Koronaa karkuun

Ehdimme tehdä kaksi mökkireissua ennenkuin meidät suljettiin viime yönä tänne Uudellemaalle. Ensimmäinen talvisista reissuista oli viikonlopun pituinen. Tuolloin olimme vielä töissä ja rajoituksia ja tiukennuksia elämiselle oli vasta suunnitteilla. Saimme kaveriksi ihania jyväskyläläisiä ja nautimme leppoisasti ulkoilusta kauniissa säässä.

Emme olleet käyneetkään mökillä sitten itsenäisyyspäivän. Lumitilanne oli sama kuin silloinkin eli ei lunta laisinkaan. Järvi oli kyllä jäässä ja saunavesiä saadaksemme Penkkiurheilijan piti kairata hyvä tovi. Siitä huolimatta lauantain jäälläkävelylenkki päättyi lyhyeen, kun jää kumahteli ja paukkui niin pelottavasti. Sunnuntaina uskaltauduimme uudestaan kairan kanssa ja tehtiin sinne tänne pikku avantoja todetaksemme, että jos jäätä on yli 20 cm, niin se kestää satavarmasti ihmisen painon virtaamattomalla järvellä.

Kylläpä onkin kiero lampunjalka!

Lauantaina puuhailtiin pikkuisen sisutusjuttuja, kun olin jälleen tehnyt Tori.fi:n kautta ostoksen: vanhat Artekin hyllyt, jotka kiinnitettiin mökin olkkarin seinälle. Näin saatiin sopivasti pikku pätkä kirjahyllyä. Mökkikirjoiksi vein kotoa dekkaripokkareita. Vaihdoimme myös olohuoneen lampun Yki Nummen 50-luvulla suunnittelemaan Kartiot-lamppuun.

Viikonlopun jälkeen palattiin jälleen sorvin ääreen ja kotiin jännittämään kuinka käy taudin etenemisen ja mahdollisen koulujen sulkemisen. Seuraavana arkipäivänä hallitus päättikin pitkän listan erityistoimia poikkeustilanteen vuoksi. Näihin poikkeustoimiin kuuluivat mm. koulujen sulkeminen, joka toteutui kuitenkin vasta muutaman päivän kuluttua päätöksestä.

Lähtiessämme jätimme mökille peruslämmöt päälle, koska nuorisoa oli menossa sinne joksikin tulevaksi viikonlopuksi. Kävikin kuitenkin niin, että menimme sinne itse muutamaksi päiväksi tekemään etätöitä sitä ennen. Mikäpä olisikaan sen parempi työskentely-ympäristö? Kyllä nykyaika on sentään ihmeellistä. Näemmä omakin työ taipuu kuin taipuukin pakon edessä etänä tehtäväksi. Mukana oli yksi lukio-opintoja suorittava etätyyppi. Hyvin riitti nettiyhteys ja työskentelytilat kaikille kolmelle ja Teams-palaveritkin sujuivat mainiosti.

Vaikka kotoa lähteissä olikin jo voimassa suositus, jonka mukaan mökkipaikkakunnille menoa oli syytä välttää, jotta ei kuormittaisi pikkupaikkakuntien terveydenhoitoa tai mahdollisesti tartuttaisi maakunnissa asuvia, päätimme silti lähteä huomioiden kaikki riskitekijät. Kävimme jo kotoa lähtiessämme kaupassa ja otimme myös juomavedet mukanamme. Niinpä ajelimme suoraan mökille ja pysyttelimme siellä koko oleskelumme ajan käymättä ihmisten ilmoilla lainkaan. Kun pääsimme kotiin muutaman päivän oleilun jälkeen, hallitus teki päätöksen sulkea koko Uudenmaan maakunnan. Elämme vaarallisia aikoja!

Saas nähdä milloin pääsemme seuraavan kerran mökkimaisemiin. Se nyt on jo selvää, että pääsiäisen joudumme viettämään ensimmäistä kertaa sitten mökinoston kotona, Uudenmaan sulku kestää nimittäin vähintäänkin pääsiäisen yli. Toivotaan, että koronatilanne ei tästä kovin pahene vaan kulkee hallitusti omaa uomaansa rauhoittuen ajallaan.

