Niin vain kesälomareissu vei tänä kesänä vielä Koillismaalle Penkkiurheilijan lapsuuden kesämökkimaisemiin. Kaikki oli ennallaan: mökki, aitta, grillikatos, huussi-varastorakennus ja liiteri. Niin myös hyttyset. Omalla mökillä viime kesänä tuli pohdittua, että hyttysmäärä taitaa olla vakio mökillä kuin mökillä. Mutta ei se (onneksi) ollutkaan niin. Tämä pohjoisen hyttysmäärä on jotain käsittämätöntä. Naapurissa asuva sukulaismies tuumi, että ei niitä enää edes ole niin paljon kuin muutama viikko sitten. Kävimme kälyn ja heidän koiransa kanssa lenkillä, joka kulki suurimmaksi osaksi metsätiellä. Kävelyvauhti oli lähes maksimissa, mutta sankka hyttyspilvi seurasi meitä ihan koko matkan. Jossain vaiheessa suurin verenimijälauma ympäröi karvakuono Nelliä. Jos vaan olisi voinut, olisi kannattanut kuvata tuo ilmiö. Mutta ei pystynyt, eikä kyennyt! Monenlaisia hyttyskarkoitteita on käytössä ja ne tepsivät mitä tepsivät. Yöt voi kyllä nukkua rauhassa, kun pistorasiassa on Raidin myrkkyvekotin.
Täällä pohjoisessa moni asia on toisin (hyttysasian lisäksi). Juhannusruusu on vastikään aloittanut kukintansa. Meidän kotipihassa se kukki jo viikkoja sitten. Yöllä on merkillisen valoisaa. Vaikka napapiirille ja yöttömään yöhön on vielä matkaa, on valon määrä silti täällä merkittävästi suurempi.
Moneen kertaan on jo näillä mökkireissuilla harrastettu "Kipinän kellunta"-nimistä urheilulajia, johon tarvitaan pelastusliivit ja muutama kaheli, jotka hyppäävät jokeen yläjuoksulta ja antavat virran viedä mökkilaiturille saaakka. Itsekin olen moiseen osallistunut niin katselijana (ja kauhistelijana), varmistelijana (veneestä käsin) kuin tietenkin kahelina kellujanakin! Hauskaa puuhaa, ja mikä parasta, ihan ilmaista lystiä (olettaen, että ne pelastusliivit on jo hankittu aiemmin pääasiallisesti muuta tarkoitusta varten).
Karavaanari on kaikkien kaveri etenkin mökillä. Joskus on nimittäin ängetty neljäkin asuntovaunua tälle tontille. Sopu sijaa antaa, eikä tässä matkaparkissa olla mittailtu ihan niin tarkasti noita vaunuvälejä. Vaunut ovat olleet lähinnä yöpymispaikkoja ja taanneet pienen yksityisen sopukan sellaista kaipaaville.
Tämän reissun erikoisuus oli käydä perinteisen "kylille" suuntautuneen kauppareissun yhteydessä katsomassa viittä vaille valmista maailman suurinta hirsikoulua Pudasjärven keskustassa. Hieno on, ja toivottavasti tuon rakennuksen myötä sisäilmaongelmat ovat historiaa pudasjärveläisille. Liian moni suomalaiskoululainen ja koulussa työtään tekevä kärsii jos jonkinlaisista sisäilmaongelmista menettäen pahimmillaan terveytensä jopa loppuiäkseen.
![]() |

Eipä enää tiskauspaikan maisema tästä parane! |
Tämän reissun erikoisuus oli käydä perinteisen "kylille" suuntautuneen kauppareissun yhteydessä katsomassa viittä vaille valmista maailman suurinta hirsikoulua Pudasjärven keskustassa. Hieno on, ja toivottavasti tuon rakennuksen myötä sisäilmaongelmat ovat historiaa pudasjärveläisille. Liian moni suomalaiskoululainen ja koulussa työtään tekevä kärsii jos jonkinlaisista sisäilmaongelmista menettäen pahimmillaan terveytensä jopa loppuiäkseen.
Matka jatkui mökiltä vielä pohjoisempaan ja käytiinpä ihan länsirajan tuntumassakin, ennenkuin lähdettiin laskettelemaan kohti Lounais-Suomea ja raumlaissi jaarituksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti