Siskosviikonloppu

Ja viikonloppureissujen ketju sen kuin vain jatkuu. Minulla onnekkaalla on viisi siskoa: yksi vanhempi ja neljä nuorempaa. Isosiskon kanssa olimme jo lapsuudessa ja nuoruudessa paitsi siskoksia myös ystäviä. Muodostimme tiiviin kolmikon lapsuudenystävämme kanssa. Minusta seuraavan pikkusiskoni kanssa puolestaan olimme kämppiksiä opiskeluaikana Turussa. Niinä vuosina ikäero kutistui ja meistäkin tuli ystäviä. Me kaikki kolme perheellistyimme reilun vuoden sisällä ja esikoistyttäristämme tuli puolestaan hyviä ystäviä.

Nuorimman ja vanhimman siskon ikäero on 12 vuotta. Nuorempana en olisi voinut kuvitellakaan, että joskus olemme hyvin läheisiä ja tapaamme keskenämme vuosittain siskosviikonlopun merkeissä. On kerrassaan upeaa kuulua tällaiseen siskosjoukkoon: samalla kertaa äänekkääseen ja kantaaottavaan, mutta myös empaattiseen ja kuuntelevaan. Palaan aina näiden viikonloppujen jälkeen kotiin ääni käheänä ja vatsa- ja poskilihakset kipeinä.

Ensimmäinen tapaaminen oli lähes 16 vuotta sitten. Tuolloin meillä kolmella vanhimmalla oli jo useampi lapsi ja yhdellä esikoisvauva. Näiden vuosien jälkeen lapsimäärä on kasvanut aika tavalla, vaikka itse olenkin saanut vain yhden lisää. Olemme tehneet risteilyjä, vuokranneet mökin, majailleet toistemme kodeissa ja enimmäkseen olleet kaunpunkilomilla hotelleissa. Kun sisko numero 3 (itse olen numero 2) muutti aikuisopiskelunsa jälkeen Turkuun töihin, päätimme pitää siskosviikonlopun siellä. Hauska sattuma, että olimme Penkkiurheilijan kanssa samassa kaupungissa sattumoisin juuri pari viikkoa ennen tätä reissua.

Juuri tuona viikonloppuna kesä saapui Suomeen ja eritoten Turkuun. Oli käsittämätttömän lämmintä ja viihdyimmekin paljon ulkona. Kävimme linnassa, käveleskelimme Aurajoen rannassa, matkustimme Förillä, kiertelimme kirppiksellä, söimme hyvin, piipahdimme tuomiokirkossa ja eksyimme keskelle kirkkopäiviä. Tämänkertaisen tapaamisen jälkeen ääneni ei ihme kyllä käheytynyt lainkaan. Todennäköisin syy on se, että emme yöpyneet hotellissa, jonka ilmastointi yhdistettynä runsaaseen puhumiseen ja nauramiseen kuormittavat äänihuulia. Vuoden kuluttua jälleen uudestaan tällä kokoonpanolla!

Mökkiviikonloppu

Minulla on nyt varsinainen "poissa kotoa viikonloppuisin" -putki. Äitienpäivänä jokainen kunnon äiti on tietysti kotona, mutta jos suurin osa lapsista huitelee jossain maailmalla (tosin ei tällä kertaa Suomen rajojen ulkopuolella), niin turhaanpa mamma päivystää kotonakaan. Siispä mökille!



Edellinen kerta ja sitäkin edeltävä reissu olivat varsin tehokkaita käyntejä, kiitos ahkerien talkoolaisten! Tällä kertaa oltiin Penkkiurheilijan kanssa kahdestaan liikkeellä. Tyydyttiin lähinnä haravoimaan oksajätettä ja muuta roskaa, jota kertyikin kottikärrykaupalla. Ainakin kaksikymmentä kuormaa kipattiin sinne tänne metsän siimekseen. Moottorisahakin oli mukana, mutta taktista tai ei, teräviila oli jäänyt kotiin. Niinpä saha ei ollut parhaassa terässä ja tyydyttiinkin vain kahden pienen laiturin vieressä olleen männyn kaatamiseen. Tosin sahurin työskentelypaikka oli sitten sitäkin haastavampi. Pienen työrupeaman jälkeen alkoikin jo jääkiekko ja heti perään formulat :)

Bannerin kuva näyttäisi oikeastaan tältä!

Kaikissa linnunpöntöissä oli asukkaita. Kirjosieppoja näyttivät olevan. Mukavaa, että kämpät kelpasivat, vaikkei kukaan vastannutkaan taannoiseen asuntoilmoitukseen. Vaikka pikkulinnut näin keväällä ja alkukesällä, kun emme ole usein paikalla, käyttävätkin kuistin tuoleja käymälänään, on niistä luullakseni enemmän hyötyä kuin haittaa. Ainakin olettaa voisi, että poikaset tarvitsevat runsaasti ravintoa. Ja sitähän meillä on tarjolla hyönteissyöjille yllin kyllin. Wikipedian mukaan kirjosieppopoikue tarvitsee reilun kahden viikon pesäpoikasaikana noin 15 000 hyönteistä ruuakseen. Joten tervetuloa vaan meille kaikki asunnottomat kirjosiepot!

Äitienpäiväaamuna onnittelutervehdyksiä, -kuvia ja -lauluja tuli Oulusta, Hämeenlinnasta, Jämsästä ja Vantaalta. Ja yksi liikuttava onnitteluviesti "ottopojalta". Tarkemmin ajateltuna olikin muuten aika outoa "viettää" äitienpäivää ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneenkolmeen vuoteen ilman ainuttakaan lasta. Päivä ei eronnut tavanomaisesta mökkisunnuntaista lopulta millään tavalla. Kahtena edellisenä äitienpäivänä olemme syöneet buffetlounaan paikallisessa ravintolassa ja nytkin suunnistimme sinne. Ilmeisesti suosio oli ollut ennakoitua suurempi, koska kaikkia lajeja ei ollut enää tarjolla. Niinpä käännyimme kannoillamme ja kävimme ruokaostoksilla. Päädyimme proosalliseen perusmökkiravintoon: makkaraan! Sellainen äitienpäivä tänä vuonna.

Kylpyläviikonloppu

Vietimme Penkkiurheilijan kanssa mukavan viikonlopun Turussa, tuossa mainiossa vanhassa kaupungissa, jossa muinoin opiskelin. Vuosien varrella postilaatikkoomme on kolahtanut kymmenittäin kutsuja lomaosake-esittelyyn, jonka yhteydessä saisi edullisen kylpyläviikonlopun. Joskus aikoja sitten suivaannuin siihen, että "palkkiona" esittelyyn osallistumisesta voisi ostaaa halvan viikonlopun "koko perheelle", tarkemmin siis kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle! Soitin ko. firmaan ja kerroin epäkohdasta. Minulle vakuuteltiin ystävällisesti, että toki on mahdollista ostaa lisähuone, jotta koko perhe mahtuu yhtä aikaa. Niin niin, mutta eihän se etu silloin koske koko perhettä, jos joutuu vielä erikseen lisäksi hankkimaan listahintaisen huoneen. Tämän vuoksi esittelykutsut lensivät kaaressa paperinkeräykseen vuosien ajan. Kunnes eräänä kauniina päivänä päätimme lähteä esittelyyn. Etenkin, kun koko Penkkiurheilijan suku on kyseisissä esittelyissä käynyt, jotkut jopa sangen montakin kertaa. Olipahan varsinainen virhe! Olen kyllä tarvittaessa valmis maksamaan vaikka tuplahinnan yöpymisestä siitä hyvästä, että saan viettää koko viikonlopun ilman useamman tunnin kestävää myyntiesittelyä.

Lukuunottamatta kiusallista esittelyä viikonloppu oli oikein miellyttävä. Hotelli ja kylpylä olivat ihan kelvollisia, vaikkeivät mitään luksusta edustaneetkaan. Lauantai-iltana kävimme kylässä siskoni perhessä. Sisko (joka opiskeli yhtä aikaa ja jonka kanssa asuin Turussa) oli tullut töihin kaupunkiin ja nyt myös suurin osa perheestä oli vierailulla äidin luona. Mukavaa, että kyläilymatkat puolittuvat. Jospa jatkossa tavattaisiinkin useammin.







Kuljimme Aurajoen rannassa ja katselimme kaunista kaupunkia. Kävimme myös Wäinö Aaltosen museossa, jossa oli parahultaisesti viimeistä päivää W.A. ja itsenäisyyden vuosisata -näyttely. Söimme kerrassaan mainiot ahvenanmaalaiset peltileivät (lue: pitsat) Niska-nimisessä ravintolassa, jonka sisustus oli yhtä aikaa rento, tyylikäs ja tunnelmallinen. Paikka oli selkeästi trendikäs ja vaikka siellä oli lauantai-iltana runsaasti paikkavarauksia, onnistuimme saamaan itsellemme pöydän. Aterioinnin päätyttyä totesimme olevamme kutakuinkin 20 vuotta keskimääräistä ruokailijaa vanhempia.

Reissun loppuhuipennuksena kävimme Hansa-korttelissa kahvilla ja jaoimme valtavan korvapuustin. Kotimatka menikin rattoisasti minun ajaessa ja Penkkiurheilijan seuratessa iPadilta, noh, MM-jääkiekkoapa tietenkin.

Virkistävä viikonloppu kaikenkaikkiaan! Eikä muuten aina tarvitse lähteä lentokoneella, eikä maan rajojen ulkopuolelle vietääkseen mukavaa minilomaa. Varsin vaivatonta asioida suomeksi ja tietää kuinka toimia missäkin tilanteessa. Toisaalta, kyllä niitä ulkomaanreissujakin tarvitaan silloin tällöin.

Tyttöjen viikonloppu

On onni olla tyttärien äiti. Ei sillä, että pojissakaan mitään vikaa olisi... Tytärten vartuttua on löytynyt hiukan erilainen sävy yhteiseen ajanviettoon. Vappuviikonloppuna pakkasimme kimpsumme ja kampsumme Kuopuksen kanssa autoon ja huristelimme Esikoisen luokse Pirkanmaalle. Aika paljon muuten tuli otettua tavaraa muutamaksi päiväksi. Kumpikin pakkasi petivaatteet ruotsalaisjätin siniseen muovikassiin ja lisäksi napattiin vielä suuri, kahden hengen ilmapatja. Viikonlopulle ei ollut muita tavoitteita kuin yhdessäolo ja pieni shoppailu.



Perjantaina kävin ensimmäistä kertaa elämässäni kirjastoautossa. Olipahan elämys. Oikeastaan aika hupaisaa, että käynti tapahtui Tyttären kotipihalla, jonne kirjastoauto pysähtyy joka toinen perjantai. Tytär sentään asuu yli 30 000 asukkaan kaupungissa, joka puolestaan on Suomen kolmanneksi suurimman kaupungin kupeessa. Kun on tullut joskus muinoin asuttua ihan tuppukylässäkin, jossa ei tosiaankaan kulkenut kirjastoauto - ei edes kultaisella kahdeksankymmentäluvulla!

Kuva lainattu Nokian kaupungin sivuilta

Lauantaipäivästä iso osa kulutettiin ostosparatiisi Ideaparkissa. Löydettiin Kuopukselle monia tarpeellisia asioita. Ja käytiin syömässä. Ja hassuteltiin.

Tällainen voisi olla kiva mökin kuistilla!

Sunnuntaina lähdettiin Tampereelle. Viikonlopun aikana ehti olla monenmoista säätä: paistoi aurinko, satoi LUNTA, paistoi taas aurinko ja sitä rataa. Varsin epävakaata siis. Kuljeskelimme kaupungilla, kävimme vakoilumuseossa ja tietysti myös syömässä. Pyynikin näkötornillekin yritettiin, mutta vapun vuoksi jono sinne oli pitkä. Nimittäin siellä myydään kerrassaan mainioita munkkeja! Emme kuitenkaan jaksaneet jonottaa kylmässä säässä, joten siirsimme käynnin kesäisemmille keleille.

Vierailumme oli oikein onnistunut. Edes lauantai-illan alakerran kerhohuonebileet eivät pilanneet tunnelmaa, Vaikka sangen suuresti ihmetyttää, kuka viettää vappunsa (tai ylipäätään mitään muutakaan juhlaa) naapureidensa kanssa kerhohuoneella? Saldoksi viikonlopusta jäi mm. pari tyhjää irtokarkkipussia, hyvä mieli ja Esikoiselle valtavat tiskit. Kiitos O & G ♥

Paluumatkalla poikkesimme vielä Penkkiurheilijan vanhemmilla ja kuulimme millaista oli aikoinaan Seniori-Penkkiurheilijan opiskelemaan meno. Kyllä elämä entisaikaan oli sitten hauskaa! Ja pojasta polvi pahenee paranee :)  

Autiotalo

Pääsiäislomalla Kuopus ja Serkkutyttö seikkailivat mökin lähimaastossa ja löysivät autiotalon. He astelivat rohkeasti sisään ja ottivat valokuvia. Totta puhuen aika paljonkin, ja suuri osa niistä vieläpä sellaisia, joissa neitoset poseerasivat vuorotellen. Mutta niitä ei kelpuutettu tähän blogiin. Eikä niiden julkaisuun toki olisi saatu lupaakaan, toisin kuin alla olevien. Myöhemmin me aikuisetkin kävimme torpassa lenkillämme. Talo oli jäänyt tyhjilleen pöydillä olevista papereista ja lehdistä päätellen ilmeisesti jo vuosikymmeniä sitten. Talossa oli myös käyttökelpoisen näköistä tavaraa, mutta kuka lienee omistaja?

Talossa näkyi kaikkialla aikoinaan eletty elämä ja vuosikymmenien takainen tunnelma. Hämmentävää oli katsella hujan hajan jääneitä asiakirjoja ja tavaroita. Pöydällä oli jopa lääkepurkki aikaa sitten vanhentuneine lääkkeineen. Ihan niinkuin jollekin olisi tullut kova kiire paeta. 

Niille sijoilleen jätetyt esineet herättivät kysymyksiä. Keitä talossa on joskus asunut? Miksi vaikkapa aitta näytti siltä, että aikamiespoika olisi vain lähtenyt käymään pikku reissun kaupungissa? Keksimme torpan asukkaiden elämästä tarinan, joka oli varsin aidon tuntuinen. Niin aidon, että se voisi hyvinkin olla totta. Meidän versiossa oli ennenaikaisesti kuollutta isäntää, Ruotsiin muuttanutta isosiskoa, peräkammarinpoikaa ja viimeisenä kunnalliskotiin vietyä emäntää. Agraarikulttuurin murrosta raadollisimmillaan.

Vuodet vierivät ja elämä etenee.  Pienestä ihmisestä ei järin suuria muistoja tai suurta jälkeä jää. Sadan vuoden kuluttua harva meistä on enää kenenkään muistoissa. 

p.s. kuvat siis Tyttären ottamia, jos ei tullut aiemmin selväksi.