Andalusiaa osa 2

Vaikka hiihtolomareissumme kestikin vain viikon, ehdimme tehdä monenlaista. Edellisessä postauksessa kerroin Mijakseen ja Marbellaan tehdyistä retkistä sekä Caminito del Rey -vaellusreitistä. Seuraavana aamuna lähdimme näppärällä pikkuautollamme kohti Espanjan eteläisintä kolkkaa tarkoituksenamme käydä aina Britanniassa saakka, nimittäin Gibraltarilla. Jätimme auton Espanjan puolelle, La Líneaan, joka muodostaa kaksoiskaupungin Gibraltarin kanssa. Kävelimme rajalle, jossa rajamuodollisuudet etenivät ripeästi. Ostimme Espanjan puolelta liput köysiradalle ja meno-paluu-lipun bussilla rajalta kaupunkiin. Olimme ajatelleet hyötyvämme kovastikin lippujen ostosta etukäteen, sillä tavalla kun lupailtiin pääsevän jonojen ohi. Kiihkeimmällä turistikaudella näin toki olisi käynytkin - nyt jouduimme jonottamaan muiden etukäteen lipun ostaneiden kanssa "ohitusluukulle", samaan aikaan kun lippuluukulle oli vain lyhyt jono.

Yhtä kaikki, vaivattomasti pääsimme köysirataa käyttäen Gibraltarinvuoren huipulle, josta olikin jälleen kerran huikeat näköalat joka suuntaan. Sää oli todella tuulinen, joskin tuossa paikassa taitaa tuulla aina navakasti. Päivä oli myös pilvinen, joten näkymä Afrikan mantereelle oli heikko. Aurinkoisina ja kirkkaina päivinä näkymä vastarannalla sijaitsevalle Marokon rannikolle on kuulemma selkeä. Huipulla törmäsimme heti kuuluisiin Gibraltarin apinoihin, jotka kyllä seurasivat hyvin tiiviisti ihmisiä ja olivat varsin persoja ruualle. Yksi apina sujautti ohikulkevan ruotsalaismiehen käsilaukun pikkiriikkisen avoinna olevasta vetoketjusta käpälänsä, rohmusi avatun suklaapatukan, jonka hotkaisi hetkessä kitaansa heittäen roskat tietystikin maahan. Tämän jälkeen apina lähti seuraamaan tuota perheenisää, joka kipitti karkuun minkä kerkesi muiden perheenjäsenten vähän kauhistellessa ja myös naureskellessa. Meitä huvitti tuo ihan hirmuisesti ja koska asianosaiset alkoivat asialle nauraa, uskalsimme mekin hirnua antaumuksella, sen verran koominen tilanne oli. Itse säästyimme apinoiden kontakteilta, mutta kyllä ne näyttivät olevan hyvin röyhkeitä. Yksi apinoista hyppäsi portaita kiipeävän pikkutytön repulle ja olisi varmaan osannut avata sen, ellei tytön isä olisi ehtinyt hätistellä apinaa kauemmas. 

Laskeuduimme vuorelta köysirataa käyttäen ja kävelimme kaupungin halki raja-asemalle. Pysähtelimme hautausmaalla, muutamissa kaupoissa sekä syömässä. Kaupunki näytti tyypilliseltä englantilaiselta pikkukaupungilta, jossa kuuli puhuttavan niin englantia kuin espanjaakin. Hinnat oli mainittu sekä puntina että euroina. Olimme varanneet turhan vähän aikaa reissuumme, mutta olimme ostaneet pysäköintiaikaa vain neljäksi tunniksi ja halusimme välttää parkkisakot. Niinpä kiiruhdimme takaisin Espanjaan puolijuoksua.

Päätimme jatkaa roadtrippiä Rondaan, josta tiesimme etukäteen sen verran, että kaupunki on rakennettu syvän rotkon reunamille. Matka tuohon vuoristokaupunkiin kesti huomattavasti kauemmin kuin kilometrimäärä olisi etukäteen voinut antaa ymmärtää. Tie kiemurteli vuorten rinteitä ja ajoittain näköalat jälleen miltei salpasivat hengityksen. Vaikka olimme nähneet kuvia rotkosta ja sen reunamilta, paikan päällä nähtynä kaikki oli taas monin verroin vaikuttavampaa. Koska saavuimme kaupunkiin vasta kuuden jälkeen, moni paikka oli jo sulkenut ovensa siltä päivältä. Ehdimme kuitenkin nähdä huikeat maisemat ennen auringonlaskua. Illan pimeydessä laskeuduimme alas vuoristosta ja paluumatka sujuikin sangen sutjakkaasti.

Palautimme auton seuraavana päivänä ja jatkoimme matkaa junalla Malagaan. Siellä osa porukastamme kävi kiertelemässä valtavan katedraalin, jonka jälkeen menimme Picasso-museoon. Siellä yllätyimme iloisesti, kun seurueemme opettajat pääsivät ilmaiseksi sisään OAJ:n kortilla. Valitettavasti museossa ei saanut kuvata lainkaan. Picassohan on maailmankuulu taiteilija ja epäilemättä syystä. Hetkittäin tuntui silti tauluja katsellessa, että olikohan tyyppi tehnyt ihan vaan pilan päiten osan teoksista testatakseen onko porukka huijattavissa pitämään kaikkea hänen tekemäänsä huikeana taiteena. Täydestä on mennyt, koskapa näitä töitä tullaan katsomaan maailman ääristä. Tässä vaiheessa nälkä kurni jo vatsoissa, joten kävimme syömässä perinteisiä espanjalaisia ruokia tarjoilevassa ravintolassa, jotta jaksoimme taas taivaltaa.

Seuraavaksi suunnistimme Alcazaban linnoitukseen, jonka lipunmyynnissä päätimme säästeliäinä hankkia yhdistelmälipun, jolla pääsi myös ylempänä sijaitsevaan Gibralfaron linnakkeeseen. Alcazaban rakentaminen aloitettiin jo 700-luvulla arabien toimesta ja 1000-luvulla maurilaiset laajensivat sitä johtajansa palatsiksi. Arkkitehtuurissa on selvästi havaittavissa maurilaisia piirteitä.  Vaikka pidimmekin kiirettä Alcazabassa, kiipeäminen Gibralfaron sisäänkäynnille reilun tuhannen askeleen verran kesti niin kauan, että tullessamme portille sisään ei enää otettu uusia asiakkaita. Hengästyneinä istuimme huipulla hetken aikaa ja laskeuduimme jonkin matkaa alemmas näköalapaikalle kuvaamaan kaupunkia. Tuonakin lomapäivänä askeleita kertyi reippaasti yli 10 000, joten löhölomasta ei missään vaiheessa ollut kyse.

Viimeisen reissupäivän vietimme Fuengirolassa ja löysimme kokonaista kahdeksan geokätköä. Löysimme myös sen kovan onnen kätkön, jota etsimme ensimmäisenä päivänä loputtoman kauan löytämättä sitä. Kävimme myös paikallisessa Miramarin ostoskeskuksessa, josta erityisesti nuorempi tytär löysi itselleen vaatteita. Lauantaina matkustimme aamulla junalla Malagaan lentokentälle, josta pääsimme sujuvasti aikataulun mukaisesti kohti kotia. Mennen tullen meille kävi kuitenkin niin, että emme saaneet lainkaan käsimatkatavaroitamme sisälle koneeseen. Lentokoneet olivat kumpaankin suuntaan tupaten täysiä ja käsimatkatavaroita oli liikaa mahtuakseen matkustamoon. Toisaalta oli helpompikin olla ilman niitä ja olimme ostaneet yhdelle isolle matkalaukulle ruumakuljetuksen, joten jouduimme joka tapauksessa odottelemaan matkatavarahihnan äärellä kummassakin määränpäässä. Nuorin poika oli kentällä vastassa, kun laskeuduimme valtavan paksun pilvikerroksen läpi räntäsateiseen Suomeen.

Paljon jäi Andalusiaan vielä nähtävää ja tämän kokemuksen perusteella sinne kannattaa mennä vielä uudestaankin. Osaan tutustumiskohteista olisi voinut käyttää reilusti enemmän aikaa ja monet kohteet jäivät näkemättä kokonaan. Koskapa treffit Caminito del Reyllä jäivät pitämättä, palaamme ehkä Penkkiurheilijan kanssa vielä romanttisissa tunnelmissa ja paikkaamme asian.

Andalusian auringon alla osa 1

Talvilomamatkamme alkoi ensimmäisen lomapäivämme iltana. Päivän olimme viettäneet Penkkiurheilijan kanssa järjestyksenvalvojakurssilla päivittämässä osaamistamme. Oli tuntunut hiukan haasteelliselta miettiä reissua etukäteen ja pakata järkevästi. Pyrähdys talvesta keskelle kevättä tai jopa kesää tuntui omituiselta, vaikka tämä talvi onkin ollut pääsääntöisesti sekä lumeton että jäätön. Lentokentällä kuitenkin pääsi mukavasti reissutunnelmaan. Hilpeä reissufiilis säilyi huolimatta siitä, että myöhäisillan lento oli jo lähdettäessä tunnin myöhässä. Otimme Malagan lentokentältä taksin Fuengirolaan ja kömmimme huoneisiimme kutakuinkin kolmen aikaan sisäisten kellojemme ja Suomen ajan mukaan. Kukin meistä oli tainnut vähintäänkin torkahdella lennon aikana, joten emme olleet kohtuuttoman  väsyneitä tuossa vaiheessa. Hetki meni vielä ennenkuin sai unenpäästä kiinni.

Ensimmäisen päivän vietimme Fuengirolassa tutustuen kaupunkiin ja suunnitellen tulevien päivien ohjelmaa. Kävelimme kilometritolkulla rantakatua, yritimme etsiä geokätköä (tuloksetta) ja kiipesimme Sohailin linnoitukselle, josta avautuivat upeat näkymät niin merelle kuin kaupunkiinkin.

Toisena matkapäivänä lähdimme bussilla Mijaksen vuoristokylään, joka sijaitsee alle kymmenen kilometrin päässä Fuengirolasta, mutta jonne kestää körötellä bussilla parikymmentä minuuttia, sen verran korkealla ja mutkaisen tien päässä kylä sijaitsee. Meille sattui ihanan lämmin kesäpäivä, mutta sää ei ollut kuitenkaan helteinen kiitos vuorilla puhaltelevan tuulen. Kylä oli söpö, mutta nykyään läpeensä turistikohde matkamuistomyymälöineen ja ratsastusaaseineen. Jälkimmäiset olivat jokseenkin surullisen oloisia eläimiä, jotka oli kahlittu parruihin odottelemaan asiakkaita. Emme osanneet päättää kumpi oli niille kurjempaa, sekö, ettei asiakkaita näin turistikauden ulkopuolella ollut vaiko se, että ne joutuivat kököttämään paikoillaan.  Palattuamme Mijaksessa kävimme hakemassa vuokra-auton. Hurautimme sillä vielä illaksi Marbellaan, jonne saavuimme juuri auringonlaskun aikaan. Käveleskelimme hetken rantabulevardilla ja kävimme syömässä, siinä kaikki mitä Marbellasta näimme. Uskoakseni kovin paljon jäi näkemättä - ehkä joskus toiste lisää!

Olimme varanneet etukäteen liput Caminito del Reyn vaellusreitille. Yöllä Penkkiurheilija kuitenkin tuumaili, että ei pysty lähtemään. Oli nimittäin raukka saanut melkoisen rajun vatsataudin. Aamuvarhaisella ryhdyimme soittamaan josko saisimme vaihdettua vaelluspäiväämme. Palvelu oli kyllä puhelimen toisessa päässä sangen ystävällistä, mutta liput olisi saatu vaihdettua vain kahdelle. Niinpä päätimme lähteä kutistuneella porukalla, siitäkin huolimatta, että vuokra-auton ajo-oikeus oli vain Penkkiurheilijalla. Kaltaiselleni lainkuuliaiselle ja sääntöorientoituneelle tyypille tämä tuntui aluksi hankalalta, mutta reissu olisi jäänyt tekemättä, ellen olisi tarttunut rattiin. Hyvinhän se ajo sujui, vaikka pikku-Peugeot oli kovin hidas kiihtymään vuoristoteillä ja muutaman risteyksen ohi hurautettiinkin.

Olimme hyvissä ajoin opastuksen alkamispaikassa. Ryhmässämme oli parikymmentä jäsentä ja opastus oli englanniksi. Oppaamme oli ystävällinen ja hauska heppu, joskaan ihan kaikesta hänen sanomastaan emme saaneet selvää johtuen ajoittain kovin espanjalaisesta aksentista sekä siitä, että välillä ajauduimme hiukan kauemmas jonon etuosasta emmekä kuulleet hänen selostustaan. Reitti on avattu uudelleen viitisen vuotta sitten perusteellisen korjauksen jälkeen. Sitä ennen se jouduttiin sulkemaan useiden kuolemantapausten vuoksi. Tämä aikoinaan kaiketi maailman vaarallisimmaksikin tituleerattu vaellusreitti on nyt erittäin turvallinen, mutta kulkee edelleenkin ajoittain todella henkeäsalpaavissa maisemissa rotkon yläpuolella ja koko reitin ajan näkösällä on upeita näköaloja.

Vahva suositus tosiaan tuolle vaelluspaikalle. Oli ehdottomasti hintansa väärti! Meillä oli paljon kerrottavaa Penkkiurheilijalle, joka raukka oli viettänyt päivänsä peiton alla sairastaen. Onneksi ruoka alkoi jo illalla vähän maistua, mutta ei hän lähtenyt kanssamme kutakuinkin kilometrin päässä hotellistamme sijaitsevaan kauppakeskukseenkaan vielä tuolloin. Seuraavana aamuna jatkoimme seikkailua autoillen toisaalle, mutta se on taas oma juttunsa se!

