Etelänloma

Kesäloman alkajaisiksi suunnattiin etelänlomalle. Päiväksi Tallinnaan. Penkkiurheilija tosin oli talvella sitä mieltä, että hän on käynyt jo niin monesti lahden toisella puolella, että kaupunki on koluttu läpikotaisin. Onneksi hän kuitenkin muutti mieltään ja lähti kanssani reissuun.

Nykyään etelänaapuriin pääsee aika ajoin todella halvalla. Meno-paluulippu maksoi itse asiassa vähemmän kuin yhdensuuntainen lähijunalippu pääkaupunkiin. Tiedän toki, että laivayhtiöiden kannattaa myydä halpoja lippuja houkutellakseen ihmisiä tax free -ostoksille kaljakärryjä roudaamaan. Siinä sivussa tosin laivoihin luiskahtaa meitäkin, jotka emme juuri rikastuta laivanvarustajia.

Tämä terminaali otettiin Eckerö Linen käyttöön  tänään!

Ostimme heti Tallinnan satamaan saavuttuamme  ühiskaartit (matkakortit), joihin latasimme päiväliput. Sitten hyppäsimme keskustaan vievään bussiin, josta vaihdoimme Virukeskuksessa Piritan suuntaan menevän bussiin. Jäimme pois teletornin kohdalla. Tämä Moskovan olympialaisiin 1980 (purjehduskisat pidettiin Tallinnassa) valmistunut televisiotorni on nykyään paitsi korkea näkötorni (Pohjois-Euroopan korkein avoin näköalatasanne 175 m:n korkeudessa), myös Viron uudelleen itsenäistymisen symboli. Elokuussa 1991 ihmisketju asettui tornin ympärille puolustamaan menestyksekkäästi tätä tärkeää rakennusta neuvostotankeilta ja -joukoilta. Samana päivänä Viro julistautui itsenäiseksi valtioksi.

Aikamoiset näkymät olikin ympäriinsä, joskin sateinen ja aavistuksen sumuinen sää heikensi näkyvyyttä. Supernopea hissi kiidätti meidät neljässäkymmenessäyhdeksässä sekunnissa 21. kerrokseen. Järkytyksekseni lattiassa oli pyöreä ikkuna, jonka yli en kyennyt kulkemaan. En, vaikka mitään järkevää syytä katetun aukon yli kulkemisen välttämiseksi ei ollut. Kaipa se liittyy jollain tavalla korkeanpaikankammoon, joka on alkanut jossain määrin vaivata näin vanhemmiten.

Penkkiurheilijan päätä ei huimannut

Tornin alaosassa oli elokuvateatteri, jossa näytettiin vartin välein hauska torniin liittyvä 3D-elokuva. Alakerrassa oli myös neuvostoaikaan liittyvä näyttely, johon oli koottu esineitä ja jossa kerrottiin tuosta ankeasta ajasta virolaisten elämässä. Monet esineet toivat muistoja omasta lapsuudesta 70-luvulta. Muistan joitakin made in USSR tavaroita - hiukan kolhoja ja pelkistettyjä, vähän niinkuin Ladatkin. Näyttelyssä oli myös kuvitteellinen virolaiskoti, joka olisi yhtälailla voinut olla Suomestakin. Tosin vähintään vuosikymmen aiemmin - näytti siis seitkytluvun suomalaiskodilta, mutta oli kahdeksankymmentäluvun virolainen versio.

Olimme nauttineet laivalla tuhdin meriaamiaisen, joten vasta iltapäivällä tuli tarve syödä. Kävimme intialaisessa ravintolassa, jossa söimme kahdelle tarkoitetun menun. Se sisälsi monenlaista maukasta sopivina annoksina. Ihan parasta syödä tuollaisesta annoksesta! Lopuksi kuljimme vielä Raatihuoneen torin läpi ja jäimme hetkeksi katselemaan venäläisiä kansantanssiryhmiä. Kyllä nousi jalka kepeästi neidoilla ja nuorukaisilla!

Käveltiin hyvissä ajoin takaisin laivalle. Tällä kertaa emme tosiaan ostaneet kovinkaan paljon tuliaisia tai muitakaan ostoksia sen enempää maista kuin laivaltakaan. Mutta sentään yhden miesten tuoksun, joka olikin kuulemma oikeastaan alkuperäinen syy lähteä reissuun!