Puuliiteri

Kun ostimme mökin neljä vuotta sitten keväällä, puuliiteri oli täynnä siististi pinottuja klapeja. Niillä puilla olisi lämmittänyt saunaa parikin kesää. Koska kuitenkin kaadoimme tontilta erinäisiä puita (sattuneesta syystä),  liiteriin on joka kesä tullut lisää täytettä. Tästä tuleekin mieleeni vanha satu padasta, joka ei lakannut keittämästä. Hyvä niin, koska yhtään ei tarvitse saunaa lämmittäessä säästellä puita. Tästä jokakesäisestä puuhastahan olen jo kirjoittanut aiemminkin, edelliseen postaukseen pääsee tästä.

Halkomakone, josta tuossa kolmen vuoden takaisessa postauksessa kirjoitinkin, on edelleenkin toiminnassa. Viimeisimmällä kerralla virtakytkin kosahti, mutta Penkkiurheilija muina markkuina korjasi sen käyttäen pikaliimaa, ilmastointiteippiä ja kuulakärkikynästä irroitettua jousta. Niinpä se alkoi jälleen laulaa ja klapeja kopsahdella. Meillä on jo vakiintunut työnjako tähän(kin). Hän pätkii kuivumassa olleet puut moottorisahalla ja pilkkoo ne klapikoneella. Minä puolestani lastaan ne kottikärryihin ja kuskaan liiterille ja pinoon. Tätä toistetaan, kunnes aitan takana ei ole enää yhtään rankaa tai runkoa ja viimeinenkin klapi on kasattu liiterin uumeniin - säntilliseen pinoon tietystikin!

Ja koska aitantaus on nyt tyhjä, sekä ahkeran puusouvin että kaatopaikkakeikan jäljiltä, voikin jälleen alkaa katsella sopivia, väärässä paikassa kasvavia puita, jotka voisi kaataa ja laittaa kuivumaan aitan taakse. Pata, joka ei lakkaa keittämästä...