Helmikuun treffit

Hiihtolomalla (tai siis talvilomahan se on sekä virallisesti että käytännössäkin, kun ei tänä vuonna ole luonnonladuille täällä Etelä-Suomessa päässyt ollenkaan) lähdimme poikkeuksellisesti Etelä-Eurooppaan kevättä tai jopa kesää katselemaan. Useana vuonna olemme käyneet Tallinnassa ja muutaman kerran olemme viettäneet hiihtolomaa mökilläkin. Tietämättä lainkaan lumettomasta  ja lämpimästä talvesta varasimme jo marraskuun alussa matkan Fuengirolaan. Reissuun lähtivät mukaan Penkkiurheilijan ja minun lisäksi tyttäret. Nuorempi tyttäristä ei tiennyt matkasta ennen kuin sai jouluaattona lahjaksi kirjekuoren, joka sisälsi lentoliput ja tiedot hotellista.

Niinpä helmikuun treffipaikka olikin aurinkoinen Andalusia. Kuten aina ennen reissua, selvittelin etukäteen mitä voisimme lomallamme tehdä. Alusta asti oli selvää, että emme me koko lomaa viettäisi kohteessamme, etenkin kun helmikuu on vielä Fuengirolassakin talvea, joskin suomalaisittain hyvin lämmintä sellaista. Luvassa ei kuitenkaan ollut rantaloma laisinkaan. Päätimmekin vuokrata muutamaksi päiväksi auton, jolla huristella kiinnostaviin kohteisiin. Penkkiurheilijan siskontyttö perheineen vietti loppuvuodesta kuukauden verran lomaa Fuengirolassa ja heidän somepäivityksistään löysimme sangen kiintoisan kohteen: huikean Caminito del Reyn vaellusreitin. 

Kuninkaan polulle otetaan päivittäin vain rajallinen määrä vaeltajia, joten liput pitää ostaa etukäteen. Saimme ne haluamaamme ajankohtaan, koska olimme liikkeellä hyvissä ajoin. Etukäteen olin ajatellut helmikuun treffipaikaksi tuon huikean rotkon äärellä taiteilun,  mutta toisin kävi: treffikumppanini pötkötteli huonovointisena hotellisängyssä sillä aikaa kun minä kiipeilin sadan metrin korkeudessa tyttärieni kanssa. Uskoakseni matkustamme vielä toistamiseen noihin maisemiin, sen verran paljon jäi vielä nähtävää. Niinpä voimme pitää ne aiotut treffit sitten myöhemmin tuolla kiehtovalla vaellusreitillä. 

Koko matka oli lopulta yksiä treffejä. Raskaan kouluvuoden (joka toki loman jälkeenkin vielä jatkuu monta monituista viikkoa) vastapainoksi teki hyvää lähteä ihan uusiin maisemiin. Vanhin tytär on viettänyt Fuengirolassa joskus muutaman kuukauden, joten hän toimi mainiona paikallisoppaana, vaikka yllättävän moni asia oli häneltä jo painunut unholaan.

Hotellin varasimme sen enempiä vertailematta sukulaisten suosituksesta. Siskoni miehen veljellä puolisonsa kanssa on parikin hotellia aurinkorannikolla ja oli mukavaa mennä suomalaisomisteiseen hotelliin, joka oli juuri muutamia vuosia aiemmin remontoitu. Skandinaaviseen tyyliin sisustettu hotelli sijaitsi mukavasti lähellä niin keskustaa kuin rantaakin. Hotellissa oli aivan loistava sänky ja muhkea tyynyvalikoima. Plussaa olivat myös päivittäin täydennettävät hedelmät ja juomat - ilmaisia luonnollisestikin. Minulle sopi oikein hyvin koodilla toimivat ovet, jolloin ei ollut välttämätöntä asioida kenekään kanssa. Minäkö muka introvertti? 

Koska reissu oli lähes viikon mittainen ja teimme lähes joka päivä jotain hyvin mieliinpainuvaa, teen vielä ainakin yhden postauksen kokemuksistamme. Kuten jo aiemmin taisin mainita, löysimme Andalusiasta paljon mielenkiintoista nähtävää. Upea luonto ja historia yhdistettynä miellyttäviin lämpötiloihin houkutellee meidät vielä toistamiseenkin alueelle. Kesän kuumuudessa matkustelu ei viehätä, mutta syysloman aika voisi hyvinkin olla mainio ajankohta matkustelulle.