Vaikka hiihtolomareissumme kestikin vain viikon, ehdimme tehdä monenlaista. Edellisessä postauksessa kerroin Mijakseen ja Marbellaan tehdyistä retkistä sekä Caminito del Rey -vaellusreitistä. Seuraavana aamuna lähdimme näppärällä pikkuautollamme kohti Espanjan eteläisintä kolkkaa tarkoituksenamme käydä aina Britanniassa saakka, nimittäin Gibraltarilla. Jätimme auton Espanjan puolelle, La Líneaan, joka muodostaa kaksoiskaupungin Gibraltarin kanssa. Kävelimme rajalle, jossa rajamuodollisuudet etenivät ripeästi. Ostimme Espanjan puolelta liput köysiradalle ja meno-paluu-lipun bussilla rajalta kaupunkiin. Olimme ajatelleet hyötyvämme kovastikin lippujen ostosta etukäteen, sillä tavalla kun lupailtiin pääsevän jonojen ohi. Kiihkeimmällä turistikaudella näin toki olisi käynytkin - nyt jouduimme jonottamaan muiden etukäteen lipun ostaneiden kanssa "ohitusluukulle", samaan aikaan kun lippuluukulle oli vain lyhyt jono.
Yhtä kaikki, vaivattomasti pääsimme köysirataa käyttäen Gibraltarinvuoren huipulle, josta olikin jälleen kerran huikeat näköalat joka suuntaan. Sää oli todella tuulinen, joskin tuossa paikassa taitaa tuulla aina navakasti. Päivä oli myös pilvinen, joten näkymä Afrikan mantereelle oli heikko. Aurinkoisina ja kirkkaina päivinä näkymä vastarannalla sijaitsevalle Marokon rannikolle on kuulemma selkeä. Huipulla törmäsimme heti kuuluisiin Gibraltarin apinoihin, jotka kyllä seurasivat hyvin tiiviisti ihmisiä ja olivat varsin persoja ruualle. Yksi apina sujautti ohikulkevan ruotsalaismiehen käsilaukun pikkiriikkisen avoinna olevasta vetoketjusta käpälänsä, rohmusi avatun suklaapatukan, jonka hotkaisi hetkessä kitaansa heittäen roskat tietystikin maahan. Tämän jälkeen apina lähti seuraamaan tuota perheenisää, joka kipitti karkuun minkä kerkesi muiden perheenjäsenten vähän kauhistellessa ja myös naureskellessa. Meitä huvitti tuo ihan hirmuisesti ja koska asianosaiset alkoivat asialle nauraa, uskalsimme mekin hirnua antaumuksella, sen verran koominen tilanne oli. Itse säästyimme apinoiden kontakteilta, mutta kyllä ne näyttivät olevan hyvin röyhkeitä. Yksi apinoista hyppäsi portaita kiipeävän pikkutytön repulle ja olisi varmaan osannut avata sen, ellei tytön isä olisi ehtinyt hätistellä apinaa kauemmas.
Laskeuduimme vuorelta köysirataa käyttäen ja kävelimme kaupungin halki raja-asemalle. Pysähtelimme hautausmaalla, muutamissa kaupoissa sekä syömässä. Kaupunki näytti tyypilliseltä englantilaiselta pikkukaupungilta, jossa kuuli puhuttavan niin englantia kuin espanjaakin. Hinnat oli mainittu sekä puntina että euroina. Olimme varanneet turhan vähän aikaa reissuumme, mutta olimme ostaneet pysäköintiaikaa vain neljäksi tunniksi ja halusimme välttää parkkisakot. Niinpä kiiruhdimme takaisin Espanjaan puolijuoksua.
Päätimme jatkaa roadtrippiä Rondaan, josta tiesimme etukäteen sen verran, että kaupunki on rakennettu syvän rotkon reunamille. Matka tuohon vuoristokaupunkiin kesti huomattavasti kauemmin kuin kilometrimäärä olisi etukäteen voinut antaa ymmärtää. Tie kiemurteli vuorten rinteitä ja ajoittain näköalat jälleen miltei salpasivat hengityksen. Vaikka olimme nähneet kuvia rotkosta ja sen reunamilta, paikan päällä nähtynä kaikki oli taas monin verroin vaikuttavampaa. Koska saavuimme kaupunkiin vasta kuuden jälkeen, moni paikka oli jo sulkenut ovensa siltä päivältä. Ehdimme kuitenkin nähdä huikeat maisemat ennen auringonlaskua. Illan pimeydessä laskeuduimme alas vuoristosta ja paluumatka sujuikin sangen sutjakkaasti.
