sunnuntai 25. elokuuta 2019

Tiskihommia

Kerrassaan mahtavaa on ollut tiskailla ulkona! Sinnikkäistä etsinnöistäni huolimatta en löytänyt sitä täydellistä astiankuivaustelinettä, joten tyydyin edulliseen, verraten hyvin toimivaan muoviseen Clas Ohlsonilta ostettuun mustaan yksilöön. Kun vielä löysin mustat, tismalleen altaisiin sopivat pesuvadit, tiskauspaikka tuli valmiiksi, toistaiseksi. Tarkoituksenani on nimittäin ensi kesänä vielä käsitellä painekyllästetystä puusta rakennettu kehikko mustalla öljyllä. Lisäksi ideoin etuosaan kevyet ovet, jotka Penkkiurheilija on ystävällisesti (jälleen kerran) luvannut nikkaroida - ensi kesänä nekin.

tiskauspaikka



Oikein tarkasti katsoen voi nähdä pöydän oikeassa alareunassa kahvan, johon tiskirätti ripustetaan kuivumaan. Sen vieressä on koukku tiskiharjalle. Yksityiskohdatkin on siis mietitty valmiiksi tässä kompaktissa paketissa.  Superhelteisinä päivinä, joita heinäkuun lopussa oli joitakin, sangossa oleva vesi lämpeni niin, että kuumaa vettä tarvittiin tiskipuuhiin hyvin vähän. Muutoin olen kiehauttanut vedenkeittimellisen (1,5 litraa) hanavettä, josta on riittänyt niin tiskaukseen kuin huuhteluunkin. Järvivedellä olen sitten jäähdytellyt sopivaksi.

Tänä kesänä ollaan käytetty aiempaa vähemmän kertakäyttöastioita, ihan vain siitä syystä, että tiskaaminen on ollut niin helppoa ja toisaalta myös siksi, että posliiniastioita on helpompi käyttää uuden keittiön myötä - ne saa niin paljon vaivattomammin kaiveltua käyttöön vetolaatikoista kuin aiemmista kaapeista. Vaikka huolehdinkin innoissani tiskeistä koko kesän lähes yksin 50-luvun kotiäidin tavoin, uutuudenviehätyksen laannuttua huutelen jatkossa tiskaajia apuihin. Joten vapise Penkkiurheilija - laiskanpäivät tämän suhteen saattavat olla jo historiaa!

Talveksi tiskauspöytä on tarkoitus nostaa yläterassille säiltä suojaan, mutta siihen on vielä pitkä tovi. Ulkona voi vallan mainiosti tiskata myös kauniina ja lämpiminä syyspäivinä, joita toivottavasti on luvassa vielä runsain määrin.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti