Pikku kirppu sai nimen

Meidän pikku prinsessa on nyt kastettu! Vietimme kastejuhlaa viikonloppuna meillä kotona. Saimme pikkuperheen vieraaksemme jo torstai-iltana ja voi hänen suloisuuttaan, kun hän valaisi koko kotimme ja hurmasi jälleen meidät kaikki!  Merkillinen voima tällä jo sangen monelle varsin tärkeäksi tulleella pikkuihmisellä on. Lässytimme ja hempeilimme kilvan koko kööri ♥

Tämä kastetilaisuus oli kolmas, jota tässä nykyisessä kodissamme on vietetty. Ensimmäinen oli kuopuksemme kastejuhla reilu 16 vuotta sitten. Toinen puolestaan vajaa vuosi sitten, kun tuorein kummipoikamme kastettiin. Parinkymmenen vieraan joukko mahtui melko mukavasti kotiimme talvisessa juhlassa, jossa oltiin koko ajan sisätiloissa. Pikkuisella on melkoinen joukko isovanhempia: isänsä puolelta neljä isoäitiä ja äitinsä puolelta kolme, siis yhteensä seitsemän mummia, mummoa ja mummua. Isoisiä on vähän vähemmän, kolme plus kaksi. Iso-isovanhemmista paikalle pääsivät vain lähimpänä asuvat Penkkiurheilijan vanhemmat.

Juhla oli kaunis ja herkkä, vaikka päivänsankari olikin vähällä hermostua, kun ei saanut olla lempiasennossaan äitinsä (tai kenenkään muunkaan) rintaa vasten myttyrässä. Kuulimme nimen ensimmäistä kertaa vasta kasteen yhteydessä. Hyvin sopi nimi tyttöselle ja olin oikein mielissäni, kun toisessa nimessä oli ripaus omaa nimeäni. Pikkuinen oli puettu yli viisikymmentä vuotta vanhaan suvun kastemekkoon, jossa on kastettu niin Penkkiurheilija kuin hänen kolme sisarustaankin. Mekkoa ovat käyttäneet kahta lukuunottamatta kaikki lastenlapsetkin. Nyt ollaan jo kolmannella kierroksella. Meidän vauveli oli seitsemäs neljännen sukupolven edustaja. Mummo on kirjaillut kaikkien pukua käyttäneiden nimet mekon helmaan. Lupasin jatkaa perinnettä.

Teimme tarjoilut yhteistyössä vauvan mummun kanssa. Hän oli tehnyt herkullisen, kauniin näköisen voileipäkakun ja suloisia pikkuleipiä. Itse leivoin täytekakuksi marjamoussella täytetyn suklaakakun, johon tein valuvan suklaakuorrutuksen. Kuten aiemminkin, pientä hiottavaa jäi vielä kuorrutuksen suhteen, mutta maut olivat mielestäni ihan kohdillaan. Ja se lienee pääasia. Koska emme tienneet nimeä etukäteen, vauvan isä sai asetella sen irtokirjaimista juuri ennen kakun tarjolle asettelua. Meidän juhlapöydästä perinteisesti löytyvä suklaajuustokakku sai ylleen vähän erilaisen koristelun marjoista ja suklaasta. Lusikkaleipiä leivoin jo pari viikkoa aiemmin äitini synttäreille sen verran reilusti, että pakastin osan näitä juhlia varten. 

Kun talo hiljeni sunnuntaina, mielen valtasi haikeus. Aiemmin, kun lapset ovat lähteneet lomien ja viikonloppujen jälkeen kukin omiin koteihinsa, on tuntunut haikealta silloinkin. Nyt tunne oli vielä aiempaakin voimakkaampi. Niin rakkaudentäyteinen ja vauvantuoksuinen viikonloppu meillä oli.

Mun mummuni muni mun mammani

Lapsena luin tuon hokeman jostain sarjakuvalehdestä (olisikohan ollut Nakke Nakuttaja?) ja lause jatkui "mun mammani muni mun". Asiayhteyttä en muista, mutta jäipähän mieleen. Vietimme äitini 80-vuotissyntymäpäiviä viime viikonloppuna. Koolla oli sukua neljässä polvessa. Viides polvi - se ensimmäinen, ei tällä kertaa ollut mukana. 101-vuotias mummoni ei enää juurikaan poistu kotoaan, joka on nykyään tehostetun tuen palveluyksikössä.

Äiti on erittäin hyvässä kunnossa, nuorekas ja terve. Hän leipoo usein valtavassa leivinuunissa milloin leipiä, milloin sämpylöitä. Uuniin tarvittavat halot hän hakkaa tuosta noin vain tai tarvittaessa käyttää upouutta halkomakonetta, jonka vanhempani ostivat käydessään kesällä Keskisellä. Samalla reissulla kyytiin lähti myös trimmeri ja pandatalokin tuli katsottua. Käsityöihmisen puikot kilkkavat varmasti päivittäin ja joka ikinen suvun jäsen on saanut jossain vaiheessa joko sukat tai lapaset, useimmat sekä että. Mummolareissulla vierailijoiden eteen tuodaan iso pahvilaatikko, josta kukin voi valita itselleen sopivan kokoiset ja näköiset asusteet.

Mummo on aina ollut touhun ihminen, joka ei juurikaan ole istunut toimettomana aloillaan. Hän on järjestänyt monet juhlat vuosikymmenten aikana. Näin jälkikäteen ajateltuna erityisen ruuhkaista on ollut niinä vuosina, kun rippijuhlia ja lakkiaisia on ollut limittäin ja lomittain. Kaikkein hengästyttävintä on muistella 90-luvun alkupuolta, jolloin lapsuudenperheessäni oli puolentoista vuoden sisällä viidet (!!!) häät. Niistä kolmet pidettiin kotipaikkakunnallani ja neljänsienkin järjestämiseen äiti osallistui aktiivisesti.

Juhlan ohjelma oli aika vapaamuotoinen. Äidin pikkuveli kertoi joitakin muistoja heidän yhteisistä lapsuusvuosistaan. Lahjaksi halusimme antaa alunperin yllätykseksi suunnitellun juhlan. Muutimme pari viikkoa ennen juhlaa suunnitelmia ja kerroimme äidille, että juhlat ovat tulossa. Niinpä hän ehti valmistautua juhlittavana oloon, joka ei välttämättä ole hänelle ihan luontevaa. Kokosimme myös valokuvista ja muutamista äitiin liittyvistä muistoista pienen kronikan. Lastenlasten kuoro lauloi mummolle. Köörin ikäjakauma on kolmesta kahteenkymmeneen kuuteen vuoteen, paikallaolleista vanhin oli 25-vuotias ja nuo nuorimmat kolmivuotiaat olivat kumpainenkin juhlimassa, mutta eivät näytä olevan kuorossa. Ihan kaikki jälkeläiset eivät päässeet paikalle, mutta suurin osa kuitenkin. Vuosien saatossa joukko on kasvanut ja kasvusuunta jatkuu, nyt lähinnä neljännen polven puolisoista ja lapsista.

Olen niin kiitollinen, että olemme saaneet elää rakkaan äidin ja mummon lähipiirissä. Toivon, että jäljellä on vielä monia yhteisiä vuosia!

Pikkuisen vielä harjoiteltavaa

Nimittäin nuorimman pojan mökkeilyssä. Tyyppi oli viimevuotiseen tapaan kavereidensa kanssa uuden vuoden vietossa mökillä. Tuolloin kävimme yhden yön reissulla lämmittämässä mökin ja varmistamassa, että nuoriso voi lomailla turvallisesti. Teimme kaverille yksityiskohtaisen listan kaikista huomioitavista seikoista. Siitä huolimatta hän ei ollut muistanut tehdä kaikkia tarvittavia toimia mökiltä lähtiessään. Käväisimme helmikuussa ohikulkumatkalla sulkemassa ovia ja pöntönkansia, hakemassa unohtuneet tavarat ja siivoamassa rakettisotkut. 

Tällä kertaa painotimme sitä, että mökki on kylmä ja että lämmittäminen pitää tehdä taiten, jotta mökistä olisi iloa vielä tulevillakin lomilla. Penkkiurheilija piirsi havainnekuvan takansytytyksestä kaikkine vaiheineen. Itse tein jälleen muistilistan, jonka lähetin poitsun kännykkään. Me lähdimme Penkkiurheilijan kanssa uuden vuoden viettoon muualle.

Ensimmäinen puhelu, jossa tiedusteltiin takan sytytyksen vaiheita, tuli vartin päästä mökkeilijöiden päästyä kohteeseen. Uuden vuoden vietto taisi lopulta sujua kavereilta ihan mallikkaasti, mutta kun poika kotiutui keskiviikkona, hän tuumasi, että tuli vähän kiire lähtiessä. Joten "voi olla, että ei muistettu tyhjentää kiukaan vesisäilötä. Ja jääkaappiin jäi cokista ja maitoa ja ehkä jotain muutakin".

No siitähän seurasi jälkiensiivousreissu, jolle lähtivät mökkipojan mukaan niin isosisko kuin pikkusiskokin. Vauvankatsomismatka Jyväskylään kulki siis mökin kautta. Eipä siinä nyt ihan tolkuttomasti tullut lenkkiä, mutta aikaa meni jonkin verran. Kiuas oli lämmennyt yli kaksi tuntia ennenkuin se oli saatu tyhjäksi.

Historia siis toistaa itseään! Jospa oppi olisi kuitenkin jo mennyt perille. Tosin oli hän viime kesänä serkkuporukalla ihan asiallisen reissun verran mökillä, mutta se oli kesällä se!

Tuoleja

Hankin ensimmäiseen omaan asuntooni (tarkemmin kyllä vuokra-asunto, mutta asuin siinä yksin toisin kuin opiskelijakämpässä) 90-luvun alussa kreikkalaistyyppisiä tuoleja, joiden istuinosassa on punosta. Perheen kasvaessa tuoleja hankittiin joitakin vuosia myöhemmin muutama lisää. Ne ovat kestäneet melko hyvin lähes näihin päiviin saakka, mutta istuinosan punos on vuosien saatossa lähtenyt purkautumaan melkein kaikissa tuoleissa. Koska tuolien rungot ovat edelleen oikeinkin tukevia, päätimme uudistaa istuinosat hyödyntäen samoja Lundiahyllyn levyjä, joita käytimme mökin keittiön hyllyihin. Penkkiurheilija sahasi kätevästi oikean muotoiset kansilevyt ja minä (minä-minä-minä!) hioin reunat nauhahiomakoneella. Työskentelimme nimittäin jälleen työsuhde-etuna (niinä harvoina) Penkkiurheilijan työpaikan käsityöluokassa.

Tuolit odottivat syysloman tienoilta tähän saakka kansilevyjen kiinnittämistä ja maalausta. Joululomalla saimme vihdoin työstettyä tuoliprojektin loppuun. Näistä tuoleista piti alunperin tulla mökkituolit, mutta koska saimmekin onnekkaasti pöytäkaupan kylkiäisenä tuoleja, nämä tuolit löytävät paikkansa sitten jostain muualta.

Oikeastaan pidän alkuperäisistä enemmän, mutta koska punoksen uusiminen olisi ollut jollei mahdotonta, niin ainakin vaivalloista, emme edes harkinneet ryhtyvämme vaihtopuuhiin. Ja kun tuolin tyyliä jouduttiin muuttamaan, sai värikin muuttua paremmin yhteensopivaksi nykyiseen sisustukseemme. Aikoinaan meillä oli paljonkin sekä tummanvihreitä huonekaluja että tekstiilejä. Sittemmin sisustustyyli on vaalentunut aika tavalla.

Ihmeen äärellä

Lähestulkoon vuosi siten kirjoitin meidän perheen juhlavuodesta, johon mahtui valmistujaiset, rippijuhlat, kihlajaiset, viisikymppiset, isovanhempien merkkipäiviä, häät ja vielä mummoni satavuotisjuhlat. Muutaman kuukauden kuluttua viimeisistä juhlista saimme järjestää vielä mieliinpainuvan "adoptiopoikamme" kaste-/rippijuhlat. Juhlarintamalla onkin sittemmin ollut hiukan rauhallisempaa. Tämä vuosi lupaa jälleen uusia juhlia!

Vuosi 2018 huipentui parhaalla mahdollisella tavalla, kun pääsimme tapaamaan äärettömän suloista pientä pojantytärtämme. Hän syntyi melkoisen täsmällisesti vain muutamaa tuntia ennen laskettua päivää. Etukäteen jännitettiin mahtaako pienokainen syntyä vuoden viimeisinä päivinä vaiko kenties seuraavan vuoden ensimmäisinä päivinä. Kun neiti sitten ilmestyi iloksemme jo vanhan vuoden puolella, totesimme, että yhtään ei haittaa, vaikka todennäköisesti tuleekin olemaan aina luokkansa nuorin. Lähipiiristä löytyy ammattitaitoa niin varhaiskasvatuksen, perus- ja erityisopetuksen kuin toimintaterapiankin saralta siinä määrin, että jos preppauksen aloittaa jo alkumetreillä, pirpana voi aloittaa koulunsa kukaties jo vaikka vuoden etuajassa. Tottapuhuen emme me olleet lainkaan huolissamme tulevasta koulumenestyksestä, syntymäaikahan on vain yksi siihen vaikuttavista tekijöistä. Sitä paitsi sekä mummi että kumpikin isän puolen tädeistä on hyvinkin loppuvuoden lapsia, eikä sitä ole kyllä tainnut huomata yhtään mistään. Äidin puolen suvun tilanteesta ei olla niin tarkkaan selvillä, mutta naisenergiaa näyttää riittävän sielläkin kiitettävästi.

Eipä uskoisi pienokaisen kuvaa katsoessa, että hän on siinä vasta alle vuorokauden ikäinen. Niin viisaan näköisenä jo katselee maailmaa. Hellyttävän pikkuinen alle kolmikiloinen kirppu, supersuloinen ♥