Tänä vuonna emme aio käydä mökillä joululomalla. Niinpä jouluiset ajatukset keskittyvät tänne kotikonnuille. Joululomalla juhlitaan vanhimman tyttäremme valmistumista ja taidamme muuttaa hänet uudelle paikkakunnalle aloittamaan loistokasta työuraansa. Opetussuunnitelmauudistuksen myötä kaupungissamme ei anneta oppilaille "joulutodistuksia", joten työtaakka keveni jonkin verran tässä kohtaa ja joulunalusaikaa voi käyttää hitusen enemmän vaikkapa siivoukseen ja leipomiseen löhöilyyn. Penkkiurheilija on vuosikausia luvannut viedä minut Porvooseen joulumarkkinoille ja tänä vuonna se retki vihdoin toteutui!

Jouluista oli niin ulkona vanhassa kaupungissa, kuin sisällä Taidetehtaallakin. Kaunista ja tunnelmallista! Oli myös ilahduttavaa nähdä, että kyllä käsintekijöitä vielä riittää, vaikka teollinen halpatuotanto niin voimakkaasti hallitseekin monia markkinoita.

![]() | ![]() |
Mukaan tarttui kuivattuja metsäsienikeittoaineksia, lasinen kaulakoru, puinen patavahti, sulatatud suitsujuust sekä purkillinen merirosvosilakkaa. Näiden lisäksi toki myös aimo ripaus joulumieltä!

Jäljellä on vielä muutama työpäivä ja illalla pidettävä joulujuhla, jossa ihanat ekaluokkalaiseni esittävät koulumme perinteiden mukaisesti tonttuleikin. Hiukan jännittää mahtaako joku tupsahtaa lavalta alas, kaivella nenäänsä tai riehaantua kesken esityksen. Yhtä kaikki, hellyttäviähän he ovat jok'ikinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti