Pääsiäislomalla Kuopus ja Serkkutyttö seikkailivat mökin lähimaastossa ja löysivät autiotalon. He astelivat rohkeasti sisään ja ottivat valokuvia. Totta puhuen aika paljonkin, ja suuri osa niistä vieläpä sellaisia, joissa neitoset poseerasivat vuorotellen. Mutta niitä ei kelpuutettu tähän blogiin. Eikä niiden julkaisuun toki olisi saatu lupaakaan, toisin kuin alla olevien. Myöhemmin me aikuisetkin kävimme torpassa lenkillämme. Talo oli jäänyt tyhjilleen pöydillä olevista papereista ja lehdistä päätellen ilmeisesti jo vuosikymmeniä sitten. Talossa oli myös käyttökelpoisen näköistä tavaraa, mutta kuka lienee omistaja?
Talossa näkyi kaikkialla aikoinaan eletty elämä ja vuosikymmenien takainen tunnelma. Hämmentävää oli katsella hujan hajan jääneitä asiakirjoja ja tavaroita. Pöydällä oli jopa lääkepurkki aikaa sitten vanhentuneine lääkkeineen. Ihan niinkuin jollekin olisi tullut kova kiire paeta.
Niille sijoilleen jätetyt esineet herättivät kysymyksiä. Keitä talossa on joskus asunut? Miksi vaikkapa aitta näytti siltä, että aikamiespoika olisi vain lähtenyt käymään pikku reissun kaupungissa? Keksimme torpan asukkaiden elämästä tarinan, joka oli varsin aidon tuntuinen. Niin aidon, että se voisi hyvinkin olla totta. Meidän versiossa oli ennenaikaisesti kuollutta isäntää, Ruotsiin muuttanutta isosiskoa, peräkammarinpoikaa ja viimeisenä kunnalliskotiin vietyä emäntää. Agraarikulttuurin murrosta raadollisimmillaan.
Vuodet vierivät ja elämä etenee. Pienestä ihmisestä ei järin suuria muistoja tai suurta jälkeä jää. Sadan vuoden kuluttua harva meistä on enää kenenkään muistoissa.
p.s. kuvat siis Tyttären ottamia, jos ei tullut aiemmin selväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti