumin. Mutta rikki mikä rikki! 

Sellainen oli sen nojatuolin tarina. Olohuoneen puolella aiemmista mökinomistajista muistuttaakin enää vain pieni hyllykkö, jossa säilytämme mm. pelejä ja mökkipäiväkirjaa sekä toistaiseksi vielä paikallaan olevat pöytä ja penkit - maalattuna versiona tosin.

Mökkikauden avaus

Valon määrän lisäännyttyä ja kevään edettyä alkoi mökkikuume jo poltella. Vaikka toisaalta muistikin hämärästi kuinka vaivalloista talvimökkeily pahimmillaan on, tuntui silti, että mökille pitäisi jo päästä. Kun vanhin poika perheineen oli käymässä taannoin anoppilassaan, reitti kulki melko läheltä mökkiä. Pyysimme heitä koukkaamaan mökkitien kautta tiedustelemassa josko se olisi jo aurattu. Olihan se. Samantien ryhdyimme innoissamme suunnittelemaan kevään ensimmäistä mökkiviikonloppua.

Aika paljon piti kuljettaa talven ajaksi kotiin lämpimiin sisätiloihin tuotuja tavaroita takaisin päin: petivaatteita, pyyhkeitä, vaatteita, erilaisia kemikaaleja jne. Viime viikkojen aikana olen myös neulonut neljä paria (!) villasukkia mökkikäyttöön. Sukankutominen on ollut tosi rentouttavaa puuhaa. Ja tietysti ihan mummomaista.

Jätimme auton tienvarteen naapurimökkiläisten auton taakse. Aloitimme tavaroiden roudaamisen reippaina ja ensimmäiset askeleet sujuivatkin hienosti kantohangella, kunnes jalka vajosi hangen läpi lähes reiteen saakka. Matka tienvarresta mökkin on reilut 50 m. Vei aikansa ennenkuin saatiin tampattua kulkukelpoinen polku, jota pitkin tehtiin monta monituista reissua autolta mökille. Mökissä sisällä odottikin sitten ikävä yllätys: uudenvuodenviettäjät olivat lähteneet kiireellä, kuten tässä postauksessa kerroin. Muiden laiminlyöntien ohessa myös roskis oli jäänyt tyhjentämättä, joten hiiret olivat riemastuneet ja tulleet juhlimaan mökkiin. Juhlat olivat päättyneet kuitenkin surullisesti, kun hiirijengi oli jumittunut pesuvatiin ja kuollut sinne yksi toisensa perään. Sitä ennen olivat kyllä  ehtineet piipertää ympäri mökkiä ulostamassa sinne tänne.

Sunnuntaina oli kaunis kevättalvinen sää ja lähdimme kävelemään jäälle, jolla oli hyvä kävellä, kun lunta oli vain ohut kerros. Hyvä oli Manunkin juoksennella eestaas. Tavattiin lähimpiä mökkinaapureita, jotka hekin ovat talvisin keskiuusimaalaisia. Vaikka eläkeläisiä ovatkin, olivat vasta nyt ensimmäisellä reissullaan.



Tällä reissulla tuli mitattua ja kuvattua keittiötä huolellisesti, jotta voin varata Ikeasta keittiösuunnitteluajan. Sormet kyllä jo syyhyävät päästä työstämään kyökki kuntoon! Lisäksi uusin huonekalumme pääsi paikalleen. Mutta se onkin taas oman postauksen aihe se.

Kaikenkaikkiaan reissu oli alun kommellusten jälkeen varsin mukava. Jälleen enimmäkseen leppoisaa istuskelua ja makoilua sekä tietysti saunomista. Seuraavaksi on tarkoitus mennä mökille perinteiseen tapaan pääsiäisenä. Siihen on enää nelisen viikkoa, mutta toisaalta kuitenkin sen verran aikaa, että kevät lienee edennyt harppauksin ja lumet ovat toivottavasti muisto vain. Tuolloin saamme myös pikkuneidin ensimmäiselle mökkivierailulleen ♥

Perinteinen hiihtoloman Tallinanmatka

Hiihtolomalla on mukava tehdä jotain sellaista, jota ei tule tavallisina viikonloppuina tehtyä. Aloitimme lomamme Keski-Suomessa, jossa ehdimme käydä kummipojan kihlajaisissa, kiivetä Laajavuoreen ja vinguttaa museokortteja Jyväskylässä sekä käydä tapaamassa pikkuneidin kanssa iso-isomummoa. Kotiin päästyämme teimme muutamia rästihommia ja kulutin suuren osan yhdestä päivästä istumalla terveyskeskuksen odotustilassa päästäkseni näyttämään lääkärille silmääni, joka on punoittanut jo kohta kuukauden. Eipä hänkään siitä mitään löytänyt, joten tavallaan se reissu oli turha. Yhden päivän vietimme Hämeenlinnassa sukuloimassa. Siltä reissulta palasimme peräkontissa harkittu heräteostos, jota menimme vain kokeilemaan. Siitä ostoksesta tulee kuitenkin myöhemmin oma postauksensa, mökkiasioihin kun liittyy se tuote!

Emme juurikaan suunnitelleet Tallinnanreissua etukäteen. Edellisenä päivänä päätimme, että suuntaamme ensin Teletorniin, jossa kävimme muutama vuosi sitten Penkkiurheilijan kanssa. Tuolloin hankimme reissullamme paikalliset matkakortit, ühiskartit, joihin voi ladata aikaa tai arvoa ja joiden avulla on kätevää käyttää paikallisliikennettä. Tälläkin kerralla käytimme näitä kortteja, joihin latasimme vaivaisella kolmella eurolla päiväliput. Teletorni sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä keskustasta ja sinne pääsee kätevästi bussilla.

Tälläkin kerralla hissi kulki sukkelasti ylös ja tornin lattiassa olevat lasipäällysteiset ikkunat olivat yhtä järkyttävän pelottavat kuin viimeksikin. Tosin vain minun mielestäni, tyttäret kyllä seisoivat niiden päällä pelottomina. Edellisellä käynnillä tornissa oli kino, jossa näytettiin hauska fiktiivinen torniin liittyvä 3D-elokuva. Nyt sellaista ei ollut eikä sen puoleen neuvostoaiheista näyttelyäkään, joka siellä oli toissa kesänä. Voi olla, että kesäaikaan, jolloin kohteessa vierailee huomattavasti enemmän ihmisiä, näyttely on monipuolisempi. Sitä vastoin siellä oli nyt mielenkiintoinen piste, jossa pystyi VR-lasien avulla tutustumaan virolaiseen tietoyhteiskuntaan. Virohan on ollut tietoyhteiskunnan edelläkävijä ja siellä on käytössä mm. sähköinen henkilökortti, joka mahdollistaa mm. sähköisen äänestyksen. Lisäksi kuka tahansa voi hakea Viron e-kansalaisuutta. Virtuaalikansalainen voi toimikortin avulla hoitaa monia asiointipalveluja ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa virolainenkin. Aika mielenkiintoista, ottaen huomioon naapurimaamme väkiluvun, joka on vain neljäsosa suomalaisten väkimäärästä. 

Tämän reissun pääkohde oli ilman muuta tämä näkötorni, josta tällä kerralla olikin esteettömät näkymät kaupungin yli. Lopun ajan kulutimme kaupoissa kiertelyyn, ruokailuun ja ratikkakierrokseen. Parastahan Tallinassa on käydä kesällä, mutta kyllä sieltä löytyy talvellakin monenlaista tekemistä. Etukäteissuunnittelusta on toki hyötyä, mutta melko vähäisin suunnitelminkin reissun voi tehdä. Hiihtoloma oli mukava, mutta yhtään potkua en hiihtänyt. Se jäi vähän kaivelemaan!