Istuinasiaa

Taisinpa jo hyvinkin blogin alkuvaiheessa kirjoittaa mökillä aina näihin päiviin saakka vankasti pysyneestä rumasta, mutta istumisominaisuuksiltaan miellyttävästä nojatuolista. Tämä rumilukseksikin ristitty kaluste, jonka saimme mökin irtaimiston mukana, on ihan oikeasti alkanut tulla tiensä päähän. Tuolin takana oleva kangas on kulunut puhki ja metallinen tukikehikko tullut näkyviin. Tuolin päällä on koko ajan ollut valkoinen peitto naamioimassa epäesteettistä näkyä. Kuten usein käy, silmä tottuu ajan myötä. Niinpä tuolikin on sulautunut mökkisisustukseen vaivihkaa. Vaikka olenkin sitä mieltä, ettei mökin sisustuksen tarvitse olla viimeisen päälle, on tuo nojatuoli kuitenkin harmittanut minua koko ajan pikkuisen. Viime kesänä hankittu kulmasohva jätti tuolille entistä vähemmän tilaa.

Kuva on kerrassaan surkea, mutta parempaa ei ollut tarjolla.

Olin jo syksyllä vähällä ostaa Ikeasta korituolin. Tuolloin auto taisi olla kuitenkin liian täynnä tai jonkun muun syyn vuoksi se jäi silloin hankkimatta. Rottinkinen tuoli on ollut joka tapauksessa mielessä. Vaikka ulkonäkö onkin tuolin suhteen tärkeä, istumismukavuus ei saa kuitenkaan kärsiä sekään. Olen ihastellut monissa mökkikuvissa sekä viime aikoina myös useissa sisutusblogeissa Parolan Rottingin jo viiden vuosikymmenen ajan valmistuttamaa ja myymää kattoon ripustettavaa korikeinua. Hiihtolomalla käytiin Parolassa koeistumassa tuoleja ja koska yksi mallikappale oli sopivasti pikkuisen alennuksessa, ostettiin se, vaikka mentiinkin "ihan vaan katselemaan". Talven ensimmäisellä mökkireissulla asennettiin se paikalleen ja sen lisäksi, että se on kaunis, siinä on myös miellyttävä istua. Nappiostos siis kaikenkaikkiaan. Tosin alle puolet perheenjäsenistä on vasta testannut sen, mutta eivätköhän kaikki sen hyväksy kuitenkin. Ja elleivät, menkööt aittaan nököttämään vanhalle tuolille. Tuolia kiinnittäessä opiskelin hamppuköyden pleissausta, joka tarkoittaa köyden pään "upottamista" köyden sisään. Ihan yhtä siistiä en osannut tehdä kuin alkuperäinen pleissaus oli ollut, mutta koska köyttä oli pakko lyhentää, oma väkerrykseni sai luvan kelvata.

Jotta ei jäisi epäselväksi millainen tuoli siinä aiemmin törötti, laitan kuvia aitan uumeniin siirtyneestä rumiluksesta. Sinne aittaan voivat tosiaan tarpeen vaatiessa tehdä pyhiinvaellusmatkan kaikki nojatuolia kaipaavat ihmiset. Sen toki sanon hyljätyn tuolin hyväksi, että mukava siinä oli istua. Eikä se loppujen lopuksi ollut edes maailman rumin. Mutta rikki mikä rikki! 

Sellainen oli sen nojatuolin tarina. Olohuoneen puolella aiemmista mökinomistajista muistuttaakin enää vain pieni hyllykkö, jossa säilytämme mm. pelejä ja mökkipäiväkirjaa sekä toistaiseksi vielä paikallaan olevat pöytä ja penkit - maalattuna versiona tosin.