Palautimme auton seuraavana päivänä ja jatkoimme matkaa junalla Malagaan. Siellä osa porukastamme kävi kiertelemässä valtavan katedraalin, jonka jälkeen menimme Picasso-museoon. Siellä yllätyimme iloisesti, kun seurueemme opettajat pääsivät ilmaiseksi sisään OAJ:n kortilla. Valitettavasti museossa ei saanut kuvata lainkaan. Picassohan on maailmankuulu taiteilija ja epäilemättä syystä. Hetkittäin tuntui silti tauluja katsellessa, että olikohan tyyppi tehnyt ihan vaan pilan päiten osan teoksista testatakseen onko porukka huijattavissa pitämään kaikkea hänen tekemäänsä huikeana taiteena. Täydestä on mennyt, koskapa näitä töitä tullaan katsomaan maailman ääristä. Tässä vaiheessa nälkä kurni jo vatsoissa, joten kävimme syömässä perinteisiä espanjalaisia ruokia tarjoilevassa ravintolassa, jotta jaksoimme taas taivaltaa.
Seuraavaksi suunnistimme Alcazaban linnoitukseen, jonka lipunmyynnissä päätimme säästeliäinä hankkia yhdistelmälipun, jolla pääsi myös ylempänä sijaitsevaan Gibralfaron linnakkeeseen. Alcazaban rakentaminen aloitettiin jo 700-luvulla arabien toimesta ja 1000-luvulla maurilaiset laajensivat sitä johtajansa palatsiksi. Arkkitehtuurissa on selvästi havaittavissa maurilaisia piirteitä. Vaikka pidimmekin kiirettä Alcazabassa, kiipeäminen Gibralfaron sisäänkäynnille reilun tuhannen askeleen verran kesti niin kauan, että tullessamme portille sisään ei enää otettu uusia asiakkaita. Hengästyneinä istuimme huipulla hetken aikaa ja laskeuduimme jonkin matkaa alemmas näköalapaikalle kuvaamaan kaupunkia. Tuonakin lomapäivänä askeleita kertyi reippaasti yli 10 000, joten löhölomasta ei missään vaiheessa ollut kyse.
Viimeisen reissupäivän vietimme Fuengirolassa ja löysimme kokonaista kahdeksan geokätköä. Löysimme myös sen kovan onnen kätkön, jota etsimme ensimmäisenä päivänä loputtoman kauan löytämättä sitä. Kävimme myös paikallisessa Miramarin ostoskeskuksessa, josta erityisesti nuorempi tytär löysi itselleen vaatteita. Lauantaina matkustimme aamulla junalla Malagaan lentokentälle, josta pääsimme sujuvasti aikataulun mukaisesti kohti kotia. Mennen tullen meille kävi kuitenkin niin, että emme saaneet lainkaan käsimatkatavaroitamme sisälle koneeseen. Lentokoneet olivat kumpaankin suuntaan tupaten täysiä ja käsimatkatavaroita oli liikaa mahtuakseen matkustamoon. Toisaalta oli helpompikin olla ilman niitä ja olimme ostaneet yhdelle isolle matkalaukulle ruumakuljetuksen, joten jouduimme joka tapauksessa odottelemaan matkatavarahihnan äärellä kummassakin määränpäässä. Nuorin poika oli kentällä vastassa, kun laskeuduimme valtavan paksun pilvikerroksen läpi räntäsateiseen Suomeen.
Paljon jäi Andalusiaan vielä nähtävää ja tämän kokemuksen perusteella sinne kannattaa mennä vielä uudestaankin. Osaan tutustumiskohteista olisi voinut käyttää reilusti enemmän aikaa ja monet kohteet jäivät näkemättä kokonaan. Koskapa treffit Caminito del Reyllä jäivät pitämättä, palaamme ehkä Penkkiurheilijan kanssa vielä romanttisissa tunnelmissa ja paikkaamme asian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti